sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Varhaiskaali on parasta


Varhaiskaalin sesonkia kestää vielä vähän aikaa. Hyvän varhaiskaalin tunnistaa siitä että se on rapsakka ja kevyt. Kevyt sekä kaloreiltaan että painoltaan, ja se soveltuu valmistettavaksi oikeastaan ihan millä tavalla tahansa. Raakana tai melkein raakana se on minun mielestäni parhaimmillaan ja kypsennettynäkin siihen kannattaa jättää reilusti puruvastusta. Tämä varhaiskaali päätyi lohkoina uuniin. Kaikki muu valmistuu lähes samassa ajassa kun kaali paahtuu uunissa. Lautasella on kaalin lisäksi majoneesikastiketta, pannulla paistettuja pikkubratwursteja sekä raastesalaattia. Jotenkin vaan nuo kaali ja makkara sopivat kovasti hyvin yhteen. Maukasta, helppoa ja nopeaa.


Varhaiskaalia uunissa

1  pieni varhaiskaali
2 rkl  valkoviinietikkaa
3 rkl  mietoa oliiviöljyä
1 tl  hunajaa
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Leikkaa kaali parin sentin paksuisiksi lohkoiksi ja lado ne uunipellille leivinpaperin päälle. Sekoita keskenään valkoviinietikka, oliiviöljy sekä hunaja ja pirskottele tämä kaalinlohkojen päälle. Viimeistele suolalla ja mustapippurilla
.
Kypsennä lohkoja uunin keskitasolla noin 20-30 minuuttia kunnes kaali on sopivasti pehmennyt, mutta siinä on vielä puruvastusta. Kokeile haarukalla sopiva kypsyysaste. 

Kaalinlohkot voi myös grillata, mutta silloin ne kannattaa jättää hiukan paksummiksi jotta niitä on helpompi käsitellä grillissä.



Majoneesikastike kaalille (ja salaatille)

2 dl  hyvää majoneesia (Hellmann’s tai itse tehty)
2 rkl  sitruunamehua
2,5 tl  dijon sinappia
2 tl  hunajaa
1  solo valkosipuli
1  ruukku oreganoa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Kuori ja raasta valkosipuli. Hienonna oreganon lehdet. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua vähän aikaa.


Raastesalaatti

1  pieni fenkoli
1  porkkana
1  makea omena
2  kevätsipulia

Raasta fenkoli, porkkana sekä omena raastinraudalla. Leikkaa kevätsipuli ihan ohuiksi viipaleiksi. Sekoita ainekset keskenään ja anna makujen tasaantua hetken aikaa.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Varhaiskaali on niin hyvää, ja kaali muutenkin:) Itsekin tykkään usein laittaa uunivihannesten mukaan myös kaalia. TÄällä varhaiskaalin aika on talvella,mutta nyt vielä saa ihan hyvää kaalia.

Makua Arkeen kirjoitti...

Näin ihana blogi on olemassa! Jään ehkä tänne asumaan

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jael
Kaali on tosi monikäyttöinen kasvis raakana ja kypsennettynä.

@ Emännöitsijä
Tervetuloa asumaan ja kommentoimaan. Jonkin aikaa saattaa mennäkin, jos kahlaat läpi kaikki tähänastiset päivitykset :)