sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Lettukääröt ja katkaraputäyte



Vuosi alkoi tuttuun tapaan jääkaapin ja pakastimen inventaariolla ja siivoamisella. Aika hyvin kaikki harkiten valmistetut jouluruoat saatiin kulutetuksi loppuun jo lähes jouluviikonlopun aikana, mutta pakkasesta löytyi jotain sellaista mitä ei enää pitempään haluttu säilyttää, muun muassa iso pakkaus kuorellisia pakastekatkarapuja. Heräteostos, tietenkin. Vaihtoehtoina oli tehdä niistä risottoa, laittaa ne pizzan päälle, suolaiseen piirakkaan tai, ah, mikä parasta, kääriä ohukaisten sisään. Tällä tavalla saatiin kätevästi sekä pää- että jälkiruoka (ja vähän välipalaakin), kun osa letuista nautitaan katkaraputäytteen kanssa ja loput mansikkahillon kera. Epätrendikästä retroa, ja hyvää sellaista.



Perinteinen lettutaikina

4 dl  vehnäjauhoa

3  munaa
7,5 dl  maitoa
3/4  tl  suolaa
40 g  jäähtynyttä voisulaa
paistamiseen voita

Kaada vehnäjauhot isoon kulhoon ja tee keskelle kuoppa. Riko munat jauhojen keskelle ja sekoita. Lisää maito vähän kerrallaan ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Sekoita lopuksi taikinan joukkoon suola sekä jäähtynyt voisula ja anna jauhojen turvota huoneenlämmössä parin tunnin ajan.

Paista taikinasta voin kanssa isoja ohukaisia. Annoksesta tulee 10-12 ohukaista.

 


Katkaraputäyte

(riittää kuuteen ohukaiseen)
 
800 g  isoja keitettyjä katkarapuja kuorineen
2  kovaksi keitettyä kananmunaa
2 rkl  voita
1  pieni punasipuli
0,5 dl  valkoviiniä
2 rkl  vehnäjauhoa
1 dl  vettä
1 dl  kermaa
1 rkl  kalakastiketta
runsaasti hienonnettua tilliä
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä
ripaus cayennea

Kuori katkaravut. Kuori punasipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Keitä kananmunat.

Sulata voi pannulla ja kuullota siinä punasipuli. Lisää valkoviini kuumalle pannulle ja sekoittele niin että viini ehtii lähes haihtua. Lisää vehnäjauho ja sekoittele sen verran että jauhot saavat hiukan väriä. Lisää vesi, kerma sekä kalakastike, sekoita kastike tasaiseksi ja anna hetken aikaa kiehua ihan pienellä lämmöllä. Sillä välin leikkaa kuoritut katkaravut sekä kovaksi keitetyt kananmunat pienemmiksi paloiksi ja lisää ne kastikkeen joukkoon. Mausta tillillä, merisuolalla, valkopippurilla sekä pikkuripauksella cayennea.

Ota yksi ohukainen kerrallaan, lusikoi sen toiselle reunalle täytettä ja kääri rullalle. Varaa 1-2 ohukaista syöjää kohden. Asettele täytetyt ohukaiset vierekkäin voideltuun uunivuokaan, ripottele pinnalle hiukan juustoraastetta ja kuumenna uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia kunnes juusto on sulanut ja hiukan ruskistunut.

4 kommenttia:

Jasmin♥ kirjoitti...

Herkullisen näköistä!❤️

https://jasukuvaa.blogspot.com/

Tuplaespresso kirjoitti...

Eikä pelkästään näköistä. Kun yhdistetään letut ja katkaravut, siinä 1 + 1 on enemmän kuin 2

Ulla kirjoitti...

Sama inventaariorupeama täälläkin! Lisättiin sen verran haastetta, että joka ruuassa täytyy tällä viikolla olla sieniä, kun niitä on kuivattuna monta purkkia. Eilen tehtiin joulun kylmäsavulohesta (pakastetusta) ja herkkutateista keitto, tänään yhdistetään graavausta varten ostettu lohi mustavahakkaiden kanssa wokiksi.

Tuplaespresso kirjoitti...

Noissa improvisaatioruoissa on se hyvä ettei tarvitse paljon reseptejä katsella. Siitä vaan oman makumuistin perusteella sopivat ainekset pannulle :)