lauantai 7. marraskuuta 2020

Chinese style beef noodle soup


Tämä nuudelikeitto sai alkunsa lehdessä näkemästäni kuvasta, jossa lautasella oli selvästi nautaa, nuudeleita ja paksoita. Kuvaan ei liittynyt reseptiä, joten sellainen piti sitten laatia. Reseptin laadinta on vähän kuin morsiamen valmistautuminen vihkiäisiin. Siihen tulee jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja ehkä joku twist. Tästä löytyy häivähdys taiwanilaista nuudelikeittoa, japanilaisia ramen munia ja shimeji sieniä sekä briskettiä eli naudan rintaa kiinalaisittain maustettuna. Kypsensin lihan painekeittimessä, mutta sen voi kypsentää myös uunissa, joskin aikaa tarvitaan silloin reilusti enemmän.

 


 

Haudutettu naudan rinta

2 kg               naudan rintaa

2 rkl              kiinalaista viismaustetta
1 rkl              suolaa
1                    iso sipuli
5                    valkosipulin kynttä
4                    kevätsipulin valkoinen osa
5 cm              tuoretta inkivääriä viipaloituna
1                    kanelitanko
3                    tähtianista
1/2 tl             mustapippuria
1/2 tl             valkopippuria karkeasti rouhittuna
1/2 tl             fenkolin siemeniä
1/2 tl             korianterin siemeniä
1 dl                soijakastiketta
1 dl                tummaa sienillä maustettua soijakastiketta
3 dl                mielellään suolatonta lihalientä
                      vettä

Hiero viismauste sekä suola lihan molemmin puolin ja laita liha painekeittimeen tai kannelliseen uunipataan. Sekoita kulhossa kaikki liemen ainekset vettä lukuun ottamatta. Kaada liemi lihan päälle keittimeen. Lisää tarvittaessa vettä niin, että liha juuri peittyy. Sulje painekeitin ja kypsennä täydellä teholla 60 minuuttia. Anna paineen laskea itsestään ja avaa kansi. Anna liemen jäähtyä poistamatta lihaa, jolloin se pysyy mehevänä. Nosta sitten liha pois liemestä ja siivilöi liemi talteen.

Jos kypsennät lihan uunissa, niin sekoita ainekset kasarissa ja kuumenna ne. Kuumenna uuni 150°C:een. Kaada liemi lihan päälle uunipataan, sulje kansi ja laita pata uuniin. Liha saa kypsyä siellä vähintään 3 tuntia, mutta sitä voi kypsentää viisikin tuntia. Nosta liha liemestä ja siivilöi liemi talteen.

 

 

Japanilaiset ramen munat

Kauniin väriset ja aromaattiset munat syntyvät melkoisen helposti. Keitä munia niin, että keltuainen on pehmeä ja lähes tai hieman valuva. Kuvan munat olivat jääkaappikylmiä, ne laitettiin kiehuvaan veteen ja keittoaika oli 8 minuuttia. Munat tulee laittaa välittömästi jääkylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy ja kuori lähtee niistä hyvin. Kuori munat varovasti, jotta pinta pysyy sileänä ja se värjääntyy kauniisti.

4                    keitettyä munaa

1 dl                soijakastiketta
1 dl                tummaa (sienillä maustettua) soijakastiketta
1 dl                miriniä

Sekoita marinointiliemen ainekset ja laita munat marinadiin. Anna niiden maustua ainakin kaksi tuntia. Marinoidut munat säilyvät jääkaapissa jokusen päivän. Liemen voi myös käyttää edelleen ruoanlaitossa.

 

Nuudelikeitto / Chinese style beef noodle soup

100 g             ramen nuudeleita

2                    minipaksoita
sopivasti        haudutettua naudan rintaa
100 g             ruskeita shimeji sieniä
5 dl                haudutuslientä
2                    kevätsipulin vihreää vartta viipaloituna
                      korianterin lehtiä
1                    punainen chili viipaloituna
2                    ramen munaa halkaistuna pituussuuntaan

Keitä nuudelit ohjeen mukaan ja jaa ne lautasille. Säästä vesi ja ryöppää siinä paksoit 2-3 minuuttia ja nosta lautasille. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja laita sienet sinne pariksi minuutiksi. Nosta siivilällä sienet pois liemestä ja laita lautasille. Paloittele liha sopivan kokoisiksi paloiksi, kuumenna liemessä ja nosta nekin lautaselle. Kaada kuuma liemi lautaselle. Laita halkaistu muna lautaselle ja ripottele kevätsipuli, korianteri ja chili pinnalle ja nauti.

Jos liemen maku tuntuu liian voimakkaalta, siihen voi lisätä vettä ennen kiehauttamista.

Vaikka otsikkokuvassa on lusikka, tämä kannattaa syödä puikoilla mikäli sellaiset on käytettävissä.

Ei kommentteja: