perjantai 3. huhtikuuta 2020

Ihana " ratatouille " -kasvispiirakka


Arkistojen kätköistä löytyi ihanan kasvispiirakan resepti. Tästä saa ”päivän pakolliset” kasvikset kuin huomaamatta. Samalla pienet kotikoululaisetkin voisivat ottaa osaa piirakan valmistukseen. Mahtaisikohan tämä kelvata opettajalle kotitalouden kotitehtäväksi?


Ratatouillepiirakka

1  iso levy (600 g) lehtitaikinaa (pakaste)
    tai 2 kpl  Lidlin ohutta puff pastry –taikinaa (tuoretuote)
2  kesäkurpitsaa
2  pientä munakoisoa
5  isoa luumutomaattia
1  keltasipuli
1  rkl oliiviöljyä
1  rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
(tuoretta basilikaa)

Ota voitaikinalevy pakasteesta sulamaan (tai tee lehtevä voitaikina ihan itse) ja viipaloi kesäkurpitsat sekä munakoiso noin 3 mm ohuiksi viipaleiksi. Käytä viipalointiin mieluiten ”mandoliinia” jos mahdollista, jotta kaikki viipaleet olisivat yhtä tasaisen ohuita. Levitä kaikki kasvisviipaleet talouspaperin päälle vieri viereen ja ripottele niille ohuelti suolaa. Noin 15 minuutin kuluttua taputtele talouspaperilla viipaleet kuiviksi ja laita odottamaan. Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Leikkaa tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja poista viipaleista siemenet.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja laita uunipelti uuniin kuumenemaan.

Kauli sulatettu lehtitaikinalevy leivinpaperin päällä lähes uunipellin kokoiseksi. Jos käytät Lidlin puff pastry taikinaa, tästä piirakasta tulee parempi jos laittaa kaksi isoa taikinalevyä päällekkäin. Viillä terävällä veitsellä taikinalevyyn yhtenäinen, matala viilto noin sentin päähän taikinan reunoista. Vain noin millin syvä, sen verran että taikinan pinta rikkoutuu. Siten piirakkaan tulee siisti reuna. Ripottele sipulikuutiot tasaisesti taikinan päälle reunaviillon sisäpuolelle. Asettele suoriin riveihin vuorotellen munakoisoa, tomaattia ja kesäkurpitsaa jne kunnes koko piirakka on päällystetty kasviksilla. Pirskottele kasviksille lopuksi oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa ja ripottele päälle suolaa, mustapippuria sekä hitunen sokeria.

Ota kuuma pelti uunista ja (tässä tarvitset apukäsiä!) nykäise sen päälle varovasti leivinpaperi piirakoineen (näin siksi että pohja paistuu paremmin). Kypsennä uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia tai kunnes piirakan reunat ovat saaneet sopivasti väriä. Anna ratatouillepiirakan jäähtyä ja vetäytyä hetken ennen tarjoilua. Viimeistele leikkaamalla piirakan päälle hiukan tuoretta basilikaa. Piirakka on vielä parempaa seuraavana päivänä, kun kaikki maut ovat saaneet rauhassa tasaantua.

4 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Olen niiiin kade tuosta Lidlin puff pastrystä. En ole onnistunut sitä löytämään Kangasalan tai Tampereen Lidleistä. Myyjän mukaan sitä olisi saatavilla jouluna, mutta eipä ollut.
Jahka Uusimaa pääsee karanteenistaan, täytyy käydä siellä Lidlissä. Poliisit eivät varmaan pelkän puff pastryn takia päästä tiesulun läpi :-D

Tuplaespresso kirjoitti...

Kumma juttu jos sitä on myytävänä vain pääkaupunkiseudun Lidleissä. Ehkä muualla ei ole ollut riittävästi menekkiä?
Toivottavasti elämä normalisoituu mahdollisimman nopeasti. Sitä ennen täytyy vain sopeutua...

Nyyti kirjoitti...

Huh, kun näyttää ja kuulostaa hyvältä! Täytyy ehdottomasti laittaa testiin. Mukavaa viikonloppua!

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Nyyti
Näyttää hyvältä ja on sitä. Kannattaa kokeilla :)