torstai 19. helmikuuta 2015

Paistettua silliä ja sipulikastiketta



Silli jakaa kansalaisten maun. Silliä joko rakastetaan tai sitä inhotaan. Inho lienee useimmilla peräisin lasimestarinsillistä, johon kokonaiset suolasillit on leikelty (”oikeaoppisesti”) selkärankoineen ja ruotoineen, ehkä myös jopa ilman enempää liotusta. Sen sijaan, jos ensimmäinen kosketus silliin on ollut vaikkapa palanen ruodotonta matjessillifileetä, tilanne on täysin erilainen. Vaikka kumpikin on silliä, niiden maulla on valtava ero. Lisäksi ruotojen askarteleminen sillinpalasta lautasella on varsin epämiellyttävää puuhaa.

Sillin paras sesonki on jouluna, sekä kesällä uusien perunoiden aikaan. Erilaisilla mausteilla sillistä saa aikaan vaikka mitä: sipulisilliä, sinappisilliä, curry-omenasilliä, sherrysilliä, mustaherukkasilliä, ruohosipulisilliä jne. Näitä voi edelleen jalostaa osaksi jotain muuta ruokaa, kuten voileipäkakkuun, jäädykkeeksi, silli”kaviaariksi”, sillihyytelöksi ... Vorschmackin oleellinen raaka-aine on sillifilee.

Viikon kala   08 / 33    Silli

Silli,  Clupea harengus

kuva: Wikipedia

Ruotsalaiseen husmanskostiin kuuluu paistettu silli. Suomessakin se on tunnettu, mutta ei kovin yleinen, vaikkakin aikoinaan herrojen illanistujaisissa tarjottu, ruoka. Nykyisin, kun runsassuolaisesta ruoasta pitäisi siirtyä kevyemmin suolattuun, paistettu suolasilli ei ehkä enää ole tätä päivää. Paitsi jos asuu Ruotsissa, jossa tuorettakin silliä on saatavana. Tuoreesta, kotona suolatusta sillistä tehtynä emme enää puhuisikaan mistään tönkkösuolatusta, vaan graaviloheen verrattavissa olevasta herkusta. Silti päätin laittaa meille paistettua silliä siitäkin huolimatta, että jouduin laittamaan sen kaupan olevista valmiiksi suolatuista sillifileistä.



Paistettu silli

2 pkt              kevytsuolattuja sillifileitä (4 fileetä)
                      ruisjauhoja
                      voita
                      rypsiöljyä
                      valkopippuria myllystä

Liota sillifileitä 24 tuntia jääkaapissa veden ja maidon sekoituksessa (50/50). Huuhtele sillit liotuksen jälkeen. Itse liotin 18 tuntia enkä tarkistanut fileen suolaisuutta, vaan uskoin ajan olleen riittävä. Huolimatta ”kevytsuolattu” -nimestään sillin suolaus on tuju ja liotusta todella tarvitaan.

Taputtele sillifileet kuiviksi ja kääntele niitä ruisjauhoissa. Paista pannulla voin ja öljyn sekoituksessa pari-kolme minuuttia kummaltakin puolelta. Rouhaise vähäsen valkopippuria niille ja nosta varovasti lautaselle.



Sipulikastike

2                    isoa keltasipulia (3-4 normaalia)
1,5 dl             kermaa
1,5 dl             maitoa
1 rkl               vehnäjauhoja
                      voita
                      rypsiöljyä
                      valkopippuria myllystä

Puolita sipulit ja leikkaa niistä melko paksuja viipaleita. Kuullota ne pannulla reilussa voin ja öljyn sekoituksessa miedolla lämmöllä. Niiden ei ole tarkoitus ruskistua, vaan pehmetä läpikuultaviksi. Lisää sitten pannulle jauhot ja anna niiden kypsyä sekoitellen. Lisää sitten kermamaito ja hauduta sipulit kypsiksi. Mausta lopuksi kevyesti valkopippurilla. Kastikkeen reseptissä ei ole mainittu lainkaan suolaa. Se on makeaa ja antaa hyvän tasapainon sille suolaisuudelle joka tulee sillistä. Jos olet suolannut itse sillisi eikä se ole ylisuolaista, niin silloin kastike voi kaivata hieman suolaa.

Sillin ja kastikkeen kanssa lautaselle vielä keitettyä perunaa, pinnalle ruohosipulisilppua ja niin kylmän oluen ja vaikkapa parin snapsinkin kaveri on valmis.


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Sittenpähän se muutaman oluen ja snapsin jälkeen on muuttunut epäterveelliseksi,kumoavat toisensa.

Tuplaespresso kirjoitti...

Muutaman oluen ja snapsin jälkeen sillä ei syöjälle taida olla enää niin väliäkään.