sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Mustajuurigratiinia ja savulohta



En ole aikoihin ostanut mustajuurta, mutta kun sitä sattui kaupan hyllyssä olemaan, niin mikä ettei. Siitä saa ihan hyvää vaihtelua ruokapöytään. Monet vihaavat mustajuurta siksi, että sen kuoriminen on harvinaisen ikävää. Mustajuuren pihkaa muistuttava maitiaisneste tahmaa kädet ja se on todella vaikea pestä pois. Ongelma onneksi poistuu sillä että keittää mustajuuret kypsiksi ennen kuorimista.

Nautimme mustajuurigratiinin sunnuntaipäivälliseksi savulohen ja sitruunatimjami-tilli-kapris-voikastikkeen kanssa. Muruseos sisältää rapeaa pekonia, kuivattua sitruunankuorta sekä kuivattua sitruunatimjamia.

 

Mustajuurigratiini

400 g  mustajuurta

2 rkl  sitruunamehua
2 rkl  voita
2 rkl  vehnäjauhoa
1 tl  sinappijauhetta
200 g  creme fraichea
2-3 dl  kasvislientä
1,5 dl  raastettua parmesaania
2 tl  vaahterasiirappia (tai hunajaa)
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuumenna kattilassa vettä, mausta se suolalla ja lisää sitruunamehu. Sitruunamehu estää mustajuurta tummumista. Harjaa mustajuuret puhtaiksi vedessä, leikkaa sopivan kokoisiksi pätkiksi niin että ne mahtuvat kattilaan ja keitä kypsiksi, noin 12-15 minuuttia. Siirrä kypsät mustajuuret heti jääveteen jäähtymään. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Valmista kastike. Sulata kasarissa voi, lisää jauho ja sekoita huolella. Sekoittele matalalla lämmöllä parin minuutin ajan, lisää sinappijauhe ja jatka sekoittamista vielä minuutin tai pari. Kaada pannulle creme fraiche ja sekoita se kastikkeeksi. Lisää kasvislientä desilitra kerrallaan kunnes kastike on sopivan paksuista ja keitä kastiketta matalalla lämmöllä vielä noin 5-10 minuuttia jotta jauhot kypsyvät kokonaan. Lisää joukkoon runsas puolet parmesaaniraasteesta ja sekoita kunnes juusto on sulanut. Mausta vaahterasiirapilla, suolalla ja mustapippurilla.

Kun mustajuuret ovat jäähtyneet, raaputa veitsellä musta kuori irti ja halkaise palat pitkittäin. Voitele uunivuoka ja lusikoi sille kastiketta sen verran että vuoan pohja peittyy. Aseta mustajuuret vuokaan ja peitä lopulla kastikkeella. Ripottele jäljelle jäänyt parmesaaniraaste kastikkeen pinnalle. Paista gratiinia uunissa niin kauan että pinta alkaa kuplia ja siihen muodostuu ruskeita laikkuja, jolloin mustajuurigratiini on valmis tarjottavaksi.


 

Ei kommentteja: