Streat Helsinki ja byrokratian koukeroita

(Viikon ihmettelyt byrokratiasta & alkoholipolitiikasta ja sarkasmivaroitus sekä uutinen maaliskuun katuruokafestarista)

Olen jostain lukenut, että byrokratia keksittiin muutamia satoja vuosia sitten Ranskassa. Ei uskoisi. Olen aina pitänyt sitä jostain tuolta tsaarinajalta tänne juurtuneena erityisen suomalaiskansallisena perinteenä. Ajatukselta ei voi välttyä varsinkaan, kun lukee Helsingin kaupungin ankeutusviraston kioski- ja terassiohjeita. Kioskiohjeessakin (31 sivua) vasta kerrotaan, mitä kaikkia lupia yrittäjän tulee hakea voidakseen avata kioskin Helsinkiin. Ravintoloitsijoille määräykset ovat vielä pilkuntarkempia, kun kaikkien muiden rakennus-, elintarvikehygienia- ym lakien ja säädösten lisäksi pelkän ravintolan terassin määrittelemiseen kaupungin virkamiehet ovat laatineet uuden 17-sivuisen ohjesäännön. Luettuani sen en yhtään ihmettele, että yli 130 MaRa:n helsinkiläisravintolaa uhkaa terassiboikotilla. Yhdenmukaistamisen määräys menee tällaisen tavallisen kaupunkilaisen näkökulmasta jo vähän yli ymmärryksen, vaikka en panekaan pahakseni jos ne kolmen euron ympäristörikos-muovituolit kielletäänkin. Markiisien ja aurinkovarjojen hillityn yksivärisyyden vaatimuksellahan ei sitten ole yhtään mitään tekemistä alkoholimainonnan kanssa?

Helsingissä/Suomessa meni monta vuotta ennen kuin terasseja ylipäätään sai edes rakentaa ravintoloiden eteen muun Euroopan tyyliin. Montakohan henkilötyövuotta tuossa helsinkiläisessä ankeutusvirastossa on mahtanut kulua näiden uusien pilkuntarkkojen määräysten laatimiseen? Tarkoitan, että paljonko meille veronmaksajille on maksanut palkka- ja sosiaalikuluina sekä päivärahoina ja matkakuluina (tottahan mallia on varmaankin täytynyt käydä hakemassa jostain toiselta puolelta maapalloa?) se, että muutama tärkeä virkamies on saanut painetuksi peukalonjälkensä kyseiseen paperinivaskaan, joka kuvastaa ehkä enemmänkin heidän omaa maailmankuvaansa kuin parantaa kaupungin viihtyisyyttä? Jos virkamiesten mielestä jotain ei tarvita/tarvitaan, niin kaikkien hallintoalamaisten(?...  lue: meidän jotka maksavat heidän palkkansa) tulee olla asiasta samaa mieltä? Siispä esimerkiksi valkoiset pöytäliinat terassipöydillä on julistettu pannaan häikäisyä aiheuttavina häiriötekijöinä.

Toisaalta jos terassit demokraattisesti standardisoidaan samannäköisiksi, niin se on kyllä hyvin linjassa suomalaisen yleisen alkoholipolitiikan kanssa: nythän ministeriössä halutaan viinaverot ylös, keskiolut takaisin Alkoon sekä rajoittaa ravintoloiden aukioloaikoja ja kun vielä standardisoidaan terassien ulkonäkö ravintoloille mahdollisimman kalliiksi ja nostetaan terassivuokrat kolminkertaisiksi jotta ravintolat laittaisivat lapun luukulle niin kaikki lienee hyvin. Sillä päästään eroon monesta yrittäjävetoisesta ravintolasta, tai ainakin niiden terasseista. Loogista, eikös? Vaikka mikäs siinä, terassilla ruokailu on mennyt muutenkin vaikeaksi, kun kukaan ei mahda mitään kaupunkia terrorisoivalle lokkiarmeijalle joka nappaa jätskitötterönkin kädestä.

