tiistai 18. toukokuuta 2021

Kaalicannellonit ja tomaattikastike

 

Kesän kasviksista on vaikea valita parasta, mutta erilaiset kaalit kaikessa monimuotoisuudessaan ovat kyllä ihan top-kolmen joukossa. Uudet kotimaiset kaalit ovat tuloillaan. Niitä odotellessa kaappasin ostoskoriini komean savoijinkaalin, josta riittää kokkaamista pariinkin erilaiseen kaaliruokaan. Kaalicannellonit ovat keväisempiä kuin perinteiset kaalikääryleet.


 

Kaalicannellonit

1  iso sipuli

1 + 1 rkl  voita
1 + 1 rkl  ruokaöljyä
200 g  suolasieniä
400 g  naudan jauhelihaa
1 rkl  tummaa soijakastiketta
mustapippuria myllystä
kuivattua rosmariinia
kuivattua timjamia
kuivattua oreganoa
kuivattua meiramia
hienoa merisuolaa
1  iso savoijinkaali
voita ja siirappia

Täytettä varten kuori ja leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi. Huuhtele, valuta ja puristele suolasienistä ylimääräinen neste. Hierrä morttelissa noin 0,5 tl rosmariinia, timjamia, oreganoa sekä meiramia, saman verran kutakin, ihan hienoksi jauheeksi ja lisää siihen 1-2 tl hienoa merisuolaa. Kuumenna pannulla voita ja ruokaöljyä ja kuullota siinä sipuli, lisää suolasienet ja paista ne sipulin kanssa. Siirrä sieni-sipuliseos pois pannulta. Kuumenna toinen puoli voista ja ruokaöljystä ja ruskista siinä jauheliha. Mausta soijakastikkeella. Lisää sieni-sipuliseos, sekoita ja mausta täyte mustapippurilla sekä valmistamallasi maustesekoituksella.

 

Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon hiukan suolaa. Irrota isosta savoijinkaalista 7-10 ulointa (suurinta) lehteä ja keitä niitä muutama lehti kerrallaan noin 3-5 minuutin ajan (keittotarve riippuu vähän kaalin iästä ja alkuperämaasta). Valuta lehdet puhtaan froteepyyhkeen päällä. Ota sitten yksi kaalinlehti kerrallaan ja leikkaa keskiruoti irti.



Ota yksi lehdenpala, nosta toiselle reunalle muutama nokare täytettä ja kääri lehti tiukalle rullalle. Aseta kääröt voideltuun uunivuokaan tiiviisti vierekkäin. Kun kaikki lehdet on täytetty ja rullattu cannellonin muotoon, viimeistele kääryleet voinokareilla ja siirapilla. Kypsennä kaalicannellonit uunin keskitasolla 200 asteessa noin 40-45 minuuttia.

Käytä loppu kaali johonkin muuhun hyvään kaaliruokaan.

 

 

Tomaattikastike

1  tölkki (400 g) Mutti tomaattimurskaa

3 dl  kanalientä (vettä + kanaliemikuutiota)
3 rkl  tomaattipyreetä
2 rkl  sokeria
hienoa merisuolaa ja mustapippuria myllystä
250 g  kirsikkatomaatteja

Kaada kattilaan tomaattimurska, kanaliemi, tomaattipyree ja sokeri. Keitä pienellä lämmöllä viitisen minuutia, minkä jälkeen blendaa kastike sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja tarkista maku. Lisää suolaa/sokeria jos on tarvis. Kuumenna kastike uudelleen ja lisää joukkoon kirsikkatomaatit. Anna kastikkeen poreilla vielä noin 10 minuuttia kunnes kokonaiset pikkutomaatit ovat pehminneet. Tarjoile kaalicannellonien kanssa.


 

Ei kommentteja: