tiistai 11. maaliskuuta 2014

Täytetyt sipulit uunissa




Täytetyt paprikat ja sipulit taisivat olla suurta muotia joskus 70-80-luvulla. Paprikan sisään riisi-jauhelihatäyte, vähän juustoa pinnalle ja uuniin. Meillä pidetään kuitenkin enemmän sipulista kuin paprikasta ja täytekin saisi mielellään olla jotain muuta kuin jauhelihaa ja riisiä. Olen jostain joskus merkinnyt muistiin erään täytteen ainesluettelon. Todennäköisesti se oli sipulille, mutta saattoi olla myös ohje tomaatin täytteeksi? Reseptipinon  irtolippuihin ja –lappuhin pitäisi aina merkitä asiat vähän tarkemmin kuin vain ranskalaisin viivoin… Joka tapauksessa niitä aineksia soveltamalla tuli melko mehevä täyte ja tällä reseptillä voisi tehdä täytettyjä sipuleita toistekin.



Täytetyt sipulit uunissa

4 isoa makeaa sipulia
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sellerinvarsi
6 siivua pekonia
1 keitetty peruna
2 dl kanalientä
lehtipersiljaa
1 dl leivänmuruja (jokin ”semivaalea” maalaisleipä)
mustapippuria (ja suolaa)


Kuori sipulit, leikkaa niiden kärjestä noin neljännes ja tasoita kantaa sen verran että sipuli pysyy tukevasti pystyssä. Koverra sipuleiden sisus pois siten että sipuliin jää 2-3 ulointa kerrosta. Ei haittaa vaikka sipulin pohjaan tulee reikä, sen saa paikatuksi sipulin sisältä koverretulla palasella. Asettele sipulit uunivuokaan odottelemaan.

Paista pekoniviipaleet rapeiksi paistinpannulla. Leikkaa sipuleiden sisus pieniksi ja viipaloi sellerinvarsi ohuiksi siivuiksi. Kuumenna paistinpannulla voi-öljyseos ja kuullota siinä sipulit sekä sellerinpalat. Lisää pieniksi paloiksi murustellut pekonit, haarukalla soseeksi survottu peruna sekä kanaliemi ja anna kiehua kunnes suurin osa liemestä on haihtunut. Sekoita täytteeseen lopuksi leivänmurut ja hiukan hienonnettua lehtipersiljaa, mausta ja anna jäähtyä.

Kuumenna uuni 225 asteeseen, kaada sipulivuokaan pohjalle 1-2 dl kiehuvaa vettä, peitä vuoka foliolla ja höyrykypsennä sipuleita pehmeiksi uunissa noin 30 minuuttia. Ota vuoka ulos uunista, kaada vesi pois ja alenna uunin lämpö 175 asteeseen. Täytä sipulit ja laita ne uuniin vielä noin 25 minuutiksi ilman peittämistä. Täytettä on enemmän kuin mitä neljään sipuliin mahtuu. Lopun täytteen voi käyttää vaikka aamiaismunakkaaseen.




2 kommenttia:

ulla kirjoitti...

Täytety sipulit ovat hyviä! Tuttavani teki niitä taannoin Ottolenghin reseptillä ja olivat oikein maukkaita! :)

Tuplaespresso kirjoitti...

Sipuli yleensäkin on hyvää. Saati sitten sipulilla täytetty sipuli ;)