keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Erilainen lohilaatikko: Strata lämminsavulohesta



Tämä lohistrata on ihan parasta tuoreista raaka-aineista, mutta resepti kannattaa korvamerkitä vaikka jouluruokien uusiokäyttöön, sillä tarvittaessa strataan saa upotetuksi niin joulupöydästä jääneet kalat kuin lihatkin, mutta mielellään kummatkin omaan vuokaansa.

Strata ei ole piirakka tai quiche, eikä se ole munakas tai frittata. Lähinnä strataa voisi kuvailla eräänlaiseksi laatikoksi tai suolaiseksi leipävanukkaaksi. Nimi tulee englanninkielen (alk. latina) sanasta stratum eli kerrostuma. Pääainekset ovat leipä, juusto sekä kananmunat ja niiden lisäksi oman maun mukaan lihaa ja erilaisia kasviksia, mikä antaa kokille rajattomat mahdollisuudet.

Reseptistä riittää kuudelle.



Strata lämminsavulohesta

runsas puolikas hiukan kuivahtaneesta ranskanleivästä
                    tai muusta vaaleahkosta leivästä
1  keltasipuli
2 rkl  ruokaöljyä
250 g  nahatonta ja ruodotonta lämminsavulohta
0,5 dl  hienonnettua tuoretta tilliä
125 g tuoretta pinaattia
1 iso  pihvitomaatti
2 tl raastettua sitruunankuorta
2 tl  sitruunan mehua
100 g  mozzarellaraastetta
3-4 dl  maitoa (riippuu siitä miten kuivaa leipää käytetään)
3  kananmunaa
hienoa merisuolaa ja mustapippuria myllystä
voita vuoan voiteluun

Voitele uunivuoka, kuori sipuli, leikkaa se pieniksi kuutioiksi ja kuullota ruokaöljyssä. Revi leipä peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja levitä puolet leivästä voidellun vuoan pohjalle. Ripottele leipäpalojen päälle ensin puolet juustoraasteesta ja sitten sipulit. Revi lämminsavulohi pieniksi paloiksi, levitä se tasaisesti vuokaan ja lohen päälle tilliä.

Kaada paistinpannulle tilkka vettä, kuumenna kiehuvaksi ja pehmitä siinä pinaatit. Hienonna pinaatti ja levitä lohen päälle, minkä jälkeen ripottele vuokaan pieniksi paloiksi leikattu tomaatti sekä sitruunankuoriraaste ja purista päälle vielä hiukan sitruunamehua.

Levitä vuokaan loput leipäpaloista ja ripottele loppu juusto leivän päälle. Vatkaa kevyesti keskenään maito sekä munat, mausta suolalla sekä mustapippurilla ja kaada vuokaan. Tiivistä aineksia painelemalla, peitä tuorekelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään neljäksi tunniksi, mutta voi olla myös seuraavaan päivään asti.

Ota vuoka huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Paista 175 asteessa noin tunti, anna hetken vetäytyä ja nauti lämpimänä.


3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nam nam:) Vähän yli viikon kuluttua tulen Suomeen, ja aion syödä paljon lohta:)

Viikonloppukokki kirjoitti...

Noudatan neuvoasi ja laitan muistiin hävikkiruokien joukkoon.

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jael
Lohi on terveellistä :)

@ Viikonloppukokki
Hävikkiruokareseptejä tarvitaan aina ja tällaisia varten kannattaa joskus jopa ihan erikseen "säästää hävikkiä"... :)