sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Pikkelöity fenkoli


Pikkelöityä punasipulia on melkein vakiona meidän jääkaapissa, mutta fenkolista vasta tuleekin todella maukas lisuke kun sen pikkelöi sopivien mausteiden kanssa. Tätä voi käyttää yhtä hyvin salaatin joukossa, kalan kanssa, lihan kanssa tai vaikka kasvissosekeiton viimeistelynä.

 

Pikkelöity fenkoli

150 g  etikkaa

300 g  sokeria
2 rkl  suolaa
450 g  vettä
2  tähtianista
1 tl  fenkolinsiemeniä
1 tl  mustapippureita
2-3  keskikokoista fenkolia

 

Valmista ensin liemi. Mittaa kattilaan etikka, sokeri, suola sekä vesi ja sekoita. Lisää mausteet ja kuumenna seos kiehumispisteeseen koko ajan sekoitellen. Kun liemi kiehuu, ota se pois lämmöltä ja anna jäähtyä kattilassa jolloin mausteet ehtivät antaa liemelle arominsa.

Viipaloi fenkolit mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi. Siirrä viipaleet lasitölkkeihin. Fenkoleista jääneet varret ym kannattaa silputa ja joko pakastaa vastaisen varalle tai käyttää ne heti jonkin kasvissosekeiton pohjaksi. Siivilöi mausteet jäähtyneestä pikkeliliemestä.

Nyt on valittavissa haluatko rapeampaa vai pehmeämpää fenkolia. Jos rapeampaa, kaada jäähtynyt liemi suoraan tölkkiin fenkoliviipaleille ja anna tekeytyä jääkaapissa päivän tai pari ennen käyttöä. Jos pehmeämpää, kuumenna siivilöity liemi uudestaan ja kaada kuuma liemi viipaleiden päälle. Kun liemi on jäähtynyt, laita tölkin kansi kiinni ja säilytä tölkki jääkaapissa. Pikkeli on valmista käytettäväksi heti jäähdyttyään.

Ei kommentteja: