perjantai 15. huhtikuuta 2022

Valkosuklaamoussea ja passionhedelmäsorbettia pääsiäisen jälkiruoaksi


Mämmijälkiruokia meillä on blogattu aika monta kertaa, joten nyt tuodaan pääsiäisen ruokapöytään vaihteeksi tällainen valkosuklaa-passionhedelmä-yhdistelmä. Valkosuklaamousse itsessään on aivan liian makeaa ja passionsorbetti aivan liian kirpeää, mutta yhdessä ne ovat enemmän kuin osiensa summa, täydellinen makuyhdistelmä. Resepti on kuudelle ja tätä voi syödä muulloinkin kuin vain pääsiäisenä.


 

Valkosuklaamousse

200 g  valkosuklaata

1 + 1 dl  vispikermaa
1 rkl  tomusokeria
1  valkuainen
1 tl  erikoishienoa sokeria
ripaus viinikiveä

 

Paloittele valkosuklaa mikronkestävään kulhoon ja lisää 1 dl kermaa. Sulata suklaa 10 sekunnin jaksoissa noin 1 – 1,5 minuutin ajan välillä sekoittaen kunnes seos on täysin tasaista. Mittaa toiseen astiaan 1 dl kermaa sekä 1 rkl tomusokeria ja kolmanteen astiaan valkuainen, sokeri sekä viinikivi.

Vatkaa ensin valkuainen kovahkoksi vaahdoksi, sen jälkeen kerma vaahdoksi ja lopuksi vatkaa valkosukaaseos hiukan kuohkeammaksi. Vatkaa kermavaahto valkosuklaaseoksen joukkoon. Lisää sitten valkuaisvaahto ja sekoita ainekset tasaiseksi. Jaa valkosuklaamousse tasan kuuteen pieneen jälkiruokakulhoon ja laita ne jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

 


 

Passionhedelmäsorbetti

250 g  100% passionhedelmäsosetta

250 g  sokerilientä
1,5 g  hienoa merisuolaa
1  liivatelehti (paino 2 g)
(keltaista elintarvikeväriä)

 

Sokeriliemen resepti on täällä. Sokeriliemen täytyy jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen kuin sitä voidaan käyttää sorbetin valmistukseen.

Sekoita huolella keskenään passionhedelmäsose, sokeriliemi sekä suola. Suola on välttämätön tasapainottamaan passionhedelmän voimakasta happamuutta.

Tässä vaiheessa massaan kannattaa sekoittaa myös keltaista/oranssia elintarvikeväriä, jota minulla ei nyt valitettavasti ollut. Vaikka sorbetti alkuvaiheessa näyttää kauniin keltaiselta, jäätelön kirnuaminen ja pakastaminen vaalentaa massan sävyä ja kirkas väri haalenee ihan pastellinkeltaiseksi. Kirkkaamman keltainen ”keltuainen” olisi ollut kauniimpi tässä jälkiruoassa.

Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Ota muutama lusikallinen passionsorbettimassaa ja kuumenna se mikrossa kiehumispisteeseen. Purista liivatteesta ylimääräinen vesi pois ja liuota se kuumaan nesteeseen. Sekoita liivateliemi huolella sorbettimassaan ja kaada seos jäätelökoneeseen. Valmista massa sorbetiksi jäätelökoneen oman ohjeen mukaisesti. Tähän menee aikaa noin 35 – 45 minuuttia. Kun sorbetti on valmista, siirrä se pakasterasiaan ja laita vielä pakastimeen kohmettumaan muutamaksi tunniksi.

 

Tarjoiltaessa pyöräytä sorbetista pallo valkosuklaamoussen keskelle.

Pahus kun näitä munan muotoisia pikkukulhoja oli vain kaksi kappaletta, mutta on tämä ”rikottu kananmuna” ihan vaikuttavan näköinen pyöreästäkin jälkiruokakulhosta tarjottuna.
 

Ei kommentteja: