torstai 6. joulukuuta 2018

Kaksiväriset marmeladit itsenäisyyspäivän kahvipöytään



Lapsuudenkodissani oli tapana valmistaa marmeladia aina jouluksi. Silloin agar-agar myytiin apteekissa rihmoina, joiden sulattaminen marmeladiksi kesti todella kauan, suorastaan ikuisuuden. Lapsen ikuisuus on se tunti-puolitoista, jonka ajan kuumaa agar-agar-liuosta piti koko ajan hämmentää. Lopputulos kuitenkin onneksi korvasi vaivannäön. Niihin marmeladeihin sekoitettiin makuaineeksi omenasosetta, sitten lisättiin pieni määrä sitruunahappoa ja massa värjättiin jauhemaisilla elintarvikeväreillä. Marmeladimassa kaadettiin voipaperoituun vuokaan ja kun se seuraavana päivänä oli sopivasti jähmettynyt, massa leikattiin kuutioiksi tai siitä otettiin kuvioita pienillä piparimuoteilla ja sitten palat sokeroitiin. Onneksi jossain vaiheessa Suomestakin alkoi saada agar-agar -jauhetta, jonka käyttö on tuhannesti miellyttävämpää ja nopeampaa kuin niiden rihmojen kanssa tuhraaminen.

Itsenäisyyspäivän kahvipöytään ajattelin ensin valmistaa marmeladipalloja, joiden toinen puoli on sininen ja toinen puoli valkoinen. Mietin pitkään sinivalkoiseen värimaailmaan sopivaa makua pähkäillen piparmintun ja hedelmäisen välillä. Lopulta valintani osui mango-passionhedelmään, joka on sopivan hedelmäinen, mutta ei liian tunnistettava. Makuaineena käytin makutomusokeria, jolla korvasin osan reseptin tavallisen sokerin määrästä. Kaadoin massat hyytymään silikoniseen puolipallomuottiin ja lopuksi yhdistin siniset ja valkoiset puolikkaat. Ne marmeladit valmistin muutamia päiviä ennen itsenäisyyspäivää, jotta ne ehtisivät riittävästi kuivahtaa ja sokerointi pysyisi parempana. Mutta sitten sille marmeladisatsille tuli ”muuta käyttöä” ja muutenkin pallomuoto alkoi tuntua tylsältä, joten otin ainekset uudelleen esiin ja aloitin alusta. Halusin testata, voiko marmeladin sisään valaa erivärisiä kuvioita. Ja kyllä voi, onnistuu oikein hyvin. Makean turkoosi-valkoinen värimaailma vaihtui samalla merensiniseen ja valkoiseen. Näitä marmeladeja nautimme tänä iltana.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille.



Kaksiväriset marmeladit

70 g makutomusokeria (mango-passionhedelmä)
250 g taloussokeria
4 dl vettä
3 tl agar-agar jauhetta
0,5 tl sitruunahappoa
valkoista elintarvikeväriä (jauhe)

70 g makutomusokeria
250 g taloussokeria
4 dl vettä
3 tl agar-agar jauhetta
0,5 tl sitruunahappoa
sinistä (ja ihan pikkutippa punaista) elintarvikeväriä (pastaväri)

vielä vähän lisää taloussokeria palojen sokerointiin


Valmista ensin valkoinen marmeladi. Kaada kattilaan makutomusokeri, taloussokeri, vesi sekä agar-agar, sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Ota tässä vaiheessa pieneen kuppiin muutama ruokalusikallinen marmeladiseosta ja sekoita sen joukkoon valkoinen jauheväri. Muista että kyseessä on sokeriliemi, joka saattaa kuohahtaa liedelle, jos se kiehuu liian kuumalla. Keittele seosta pienesti poreillen ja välillä sekoitellen 15 minuutin ajan. Kun marmeladiseos on kiehunut säädetyn ajan, lisää joukkoon sitruunahappo sekä väri ja sekoita tasaiseksi. Kaada marmeladi laakeaan vuokaan jähmettymään muutaman tunnin ajaksi. Kun valkoinen marmeladi on hyytynyt niin, että siitä pystyy leikkaamaan paloja, ota siitä sopivan muotoisia paloja ja asettele ne toisen, isomman laakean vuoan pohjalle.


Jatka toisen marmeladin keittämisellä. Kaada kattilaan makutomusokeri, taloussokeri, vesi sekä agar-agar ja kuumenna kiehuvaksi. Keittele seosta 15 minuutin ajan pienesti poreillen ja välillä sekoitellen. Lopuksi sekoita joukkoon sitruunahappo ja säädä väri sopivaksi lisäämällä seokseen väriainetta tippa kerrallaan. Kaada marmeladi vuokaan varovasti valkoisten marmeladipalojen päälle siten että valkoiset uppoavat kokonaan. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan tai niin kauan että massan pystyy leikkaamaan annospaloiksi. Asettele leikatut palat ritilälle, jonka päälle on levitetty leivinpaperi. Anna palojen kuivua siinä 8-10 tuntia.


Lopuksi kaada kulhoon taloussokeria, kierittele marmeladipalat siinä ja anna kuivahtaa vielä seuraavaan päivään.


Näitä voisi tehdä ison kasan vaikka joululahjaksi. Punaisia, vihreitä, valkoisia ja erilaisia monivärisiä.


Ei kommentteja: