lauantai 18. kesäkuuta 2022

Makeansuolainen kirsikkatomaatti Tarte Tatin


Tarte Tatin, ranskalainen keikauskakku, on helppo yhden pannun ruoka varsinkin silloin, kun käytetään valmista voitaikinaa. Eri värisistä kirsikkatomaateista tulee aivan ihana makea(hko) ”tatin”. Paistoastiana on paistinpannu, jonka kahva kestää uunin lämmön (meillä Swiss Diamond pannu). Vaikein asia tällaisen Tarte Tatinin paistamisessa on muistaa, että kun pannun ottaa pois uunista, sen kahva on todella kuuma! Muista siis pannulappu!


 

Makea Tarte Tatin kirsikkatomaateista

uuninkestävä paistinpannu jonka halkaisija on 20-23 cm

valmista voitaikinaa

2 rkl  voita
3  punasipulia
0,5 dl  vettä
3 rkl  sokeria
2 rkl  kylmää vettä
1 tl  sherryviinietikkaa
350 - 500 g  eri värisiä kirsikkatomaatteja
1 rkl  hienonnettuja tuoreita timjaminlehtiä
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

Levitä voitaikina ensin tasaiseksi, kauli tarvittaessa ja leikkaa siitä hiukan paistinpannua suurempi kiekko, josta tulee tortun pohja. Laita taikina jääkaappiin odottamaan ja laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Kuori punasipulit ja viipaloi tai kuutioi ne. Kuumenna paistinpannulle voita ja lisää sipulit sekä pikku ripaus sokeria ja kuullota sipuleita keskilämmöllä noin 15-20 minuuttia. Lisää sitten vesi ja hauduta sipuleita niin kauan että vesi on haihtunut ja sipulit ovat ihan pehmeitä. Mausta suolalla sekä mustapippurilla, siirrä sipulit odottamaan ja pese paistinpannu.

Mittaa pestylle paistinpannulle sokeri sekä vesi ja anna veden imeytyä sokeriin. Kuumenna pannua keskilämmöllä niin kauan että sokeri alkaa saada väriä. Älä sekoita sokeria! Jos täytyy sekoittaa, tee se kallistelemalla pannua. Kun sokerin kupliminen vähenee ja väri tummenee kullankeltaiseksi, ota pannu pois lämmöltä, lisää sherryviinietikka ja nyt saa sekoittaa.

Levitä sokerin päälle tomaatit sekä haudutettu punasipuli. Lopuksi ripottele pinnalle timjami, suolaa sekä mustapippuria myllystä. Ota taikina jääkaapista ja nosta se pannulle päällimmäiseksi. Työnnä taikinan reunat tomaattien ja pannun reunan väliin ja pistele taikinaan haarukalla muutamia reikiä. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20-30 minuuttia kunnes taikinan pinta on saanut kauniin ruskean värin.

Anna valmiin piirakan vetäytyä 5-10 minuuttia, minkä jälkeen vedä varovasti veitsellä taikinan reunat irti paistinpannun reunoilta, laita lautanen tiukasti pannun päälle ja käännä koko hoito ylösalaisin. Nyt piirakan tulisi irrota pannulta ja pudota oikein päin tarjoilulautaselle. Ripottele valmiin piirakan pinnalle vielä muutamia tippoja sherryviinietikkaa sekä mustapippuria (ja tuoretta timjamia) ja tarjoile heti lämpimänä.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ei että on hyvää. Olen itsekin joskus tehnyt, ja kirsikkatomaateista tulee niin ihania kypsentäessä:)

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jael
Eikä niitä tarvitse laittaa edes tarte tatiniin, vaan ihan paahtaa uunipellillä, mausteeksi suolaa, sokeria, mustapippuria ja tilkka balsamicoa :)