torstai 29. maaliskuuta 2018

Lohicoulibiac



Taas pitäisi laittaa jotain kalaruokaa, mutta millaista... Minä ja M kävimme läpi erilaisia kala- ja reseptivaihtoehtoja, mutta jotenkin yksikään ei nyt oikein napannut. Ettei elämä kävisi liian helpoksi, reseptissä pitäisi mielellään myös olla jotain sellaista uutta, että sen voi päivittää blogiin. Eihän meillä täällä olekaan ennestään kuin 199 ”kala” –tunnisteella merkittyä päivitystä. Olimme kumpikin ihan varmoja, että venäläisen keittiön klassikkopiirakan, lohicoulibiacin resepti oli päivitetty tänne jo vuosia sitten. Näyttää kuitenkin siltä, että siitä on vain puhuttu mutta ei tehty. Tai siis coulibiac on tehty, mutta liian kauan sitten, viimeksi varmaan joskus ennen kuin aloitimme ruokablogin kirjoittamisen. Se ratkaisi asian ja tällainen lohipiirakka sopii erinomaisesti myös pääsiäispöytään. Siis suunta kauppahalliin hakemaan sopivan kokoinen pala lohikalaa.

Reseptistä riittää ateriaksi kuudelle.


Lohicoulibiac

rahkavoitaikina
250 g voita
4 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g maitorahkaa
täyte
1,5 dl risottoriisiä
3 rkl tillisilppua
4 kananmunaa
150 g babypinaattia
500 g graavilohta
voiteluun
1 kananmuna

Valmista ensin rahkavoitaikina. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon. Sekoita jauhoihin leivinjauhe sekä suola ja kaada voikuutioiden päälle. Nypi voi ja jauhot tasaiseksi muruksi ja sekoita lopuksi rahka muruseoksen joukkoon. Älä vaivaa taikinaa. Laita taikina kelmun alle ja jääkaappiin noin tunniksi ennen käyttöä.

Keitä risottoriisi runsaassa, suolatussa vedessä kypsäksi, valuta ylimääräinen vesi ja sekoita tillisilppu riisin joukkoon. Jäähdytä riisi. Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä munat ja viipaloi ne. Ryöppää pinaatti ja lopuksi puristele pois ylimääräinen vesi.
 
Jaa rahkavoitaikina kahteen osaan ja kauli ensin pohja kahden leivinpaperin välissä. Pohjan tulisi olla suunnilleen puolen sentin paksuinen ja noin 18 x 35 cm pitkä. Leikkaa taikinan reunat suoriksi. Kauli sitten piirakan kansi myös kahden leivinpaperin välissä. Sen tulisi olla myös noin puolen sentin paksuinen, mutta hiukan leveämpi ja pidempi kuin pohja. Leikkaa siitäkin reunat siisteiksi ja laita se papereineen jääkaappiin odottamaan.

Täytä piirakan pohja siten, että ensin levität sille riisi-tilliseosta. Jätä taikinaa näkyviin noin 1,5-2 cm joka reunalta. Lado riisin päälle kananmunaviipaleita, niiden päälle tasainen kerros ryöpättyä pinaattia, sitten kerros graavilohta ja lopuksi vielä kerros kananmunaviipaleita. Ota sitten jääkaapista piirakan kansilevy, nosta pohjan reunat ylös ja taita kansi siten että se kääntyy kaikilta reunoiltaan hiukan piirakan alle. Voitele lohipiirakka vatkatulla kananmunalla ja pistele kuoreen haarukalla reikiä jotta höyry pääsee ulos. Kypsennä coulibiac  200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia.  Hernepyree ja tilliöljy sopivat hyvin lohicoulibiacin kanssa.


Ei kommentteja: