Syyskuussa suomalainen kasvissato on
parhaimmillaan ja varsinainen riistakausi on juuri alkanut. Jos riista ei
kiinnosta, kannattaa lähteä metsästämään sieniä. Herkullisia ruokasieniä on nyt lähes kaikkialla. Meillä on aiemmin
julkaistu herkkutattilasagnen ja metsäsienilasagnen ohje, mutta nyt kokeilin
tehdä sieni-kasvislasagnea ilman pastaa käyttäen lasagnelevyjen sijasta mandoliinilla
leikattuja, lähes paperinohuita peruna- ja bataattiviipaleita. Ai että tuli
hyvää. Niin hyvää etten lainkaan huomannut miettiä, pitäisikö lautasella olla
lisäksi vaikka lihapullia. Ehkä tätä pitäisi sanoa kasvislaatikoksi? Mutta kun
ne juuresviipaleet nyt kuitenkin sattuvat olemaan siellä vuoassaan siististi
kerroksittain kuten lasagne, sitkeästi nimitän tätä lasagneksi. Ohjeessa mainittu umami -mauste soveltuu erityisen hyvin kaikenlaisiin kasvisruokiin.
Tästä tulee 6 annosta yhteen 20 x 30
cm uunivuokaan. Minä jaoin ainekset kolmeen pienempään Ikean lasivuokaan,
joista yksi meni pakkaseen nautittavaksi joskus myöhemmin.
Sieni-kasvislasagne ilman pastaa
1 keskikokoinen bataatti
1-2 ISOA kiinteää perunaa
juustokastike
1,5 dl ruokakermaa
200 g fetaa
150 g pakastepinaattia
250 g ricottaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1-2 tl umami maustetta
valkosipulijauhetta
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä
kourallinen lehtipersiljaa
hienonnettuna
(0,5 dl ruokakermaa)
kasvismuhennos
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
300 g esikäsiteltyjä sieniä (tässä herkkutatteja ja
rouskuja)
2 rkl hienonnettuja tuoreita rosmariininlehtiä
1 tölkki keitettyjä ja valutettuja
mustapapuja (230g)
400 g tölkki tomaattimurskaa
1 rkl hunajaa
2 rkl tummaa soijakastiketta
2 tl umami maustetta
kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
hienonnettuna
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
Valmista juustokastike. Mittaa kattilaan
1,5 dl ruokakermaa ja murustele joukkoon feta. Kuumenna seosta niin että feta
sulaa kerman joukkoon. Lisää pinaatti ja sekoita kunnes se on sulanut ja
sekoittunut. Lisää sitten ricotta ja mausta hunajalla, umamilla, valkosipulijauheella,
merisuolalla sekä valkopippurilla. Maistele kastiketta ja tarvittaessa säädä
makua lisäämällä jotain näistä mausteista. Lopuksi sekoita kastikkeen joukkoon
hienonnettu lehtipersilja ja jätä kastike odottamaan kasvismuhennoksen
valmistumista.

Kuori punasipuli ja leikkaa se ihan
pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna
paistinpannulla oliiviöljy ja kuullota siinä ensin sipulit ja lopuksi
valkosipuli. Lisää hienoksi leikellyt sienet ja kääntele niitä sipulin joukossa
hetken aikaa, minkä jälkeen lisää hienonnettu rosmariini sekä hyvin huuhdellut
ja valutetut mustapavut. Sekoittele aineksia pari minuuttia ja lisää sitten
tomaattimurska sekä hunaja. Keitä muhennosta 5-10 minuuttia ja mausta sitten
soijakastikkeella sekä umamilla. Lisää hienonnetut basilikanlehdet ja lopuksi
mausta merisuolalla sekä mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää mausteita jos
on tarpeen.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Voitele uunivuoka ruokaöljyllä.
Leikkaa mandoliinilla bataatista ja perunoista noin 1,5 mm ohuita viipaleita.
Levitä yhdet viipaleet ensin vuoan pohjalle ja sen päälle puolet
kasvismuhennoksesta. Sitten toinen kerros juuresviipaleita ja runsas puolet
juustokastikkeesta, taas juuresviipaleita ja loput kasvismuhennoksesta - ja
sitten vielä loput kasvisviipaleet. Kuumenna kattilassa oleva juustokastike ja
sekoita joukkoon tölkin pohjalle jäänyt 0,5 dl ruokakermaa. Tasoita tämä
kastike vuoan pinnalle.
Paista sieni-kasvislasagnea 200 asteessa noin 30-40
minuuttia.
Lopuksi pinnalle hienonnettua
basilikaa ja lehtipersiljaa. Minikokoisesta pallobasilikasta tulee erityisen söpöjä koristeita :)