tiistai 23. tammikuuta 2018

Tonnikalatartar



En minä oikeastaan ollut menossa kauppaan ostamaan tonnikalaa, vaan mielessäni oli ihan toisenlainen ruoka. Sitten katseeni osui maustekastikepulloon, jonka kyljessä luki YUZU. Silmäilin nopeasti sisällön, joka kertoi pullossa olevan 57% yuzumehua, appelsiinimehua, riisiviinietikkaa, sitruunamehutiivistettä ja paria lisäainetta. Ulkomaisissa ruokaohjelmissa on usein käytetty yuzua maustamiseen, joten menu muuttui saman tien vaikka minulla ei ollut aavistustakaan, miltä yuzu edes maistuu. Joku sitruuna se kuitenkin on. Palasin kalatiskille etsimään lohta, mutta siellä oli tähän tarkoitukseen jotain vielä paljon parempaa – tuoretta (lue: pakasteesta sulatettua) tonnikalaa. Kun muistelin, että jääkaapissa on vielä yksi tamarillo ja sopiva määrä uuniperunoiden kanssa käytettyä tillimajoneesia, se oli siinä. Ruokaisan salaatin kanssa tässä on ihan täysi ateria neljälle.



Pikkelöity kurkku ja tamarillo

0,5 dl väkiviinaetikkaa
100 g sokeria
1,5 dl vettä
puolikas tuore kurkku
1 tamarillo

Kuumenna kattilassa pikkeliliemen ainekset, väkiviinaetikka, sokeri ja vesi. Kun sokeri on liuennut, ota kattila pois lämmöltä ja jäähdytä liemi. Kuori ja pilko ihan pieniksi kuutioiksi kurkku ja tamarillo kumpikin omaan pieneen kulhoonsa ja kaada pikkeliliemi kasviskuutioiden päälle. Anna maustua muutaman tunnin ajan jääkaapissa.


Tonnikalatartar

400 g tuoretta tonnikalaa
hiukan suolaa ja mustapippuria myllystä
1 avokado
1 rkl yuzukastiketta (Yutaka Yuzu seasoning)

tillimajoneesia (resepti täällä)
pikkelöityä kurkkua
pikkelöityä tamarilloa
muutama tuore tillitöyhtö
paahtoleipää

Leikkaa tonnikala pieniksi kuutioiksi ja mausta se oman makusi mukaan suolalla sekä mustapippurilla. Anna kalan makuuntua jääkaapissa tunnin tai pari. Halkaise avokado, poista kivi ja leikkaa sisus ihan pieniksi kuutioiksi. Sekoita joukkoon yuzukastike. Yhdistä ainekset ja muotoile niistä neljä tartarpihviä.

Rakenna annokset lautasille: tartarpihvi, tillimajoneesia, pikkelöityä kurkkua ja tamarilloa ja viimeistelyksi tuoretta tilliä. Nauti paahtoleivän kanssa.


6 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Todella houkutteleva resepti. Yuzy-kastike kuuluu suosikkeihin kuten tonnikalakin. Täytyy jossain vaiheessa tehdä tätä tartaaria.

Tuplaespresso kirjoitti...

Älä unohda tillimajoneesia. Se on ihan MUST tonnikalatartarin kanssa :)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Mitä lautanen sinulla on tuossa kuvassa? Kaunis pinta. Minä tahtoisin muutamia uusia lautasia, kun vaan keksisi millaisia.

Tuplaespresso kirjoitti...

Mulla on kuvausastioina muutamia mattapintaisia lautasia, ettei pinnasta heijastu ihan suoraan lampunkuvaa. Tämä on joku vanha Stockan malli. Kaunis kimallus keskimmäisessä kuvassa osoittaa, että mattapinta ei sittenkään ole ihan kokonaan matta, vaan siinä on pieniä kiiltäviä pilkkuja.
ASAlla on kivoja astioita
http://www.dessiq.com/fi/dinnerware

Kaura kirjoitti...

Tuo Yuzu oli esillä monesti Masterchef Australian viimeisimmällä kaudella, siitä asti houkuttanut kokeilla. Näyttää ihanalta annokselta. Pitää bongailla kaupasta itsekin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Ulkomaisista ruokaohjelmista voi bongata kaikenlaisia mielenkiintoisia juttuja :)