tiistai 23. helmikuuta 2016

Pizzalettu vai calzone vai quesadilla vai jokin muu?



Eilisestä lettutaikinasta tuli niin monta kreppiä, ettei niitä millään pystynyt kahden hengen voimin tuhoamaan pelkkänä makeana jälkiruokana. Niinpä teinkin mascarponevaahtoa vain noin puolikkaan annoksen ja säästin loput krepit seuraavaan päivään nautittaviksi suolaisten täytteiden kanssa. Kun lettutaikinaan ei lisätä sokeria, sitä voi käyttää sekä makeaan että suolaiseen.

Täytteeksi voi laittaa melkein mitä tahansa mitä muutenkin laittaisi johonkin pizzaan tai piirakkaan. Minä täytin krepin puolikkaan samoilla aineksilla joita voisin käyttää pizzaan: tomaattikastiketta, kinkkua, kevätsipulia ja juustoraastetta. Lisäksi rikoin täytteiden päälle kananmunan ja taitoin letun toisen puolen kanneksi. Tästä tuli nyt jonkinlainen ”calzone” tai ”quesadilla” tai jotain sinne päin. Lopuksi ripottelin letun päälle hiukan juustoraastetta ja työnsin pellin uuniin 200 asteeseen. 


Paistoajaksi riittää 10-12 minuuttia eli kunnes juusto on sulanut ja reunat hiukan ruskistuneet. Minun tekeleeni oli uunissa hiukan liian kauan (15 minuuttia), jolloin kananmunan keltuainen ehti kypsyä kokonaan. Olisin halunnut sen mieluummin hiukan valuvana, mutta aina ei voi onnistua – ei edes joka kerta. Kuitenkin ihan kelvollista lounasruokaa, vaikka olikin pelkkiä tähteitä jääkaapista.


Ei kommentteja: