lauantai 23. helmikuuta 2019

Pekonia, pestoa ja pastaa



Jääkaapissa pitäisi aina olla omatekoista pestoa. Ja jos ei ole, sitä pitää tehdä pikaisesti. Toinen jääkaapin vakiotuote on pekoni, se tavallinen amerikanpekoni. Ne kaksi pelastavat laiskan kokin (sopivat myös ahkeralle kokille) ja niiden avulla pastasta tulee hetkessä todella maukasta.

Minulta oli pesto päässyt loppumaan, mutta rucolasta, pakastimen karhunlaukasta sekä pistaaseista syntyi hiukan erilainen pesto. Vai pitäisikö kirjoittaa ”pesto”, sillä kaikkein tarkimmat lukijat eivät ehkä hyväksyisi tätä vihreää sosetta oikeaksi pestoksi. En siis käyttänyt edes pinjansiemeniä, vaan pistaaseja. Sain siihen upotetuksi myös pienen gruyèrekannikan, joka muuten olisi saattanut jäädä jääkaappiin kuivumaan. Pestoon voi siis yrittää soveltaa myös muitakin kovia, voimakkaita juustoja kuin parmesaania. Siis kovia juustoja, vaikka olen kyllä kuullut jonkun käyttävän jopa raejuustoa. En taida sellaista kuitenkaan kokeilla, vaan menen näillä maukkaammilla aineksilla.


Pekoni & pesto pelastavat pastan
(kahdelle)

pesto
150 g  rucolaa, karhunlaukkaa, basilikaa tms
1 dl  pistaasinsydämiä (ei suolapaahdettuja!) (tai pinjansiemeniä)
1 dl  raastettua gruyèreä (tai parmesaania)
0,5 tl  suolaa
0,75 dl  hyvää oliiviöljyä

1  paketti amerikanpekonia
170 g  pastaa
kourallinen kirsikkatomaatteja
(1  graavattu keltuainen, ohje täällä)


Aloita pestosta. Laita kutterin kulhoon rucola sekä mausteyrtit, pistaasit, juustoraaste sekä suola ja käynnistä kone. Anna kutterin terien hienontaa ainekset täysin tasalaatuiseksi soseeksi. Kun seos on muuten valmista, kaada joukkoon öljy kapeana nauhana koneen koko ajan käydessä. Sekoita vielä sen verran, että pesto on kauttaaltaan tasalaatuista. Siirrä pesto puhtaaseen lasitölkkiin, josta sitä tarvittaessa voi ottaa puhtaalla lusikalla.

Laita pastan keitinvesi kiehumaan ja erottele pekoniviipaleet toisistaan. Paista pekonit pannulla rapeiksi sillä välin kun vesi ja pasta kiehuvat. Huuhtele kirsikkatomaatit ja leikkaa ne pienemmiksi paloiksi.

Kun pasta on valmista, kaada se lävikköön, mutta älä valuta liikaa. Palauta vielä hiukan kostea pasta takaisin kattilaan ja lisää joukkoon muutama kukkurainen ruokalusikallinen pestoa. Sekoita niin, että pasta on kauttaaltaan vihreää.

Jaa pasta kahdelle lautaselle, lisää tomaatit ja murustele joukkoon muutama rapea pekoniviipale. Jos jääkaapissa sattuu olemaan graavattuja keltuaisia, raasta vielä yksi sellainen puoliksi kahden pasta-annoksen päälle.


Ei kommentteja: