Leipägnocchit, kuivuneen leivän uusi elämä

Australian Masterchefissä kilpailtiin viime viikolla leipähaasteessa. Alku-, pää- ja jälkiruoan, kaikkien näiden pääraaka-aineen tuli olla leipä. Totesin siinä M:lle, että pääruokaan pitäisi saada lautaselle leipägnoccheja jotta leipä raaka-aineena tulisi riittävästi esille. M katsoi minua ja kohotti kulmakarvojaan: ”leipägnoccheja?...koskaan kuullutkaan… mistä ihmeestä sä tuollaista keksit…” Mistä? Ei aavistustakaan. Mistä naisista koskaan tietää mitä ne saavat päähänsä tai mistä!?

Jotenkin ajatus leipägnoccheista vaan tuntui hyvältä. Perinteisiä gnoccheja en ole koskaan saanut onnistumaan ”Italian mamman tapaan” niin, etteivät ne olisi epämiellyttävän pehmeitä tai muuten kumisia lötköjä. Ei, vaikka olen kokeillut useita eri reseptejä ja vielä keittämisen jälkeen ruskistanut ne pannulla. Mutta leipägnocchien valmistusta halusin kokeilla. Niiden koostumus saattaisi olla parempi kuin perunasosegnocchien?  En ole ihan varma, pitäisikö gnocchit tarjota ihan sellaisenaan omana ruokalajinaan vai jonkin liharuoan lisukkeena, mutta ajattelin että ne saattaisivat sopia ankankoipien ja veriappelsiinisalaatin kanssa. Netistä löytyi muutama ohje, joista yhdistelemällä sitten kehittelin oman gnocchimassan. Meillä sattui olemaan sopivasti myös vähän kuivunutta maalaisleipää, joten tuumasta toimeen.

Leipägnocchit syötiin ankankoipien ja appelsiinikastikkeen kanssa. Koivet M valmisti ihan täsmälleen samalla ohjeella kuin Portugalissa syksyllä, mutta lopputulos oli täysin erilainen - eikä todellakaan ollut kokin vika. Ankalla ja ankalla näyttää olevan valtava ero. Vaikutti vähän siltä, että nämä ankat olivat kuolleet vanhuuteen ja että koivet olisi pitänyt confitoida jotta niistä olisi saanut mehevän ja murean lopputuloksen. Mutta kerrankos sellaista sattuu. Gnocchit sen sijaan onnistuivat paremmin kuin koskaan. Se omituinen purutuntuma, joka gnoccheissa yleensä on, puuttui näistä kokonaan. Vähän aneemiseltahan ne näyttivät ankankoipien kanssa pelkästään keitettyinä, mutta maku oli loistava. Kevyesti paistettuina ne olivatkin sitten jo paljon houkuttelevamman näköiset.

Ulkomuodoltaan nämä gnocchit eivät varmaankaan läpäisisi aitoitalialaista tarkastusta. Ehkä gnocchitaikinan olisi pitänyt olla kylmempää jotta sievien, tasakokoisten ja –muotoisten  palleroiden pyörittely olisi onnistunut paremmin? Pari tuntia jääkaapissa olisi voinut tehdä hyvää gnocchipalleroille myös ennen keittämistä. Tiedänpähän ensi kerralla.

 

Leipägnocchit

160 g kuivahtanutta leipää (sen verran oli käytettävissä vaaleahkoa maalaisleipää)

3 dl maitoa

1,5 tl korianterinsiemeniä hienonnettuna

30 g parmesaanijuustoa raasteena

1 muna

1,5 dl jauhoja

jauhoja taikinapallojen pyörittelyyn

Murensin leivänkäntyt kulhoon, kuoret pohjalle ja sisukset päällimmäiseksi jotta kulhon pohjalle valuva maito liottaisi kuoretkin mahdollisimman pehmeiksi. Sitten kaadoin leipien päälle noin 3 dl maitoa, painelin leivänpalat upoksiin ja jätin vettymään muutaman tunnin ajaksi.   

Rikoin vettyneen leipämassan haarukalla mahdollisimman tasalaatuiseksi, lisäsin muut aineet, sekoitin hyvin ja laitoin jääkaappiin noin tunnin ajaksi. Parmesaanista tuli sen verran suolaa, että taikina ei tarvinnut sitä yhtään enempää. 

Pyörittelin massasta saksanpähkinän kokoisia palleroita, joita tuli tästä annoksesta melkein 40 kappaletta. Kääntelin pallerot vehnäjauhoissa ja keitin hyvin suolatussa vedessä noin 8 gnocchia kerrallaan. Muutaman minuutin keittämisen jälkeen gnocchit nousivat pinnalle, jolloin ne olivat valmiit nostettaviksi pois vedestä ja syötäviksi. 

Oikein hyvää vaihtelua perunalle, pastalle tai riisille. Niin, ja siis paistettuina vielä nätimmän näköisiä.