Kieltolakihan aikanaan lopetti kokonaan viinanjuonnin Suomessa, rattijuopoista päästään kun promilleraja lasketaan nollaan ja ylinopeudet loppuvat siihen kun nopeusrajoituksia alennetaan? Kuka tässä voittaa? Tallinnanlaivat ja Viron viinakauppiaat. Suomen verotulot alkoholista romahtavatkin näiden alkoholipoliittisten toimenpiteiden jälkeen ihan yllättäen(?), mutta jäähän meille sentään siivouskulut. Niin, ja kun ”juopot laitetaan sisätiloihin (tai Koffin puistoon) dokaamaan”, niin saadaan jalkakäytävät takaisin (Tallinnanlaivalta ostettu kaljatölkki laillisesti kädessä hortoileville) jalankulkijoille … Jalankulkijoitahan tässä kaupungissa riittää niin paljon että pitäisi kuulemma ottaa vielä puolet Mannerheimintiestäkin kävelykaduksi. Ollaan reiluja ja laitetaan samalla vaivalla jalankulkijoille Rautatientori, Kaivokatu ja Kaisaniemenkatukin. Näillä leveysasteilla kun onkin koko vuoden niin viihtyisää, että sitä ihan mielellään käveleskelee kaupungilla kesät, talvet, yöt ja päivät. Päivityksen kuvassakin ylhäällä on Mannerheimintien kävelykatu byrokraatin silmin eräänä iloisena marraskuisena päivänä.

Tämän päivän uutisissa oli tieto Streat Helsinki katuruokafestarista maaliskuussa. Varmaan jokin toinen virasto on antanut luvan sellaiseen tai sitten luvan myöntäminen on ollut puhdas vahinko? Mikään muu ei selitä sitä, että suomalaisten yrittäjien tekemisiä vaikeutetaan kaikin mahdollisin keinoin, mutta sitten halutaan parin päivän ajan olla kovasti kansainvälisiä ja avataan ovet sepposen selälleen jopa muualta maailmasta tuleville ruokarekoille. Wau! Siitähän ei ole kuin muutama vuosi aikaa, kun lehdissä kerrottiin nuoresta yrittäjästä, joka olisi halunnut paistaa ja myydä Helsingissä crepsejä kioskiautostaan. Hän oli hankkinut sopivan auton, varustanut sen kaikkien elintarvikemääräysten mukaisesti ja anonut Helsingiltä myyntipaikkaa lasipalatsin nurkalla. Byrokraattien vastaus oli yksiselitteisen jyrkkä ei, nej, no, nein, non, нет, não, ne. Sitä paikkaa kun kukaan ei ollut suunnitellut liikkuvalle kioskille, niin eihän sellainen käy. Ei niin mitenkään se, eikä oikeastaan mikään muukaan paikka. Vasta pitkän ajan kuluttua mediajulkisuus sai byrokraatit pakkosuopeiksi tälle liikkuvalle kreppikioskille. Iso hatunnosto näille kaikille ruokakulttuurin edelläkävijöille, joiden urakka varmaan välillä tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Ehkä kysymys onkin hauskanpidon ajanjaksosta? Byrokratia sietää kaupunkilaisten iloa päivän tai korkeintaan pari kerrallaan? Vapulle edes byrokraatti ei voi mitään, muuten Mantan lakitusta pääsisi katsomaan vain suorassa parijonossa. Neljästi vuodessa toistuva, mutta kerrallaan vain yhden päivän kestävä ravintolapäivä on nyt hyväksytty katukuvaan, kun se on saanut tunnustusta ulkomaita myöten. Näemmä parin päivän Streat Helsinki katuruokafestarikin Gastro-messuihin liittyvänä menettelee, kunhan se sijoittuu pääasiassa  Senaatintorille, jossa designpääkaupunkivuonnakin muutaman joonialaispilarin ympärille oli sentään kiedottu pari iloisenväristä nauhaa piristämään muuten tyhjän torin ilmettä. Mutta jos ympäri kaupunkia haluttaisiin jotain pysyvämpää iloa ja väriä, se ei käy. Se ei käy, koska se ei vaan käy. Paitsi Katajanokalle rakennettava maailmanpyörä, jonka senkin rakennusluvan saanti kesti ja kesti ja kesti ja... Voi niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin nurmikoita ei saanut talloa, oli viinakortti, valuuttasäännöstely, YYA ja Kekkonen.

Streat Helsingin herkkuja odotellessa…