sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Lindströmin papupihvejä ja feta-perunamuusia



Minua laiskotti enkä jaksanut lähteä kauppaan, joten siivosin jääkaappia löytääkseni sopivia aineksia ruoanlaittoon. Kasviksista, maitotuotteista ja munista syntyi tällä kertaa koko maukas ateria. Pihvejä punajuuresta sekä mustapavuista, ja perunamuusin joukkoon kreikkalaisesta salaatista jäänyttä fetaa. Kastikkeeksi käytin creme fraichea, jonka maustoin vihanneslaatikon vihreillä. Annoksen kruunasi pikkelöity punakaali, jota pitää aina olla jääkaapissa.


Punajuuri-mustapapupihvit

200 g  keitettyä punajuurta
170 g  keitettyä mustapapua (tölkki nettopaino)
2  kevätsipulia
1  (violetti) porkkana
6  mustaa tai kalamata oliivia
2  munaa
1 dl  panko korppujauhoja
100 g  raastettua parmesaania
½ tl  oreganoa
1 rkl  Maizenaa
suolaa, mustapippuria

Kuori keitetyt punajuuret ja leikkaa ne vähän pienemmiksi paloiksi. Valuta ja huuhtele mustapavut. Leikkaa kevätsipulit ohuiksi viipaleiksi ja raasta porkkana. Laita nämä kaikki kutterin kulhoon, lisää oliivit ja surauta tasaiseksi, melko karkeaksi massaksi. Riko munat toiseen kulhoon, vatkaa ne kevyesti ja lisää joukkoon korppujauhot, parmesaani, oregano sekä maizena. Sekoita hyvin. Yhdistä kasvismassa sekä muna-mausteseos ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Anna seoksen tekeytyä jääkaapissa tunnin verran ennen paistamista. Paista ensin pieni koepihvi ja lisää mausteita jos siltä tuntuu.

Tee massasta kuusi pihviä uunipellille leivinpaperin päälle. Metallirenkaan avulla niistä saa samankokoisia. Kypsennä uunissa 200 asteessa ensin 20 minuuttia, sitten käännä pihvit ja kypsennä vielä 15 minuuttia.



Feta-perunamuusi

noin 800 g  Rosamunda perunaa
2 rkl  voita
100 g  fetajuustoa pieninä muruina
maitoa
hiukan suolaa ja valkopippuria

Kuori perunat, leikkaa ne vähän pienemmiksi paloiksi ja keitä kypsiksi miedosti suolatussa vedessä. Kaada vesi pois ja lisää voi. Survo perunat voin kanssa murskaksi. Lisää fetajuustomuru ja vatkaa sose tasaiseksi (sähkövatkaimella pienimmällä nopeudella, ja varo vatkaamasta liikaa). Feta sulaa kuuman soseen joukkoon. Ohenna sosetta maidolla sen verran, että siitä tulee sopivasti lusikoitavaa. Mausta suolalla ja valkopippurilla.


Kylmä yrttikastike

200 g  creme fraichea (tai jogurttia tai kermaviiliä)
2  kevätsipulia
muutama tuuhea lehtipersiljan oksa
5 cm  pätkä tuoretta kurkkua
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 tl  juoksevaa hunajaa
(kermaa jos kastike kaipaa ohentamista)

Hienonna kevätsipuli sekä lehtipersiljan lehdet ja sekoita ne creme fraichen joukkoon. Kuutioi kurkku vajaan puolen sentin kuutioiksi ja lisää kastikkeen joukkoon. Mausta suolalla, mustapippurilla sekä hunajalla. Ohenna kermalla jos kastike tuntuu liian paksulta.


4 kommenttia:

Leena/Mansikkaheinä kirjoitti...

No nyt näyttää hyvälle annokselle. Ihan minunkin makuun ainekset.♡
Täytyypä etsiä vielä pikkelöidyn punakaalin ohje, löytynee sinun blogista!

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos kommentista. Ihan punakaalin otsikolla pikkelöintiä ei ehkä löydy, mutta se on tämä ihan sama liemi:
1 osa väkiviinaetikkaa
2 osaa sokeria
3 osaa vettä
lämmitetään kunnes sokeri on sulanut, jäähdytetään ja kaadetaan pikkelöitävien kasvisten päälle
https://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2018/01/amunen-shottilasiin-maa-artisokasta.html

Hyviä kokkaushetkiä :)

Kaura kirjoitti...

Nam! Onpas herkullinen vaihtoehto kasvisruoaksi, menee testiin.

Tuplaespresso kirjoitti...

Näihin kasvispihveihin saa upotettua kaikenlaista hyvää.