tiistai 3. marraskuuta 2020

Guy Fawkes, Bonfire Night & Parkin cake


Syksyhän on pelkkää juhlaa! Ennen suomalaista isänpäivää ehditään vielä vaikka mitä. Kun halloween on saatu hoidetuksi, vaihdetaan maata ja Britanniassa vietetään seuraavaa juhlaa, Guy Fawkesin päivää 5. marraskuuta. Sitä tuskin kuitenkaan koskaan omitaan suomalaiseen juhlaperinteeseen, sillä tuona päivänä britit juhlivat ruutisalaliiton epäonnistumisen vuosipäivää. Niin, epäonnistuminenkin voi joskus olla juhlan aihe.

Wikipedia kertoo asiasta näin: ”Englannin ja Irlannin protestanttisen kuningatar Elisabet I:n kuoltua vuonna 1603 vainotut katoliset toivoivat, että uusi kuningas Jaakko I olisi suvaitsevaisempi heidän uskontoaan kohtaan. Hän osoittautui kuitenkin yhtä protestanttiseksi kuin edeltäjänsä, minkä seurauksena joukko katolisia päätti räjäyttää Lontoon parlamenttitalon eli Westminsterin palatsin sen vuosittaisissa avajaisissa vuokraamalla Westminsterin palatsin kellarit ja sijoittamalla sinne 36 tynnyriä ruutia. Kuningas sai kuitenkin vihjeen räjäytysyrityksestä ja 5. marraskuuta 1605 Guy Fawkes saatiin kiinni Westminsterin palatsin kellarista ja tuomittiin kuolemaan hirttämällä, repimällä ja paloittelemalla. Saman päivän iltana kuninkaan pelastumista juhlittiin ilotulituksin.

Siitä lähtien aina nykypäivään asti parlamenttitalon vuosittaisten avajaisten traditioihin kuuluu, että ennen avajaisia vartija tutkii Westminsterin palatsin kellarit.”
 
tämä kuva ja otsikkokuvan tausta: Pixabay
 
Marraskuun viidentenä ympäri Yhdistynyttä kuningaskuntaa järjestetään ilotulituksia ja sytytetään kokkoja. Myös suurlähetystöt ovat osallistuneet näihin perinteisiin ja ainakin Britannian lähetystö Helsingin Kaivopuistossa on järjestänyt todella näyttäviä ilotulituksia Guy Fawkesin päivää lähinnä olevana perjantaina. Tänä vuonna se on tiettävästi kuitenkin peruutettu koronapandemian vuoksi.

Kun aloin etsiä Guy Fawkesin päivälle tyypillisiä ruokia, useimmat haut antoivat tulokseksi siirappia: siirappitoffee, toffeeomenat ja Parkin cake. Parkin kakun perinteet ovat Yorkshiressä Leedsin alueella ja kakku erottuu tavallisesta inkivääri-siirappikakusta sillä, että osa jauhoista on korvattu kaurahiutaleilla ja makua on syvennetty aromaattisemmalla sokerilla. Ihan samoja sokereita Suomesta ei ole saatavilla, mutta korvasin ne mahdollisimman saman makuisilla tuotteilla.

Parkin cake

200 g  voita

250 g  tummaa siirappia
100 g  muscovadosokeria
250 g  vehnäjauhoa
100 g  kaurahiutaleita
¼ tl  suolaa
1,5 tl  leivinjauhetta
1 rkl  jauhettua inkivääriä
1  muna (koko L)
4 rkl  maitoa

siirappivettä

 

Kuumenna kattilassa voita, siirappia ja sokeria niin kauan että sekoitettaessa sokeri on täysin sulanut eikä enää rahise kattilan pohjaa vasten. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi.

Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen. Vuoraa noin 22x22 cm tai 18x26 cm vuoka leivinpaperilla.

Sekoita keskenään kuivat aineet jauho, kaurahiutaleet, suola, leivinjauhe sekä inkivääri. Lisää kuiva-aineseos siirappiin ja sekoita hyvin. Vatkaa kevyesti muna ja maito keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Kaada taikina vuokaan leivinpaperille, tasoita pinta ja laita uuniin. Paista uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia kunnes kakun pinta alkaa olla kuiva ja sisus kypsä.

Brittiohjeiden mukaan valmis kakku tulee jäähdyttää vuoassaan, minkä jälkeen se kääritään kelmuun ja folioon ja laitetaan tekeytymään jopa viideksi päiväksi (jos mahdollista) ennen kakun syömistä. Ennen paketointia sivele kakku joka puolelta siirappivedellä. Vanhetessaan kakusta tulee pehmeämpi ja tahmeampi, ja se säilyy syötävänä jopa pari viikkoa.

 

Ei kommentteja: