lauantai 11. huhtikuuta 2020

Karitsanfileitä ja kukkakaalia kahdelle


Kun pääsiäinen tänä vuonna vietetään pakkokotoilun merkeissä kahdestaan, ruokaakaan ei kannata valmistaa suuria määriä ettei tarvitse syödä samaa ruokaa montaa päivää peräkkäin. Parissa karitsan ulkofileessä on juuri sopivasti syötävää kahdelle, jopa niin sopivasti että siitä riittää vielä seuraavan päivän lounassalaattiinkin. Karitsanfilee kypsyy nopeasti, joten sen paistamisessa täytyy olla aika varovainen. Ensin fileisiin pinta paistinpannulla, sitten fileiden päälle kerros vihreää yrttikuorrutetta, uuniin hetkeksi ja lopuksi nopea viimeistely grillivastuksen alla. Aika täydellistä.


Yrttikuorrutetut karitsan ulkofileet

50 g  rucolaa
50 g  raastettua parmesaania
30 g  paahdettuja pistaasinsydämiä
1 rkl  tuoretta rosmariinia hienonnettuna
1  valkosipulinkynsi
4 rkl  pankoa
oliiviöljyä, hienoa merisuolaa ja mustapippuria myllystä

2 kpl  karitsan ulkofileitä
nokare voita

Huuhtele rucolat, leikkaa ne hiukan pienemmiksi ja laita tehosekoittimen kulhoon. Lisää parmesaani, pistaasit, rosmariini, valkosipulinkynsi sekä panko ja käynnistä silppuri. Kun seos on tasaista, lisää koneen käydessä sen verran oliiviöljyä että massa on levitettävissä karitsanfileiden pinnalle. Lopuksi mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Tämä määrä riittää neljään fileeseen.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ylä-alalämpö.
Mausta karitsanfileet suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna pannulla voita ja ruskista fileet. Taputtele fileiden pinnalle noin puolen sentin paksuinen kerros yrttikuorrutetta ja nosta fileet uunivuokaan. Kypsennä fileitä 200 asteessa uunin keskitasolla 5-7 minuuttia. Sen jälkeen laita päälle uunin grillivastus, nosta uunivuoka fileineen toiseksi ylimmälle tasolle ja anna kuorrutteen gratinoitua hetki. Kun kuorrutteeseen alkaa ilmestyä vaaleanruskeita pilkkuja, liha on valmista ja fileen sisäosan tulisi olla kauniin pinkki. Anna fileiden vetäytyä talouspaperin päällä muutaman minuutin ennen leikkaamista.


Tarjoile fileet kukkakaali”pihvin” ja kukkakaalipyreen kanssa. Resepti löytyy vanhemmasta päivityksestämme.

Ei kommentteja: