sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kaurainen mansikkaleivos vai mansikkainen kaurapuuro?


Aamiaisen sanotaan olevan päivän tärkein ateria. Tämä on mielenkiintoinen väite ottaen huomioon, miten erilaisia aamiaisia maailmalla syödään. Ranskalainen rakastaa pientä kahvia ja croissantiaan, brittiaamiaisella nautitaan tuhdisti makkaraa, pekonia, munakasta ja papuja, amerikkalaisilla on makeat aamiaispannukakut vaahterasiirapin kanssa, Indonesiassa aamiainen ei juuri eroa lounaasta tai päivällisestä, ja monen suomalaisen mielestä aamupuuro on ainoa kunnon aamiainen. Sitten on vielä ne, jotka kuittaavat aamiaisen kupillisella kahvia ja pärjäävät sillä lounasaikaan saakka. M tietää, ettei minulle kannata puhua aamulla ennen kuin olen käynnistynyt tankattuani vähintään yhden tuplaespresson. Kaikki muut aamiaisainekset ovat valinnaisia. 

Juhannuksena aamiaispöytä katetaan kuitenkin vähän paremmin kuin tavallisena arkiaamuna. Puurokin on muuttunut kaura-mansikkaleivokseksi. Valmistus onnistuu helposti myös mökkiolosuhteissa kunhan käytettävissä on uuni. Reseptin ainekset täyttävät Ikean pienemmän 27x18 cm Mixtur –lasivuoan. Isompaan astiaan ainesten määrää täytyy lisätä vuoan tilavuuden suhteessa.


 

Kaura-mansikkaleivos eli "mansikkakaurapuuro uunissa"

 

mansikkatäyte

3 - 3,5 dl  paloiteltuja tuoreita mansikoita
0,5 tl  sitruunamehua
2 tl  perunajauhoa

kaurataikina

2 dl  kaurahiutaleita
1,5 dl  vehnäjauhoa
1 dl  fariinisokeria
0,5 tl  kanelia
1 tl  vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 dl  voisulaa

 

Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen (ylä-alalämpö) ja vuoraa 27 x 18 cm uunivuoka leivinpaperilla. Sekoita paloitellut mansikat sitruunamehun ja perunajauhon kanssa.

Sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauho, fariinisokeri, kaneli, vaniljasokeri sekä suola. Lisää hiukan jäähtynyt voisula ja sekoita kunnes aineksista on muodostunut yhtenäinen murutaikina. Ota erilleen runsaan desilitran verran kaurataikinaa ja taputtele tiukasti loput taikinasta vuokaan leivinpaperin päälle. Levitä mansikkapalat tasaisesti taikinan päälle ja ripottele loput kaurataikinasta pinnalle.

Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta alkaa olla kauniisti ruskistunut.

Jäähdytä paistos jääkaappilämpötilaan ja leikkaa se annospaloiksi. Tämä kannattaa valmistaa illalla, niin sitten aamulla on tarjolla ”erilainen kaurapuuro”, joka maistuu niillekin jotka eivät muuten niin puurosta perusta.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Sanoisin että kaurainen mansikkaleivos.,.tykkään kaikesta missä on kauraa, ja Suomessa sitä osataan käyttää niin monimuotoisesti:)
Täälläpäin muuten aamiaiset sisältävät aina kasviksia: tyypillinen täkäläinen aamiainen on 2 munaa halutulla tavalla tai vaikka shakshuka, salaatti (kurkku, tomaatti,sipuli ym.) erilaisia juustoja, yleensä valkoisia, hilloa, oliiveja, kalaakin voi olla mutta ei koskaan mitään lihaista.

Tuplaespresso kirjoitti...

Suomessa taas aamiaiset saisivat sisältää enemmän kasviksia. Meilläkin on siinä parantamisen varaa.