keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Seiti à la Rockefeller on päivän kala


Tämä kastikeresepti on lähtöisin 1800-1900 -lukujen vaihteen New Orleansista. Oikeassa kastikkeessa käytetään paikallista herkkua, ostereita ja niiden lientä antamaan sille sen hienon maun. Osteriaika on meillä perinteisesti kuukausina, joiden englanninkielisessä nimessä esiintyy r-kirjain, siis ei touko-elokuussa. Nyt ei muutenkaan ollut mahdollista saada ostereita tälle aterialle, kalakin on pakastealtaan seitifileetä. Osterin maku tähän tulee osterikastikepullosta. 

Kastikkeen kerrotaan saaneen nimensä rikkaan Rockefeller -suvun mukaan siksi, että kastikkeen makukin on runsas eli rikas. Tämä on helppo versio helposti saatavista aineksista.


 

Seitiä Rockefeller

kala

1 pkt (400 g) pakastettuja seitifileitä
                      hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä
                      (cayennepippuria varovasti maun mukaan)
                      voita vuoan voiteluun

Rockefeller -kastike

250 g             pinaattia
1-2                 kesäsipulia varsineen hienonnettuna (tai kevätsipulia)
1                    keltasipuli hienonnettuna
n. ½ dl           varsiselleriä hienonnettuna
3 dl                kermaa
5 cl                Pernodia (tai muuta anisviinaa)
                      cayennepippuria varoen maun mukaan
½ - 1 rkl        osterikastiketta
                      hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä

Kuumenna uuni 175°C:een. Voitele uunivuoka ja laita sinne jäiset seitifileet. Laita vuoka uuniin ja 20 minuutin kuluttua mausta sulaneet kalafileet suolalla ja rouhitulla mustapippurilla, kenties myös cayennepippurilla. Voit myös kääntää kalat. Vuoka takaisin uuniin ja noin 20 minuutin kuluttua kalat ovat valmiit.

Kalojen kypsyessä lähes itsekseen ehtii valmistamaan kastikkeen.

Ryöppää ja valuta pinaatti ja anna jäähtyä. Puristele vesi pois ja hienonna. Hienonna varsiselleri, sipulit ja valkosipuli. Meillä sellerikuutioita on pakkasessa rasiassa, josta niitä on helppo ottaa. (Varsiselleristä yli jääneet varret kannattaa pakastaa valmiiksi pienennettynä niin ei tule hävikkiä. Ja niitä jää usein yli.)

Kuullota pannulla hienonnetut sipulit, valkosipuli ja selleri. Lisää sitten Pernod ja kiehauta lähes pois. Lisää sitten pinaatti ja kerma. Mausta suolalla, pippurilla, osterikastikkeella ja cayennella. Anna hiljaa porista 5-10 minuuttia.

Lisäkkeeksi perunaa haluamassasi muodossa ja ohueksi viipaloitua fenkolia töyhtöineen - ja se on siinä.

Ei kommentteja: