maanantai 10. toukokuuta 2021

Jamaikalainen vuohipata


Vuohenliha on uusi vieras epätrendikkäässä keittiössä. Se saapui yllätysostoksena lihakaupasta ihan muita lihoja hakiessani. Meillä vuohi on jo kauan ollut to-do -listalla, mutta sitä ei noin vain suomalaisesta kaupasta löydykään. Ostamani kotimainen vuohenliha oli valmiiksi paloiteltu ja osa paloista oli luuttomia ja osa luullisia. Tämä hankinta on taas yksi osoitus siitä, että ruokaharrastaja jää ilman yllätysaineksia tilatessaan ruokia netistä tai antaessaan jollekin ystävälliselle henkilölle kauppalistan tarvitsemistaan aineksista. Mistäs sitä satunnainen kaupassa kävijä osaisi päättää, että kas, ostankin tuosta vuohta kun sitä kerrankin on tarjolla, vaikka se ei ostoslistalta löydykään. Ainakin meillä kaupassa vastaan tulevat kiinnostavat uudet tai harvinaiset ainekset tapaavat löytyä kotiin tultua ruokakassista. Ja sitten ihmetellään mitä niistä voisikaan tehdä. Jo ostaessani lihat tiesin, että niistä tulee pata. Vuohen lihaa käytetään eri puolilla maapalloa hyvinkin paljon ja eri variaatioita tutkiessani valitsin tyyliksi karibialaisen padan. Karibialainen ehkä siksi, että olemme kyllä käyneet siellä, mutta joka kerralla syöneet kaikkea muuta paitsi vuohta. 

Jamaikalaista rommipunssia ja hyvää reggaeta muistellen olkoon valmistamani pata jamaikalainen vuohipata.


 

Jamaikalainen vuohipata

1,5 kg            vuohenlihaa paloiteltuna (luullisia ja luuttomia paloja)

Kuivamarinadi

2 tl                kuivattua oreganoa
1 tl                kuivattua timjamia
1 tl                kuivattua rosmariinia
2 tl                hienoa merisuolaa
1 tl                hienonnettua maustepippuria
1,5 rkl           curryjauhetta

Sekoita mausteet kulhossa ja hiero vuohen palat sekoituksella ja anna maustua jääkaapissa niin kauan kuin mahdollista. Nämä palat maustuivat 18 tuntia, mutta muutama tunti riittänee kyllä.

                      marinoidut vuohipalat

                      öljyä paistoon
2                    porkkanaa paloiteltuna
2                    sellerin vartta paloiteltuna
2                    pienehköä sipulia viipaloituna
4                    valkosipulinkynttä lohkottuna neljään osaan
1 tl                 jauhettua kanelia
2                    laakerinlehteä
1                    habanero halkaistuna ja siemenet poistettuna
1 tlk              San Marzano tomaattia
1 tl                hienoa sokeria
5 dl                kiehuvaa vettä
4                    rosamunda perunaa paloiteltuna
2,5 dl             kookosmaitoa

Kuumenna uuni 150°C:een.

Kuumenna öljy padassa liedellä ja ruskista siinä lihat. Lisää sitten kaneli ja kasvikset ja paistele niitä hetki. Lisää vesi, tomaatit, sokeri ja laakerinlehdet. Halkaise habanero ja poista siitä siemenet ja laita se pataan. Nosta pata uuniin ja peitä kannella. Anna padan kypsyä 2 tuntia. Poista habanero ja anna kypsyä vielä tunti kansi suljettuna (tai kunnes lihat tuntuvat kypsiltä). Poista kansi, lisää perunat ja kookosmaito ja anna muhia vielä tunti uunissa kunnes perunat ovat kypsiä.

Tulinen chili on tyypillistä karibialaisessa padassa. Ulkomaisissa resepteissä käytettävä chili on usein Scotch bonnet, joka on yksi voimakkaimmista chileistä. Emme ole hirveän tulisen chilin ystäviä, joten meikäläisistä kaupoista löytyvä habanero riitti meille. Poistin siitä siemenet ennen pataan laittoa ja puolivälissä kypsennystä nappasin koko chilin padasta. Tulisemman ystävät saavat käyttää chiliä miten miellyttää. Ilman pientä tulisuutta kokonaisuus olisi kyllä jäänyt vaisuksi.

Tarjoile keitetyn riisin ja limetillä valellun avokadon kera ja ripottele päälle hienonnettua lehtipersiljaa tai korianteria. Ya mon! Bon appetit.

4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Voi että vuohta! En ole koskaan nähnyt sitä suomalaisissa kaupoissa myytävänä, ostaisin kyllä jos osuisi kohdalle. Kerran Virossa sitä oli ravintolan listalla ja minä innolla sitä tilaamaan, mutta tarjoilija pahoitteli, että ei sitä sittenkään ole, kun on liian vasta teurastettua heillä varastossa, sen pitää ensin riippua tai roikkua tai jotain. Olin hyvin pettynyt.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ensimmäinen kerta ja täysin ex tempore tämä oli meillekin. Vain toinen ruokaharrastaja voi ymmärtää, miksi kukaan muu ei voi käydä kaupassa toisen puolesta :)

Iloisten yllätysten lisäksi voi tapahtua vähemmän iloisiakin yllätyksiä. Joku jonkun lehden ruoka-artikkelin perään kommentoi, että koronankin uhalla käy vastedes itse kaupassa. Hänelle oli käynyt niin, että oli tilannut Muttin tölkitettyjä San Marzano -tomaatteja ja kun sitä ei kaupassa ollut, tilausten keräilijä oli valinnut hänelle korvikkeeksi tölkin Rainbow tomaattimurskaa... (tilaa "pihvinaudan sisäfileetä" ja toimituksessa on "possun jauhelihaa"?)

Ulla kirjoitti...

Kotimaista vuohta, vau! Olipa löytö!

Tuplaespresso kirjoitti...

Once in a lifetime?
Toivottavasti sitä on myynnissä joskus toistekin. Meillä olisi reseptejä kokeiltavana...