perjantai 11. tammikuuta 2019

Piña Colada ja Gin & Tonic piirakan muodossa



Nämä kaksi ”drinkkipiirakkaa” ovat olleet to-do –listallani jo pitkään ja nyt viimeinkin sattui sellainen tilaisuus, että minun oli mahdollista tehdä ne molemmat.

Menin pienellä riskillä, sillä uusia ruokaohjeita pitäisi aina ensin kokeilla oman väen kesken. On nimittäin sellainenkin hyvin todennäköinen mahdollisuus, että syystä tai toisesta (tai viimeistään kolmannesta) uuden reseptin kokeilu menee täysin pieleen (kuten vaikkapa tämä katastrofi). Onneksi nämä reseptit onnistuivat. Olisi ollut melko noloa ilmoittaa illalla juhlien isäntäväelle, että tuon kyllä salaatit ja suolaiset piirakat, mutta sen jälkeen lähden lähimpään 24h -markettiin etsimään heille jotain makeaa jälkiruoaksi… Ehkä ei kannata odottaa näin hyvän tuurin jatkuvan ikuisesti?

Kuvaaminen jäi harmillisesti viime tippaan ja tämän päivityksen kuvat ehdinkin ottaa vasta tilaisuuden noutopöydästä. Parempia kuvia voi katsella näiden loistavien reseptien alkulähteeltä, lehden omilta videoilta. Suomentamissani ohjeissa on linkit alkuperäisiin resepteihin ja kuviin.



Piña Colada marenkipiirakka  (alkuperäinen resepti täällä)
(ohje 24 sentin pyöreään vuokaan)

pohja
250 g  vehnäjauhoa
50 g  kookoshiutaleita
60 g  tomusokeria
125 g  kylmää suolatonta voita pieninä paloina
1  munankeltuainen
2 rkl  jäävettä

kookoshyytelö
250 ml  kookoskermaa
150 g  hienoa sokeria
7,5 g  liivatelehtiä
150 ml  kermaa
1 tl  vaniljatahnaa

ananashillo
1 ananas kuorittuna ja paloiteltuna
440 g  hienoa sokeria
125 ml  vaaleaa rommia
2  limetin kuori ja mehu

italialainen marenki
165 g  hienoa sokeria
3  munanvalkuaista
(1/4 tl viinikiveä)
(lämpömittari joka kestää vähintään 150 asteen lämpötilan)

Sekoita kulhossa vehnäjauho, kookoshiutaleet sekä tomusokeri. Lisää voi ja nypi taikina pieneksi muruksi. Lisää sitten keltuainen sekä 2 rkl jäävettä ja sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile taikinasta pallo, kääri se muovikelmuun ja laita jääkaappiin tekeytymään parin tunnin ajaksi.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kauli taikina ohueksi ja levitä se 24 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa pois reunojen yli menevä ylimääräinen taikina. Laita taikinan päälle leivinpaperi ja sille keraamiset paistopavut (herneet, riisit, tms) ja kypsennä taikinaa 20 minuutin ajan. Nosta paistopavut pois ja jatka taikinan kypsentämistä ilman papuja vielä toiset 20 minuuttia (tai vähemmän) kunnes taikina on täysin kypsä eikä siinä näy kosteita kohtia.

Valmista sitten ananashillo. Soseuta kutterissa ananaspalat, sokeri, rommi sekä limettimehu ja kaada seos kattilaan. Keitä hilloa noin 30 minuuttia kunnes se on redusoitunut. Jäähdytä hillo ja jäähdyttyään levitä se jäähtyneen piirakkapohjan päälle.

Tee sitten kookoshyytelö. Laita kattilaan kookoskerma ja sokeri ja kuumenna sen verran että sokeri on sulanut. Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 5 minuutin ajan. Kuumenna kookoskerma kiehumispisteeseen, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja huolella sekoittaen liuota ne kookoskerman joukkoon. Lisää kerma sekä vanilja ja kaada seos vuokaan ananashillon päälle. Jäähdytä hyytelöä jääkaapissa noin 3 tuntia tai kunnes se on täysin hyytynyt.

Valmista lopuksi italialainen marenki. Laita sokeri kattilaan, lisää 150 ml vettä ja kiinnitä kattilan reunaan lämpömittarin anturi. Kuumenna lientä keskilämmöllä kunnes sokeri on sulanut. Laita valkuaiset (ja viinikivi) yleiskoneen kulhoon. Kun sokerilämpömittari näyttää 90 astetta, käynnistä vatkain (pallovispilä!) ja ala vatkata valkuaisia keskinopeudella. Kuumenna sokerilientä kunnes sen lämpötila on 121 astetta. Vatkaa valkuaiset lähes kovaksi vaahdoksi ja koneen koko ajan käydessä kaada valkuaisvaahdon joukkoon sokeriliemi kapeana nauhana. vatkaa vielä noin 10 minuuttia kunnes vaahto on jäykkää, kiiltävää ja jäähtynyt.

Levitä marenki piirakan päälle ja paahda se kaasupolttimella. Tarjoile heti.




Gin & Tonic piirakka   (alkuperäinen resepti täällä)
(ohje 22 sentin pyöreään vuokaan)

lemon curd
295 g  hienoa sokeria
8  munaa
4  munankeltuaista
250 g  suolatonta voita pieninä paloina
3  sitruunan ja 1 limetin raastettu kuori ja mehu
2 tl  katajanmarjoja
10 g  liivatelehtiä

taikina
50 g  mantelijauhoa
185 g  vehnäjauhoa
40 g  tomusokeria
125 g  kylmää suolatonta voita paloina
1  keltuainen
1 tl  vaniljatahnaa
1-2 rkl  kylmää Tonicia
1  kananmuna

Gin & Tonic -sokeroidut sitrusviipaleet
330 g  hienoa sokeria
250 ml  Tonicia
2  sitruunaa ohuina viipaleina
1  limetti ohuina viipaleina
60 ml  giniä

Laita lasi- tai metallikulhoon lemon curdin ainekset lukuunottamatta liivatteita. Valitse kulhon alle sopiva kattila ja kaada kattilaan sen verran vettä että kun asetat kulhon kattilan päälle, se ei kosketa vettä (vesihaudekattila, bain marie). Keitä seosta koko ajan sekoittaen 6-8 minuuttia kunnes se alkaa saostua. Sillä välin liota liivatteita kylmässä vedessä noin 5 minuutin ajan. Kun sitruunatahna alkaa olla valmista, ota kulho pois kattilan päältä, puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuumaan sitruunatahnaan. Siivilöi seos puhtaaseen kulhoon (heitä ”roskat” pois), peitä kulho tuorekelmulla ja jäähdytä jääkaapissa pari tuntia kunnes tahna alkaa jähmettyä.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Valmistele 22 sentin pyöreä vuoka (vuoraa leivinpaperilla jos on tarvis). Laita mantelijauhe, vehnäjauho ja tomusokeri kulhoon ja sekoita. Lisää suolaton voi ja nypi ainekset muruiksi. Lisää keltuainen sekä vanilja ja sekoita. Lisää lopuksi tonicia sen verran, että taikinasta tulee kiinteä pallo. Tämän kaiken voi tehdä myös yleiskoneen kutterissa. Kauli taikina noin 3 mm ohueksi ja painele se piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka taikinoineen jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi. Poista sitten piirakan reunoilta ylimääräinen taikina, pistele taikinan pohja haarukalla ja laita vuokaan leivinpaperi ja sen päälle paistopavut (herneet, riisit tms). Kypsennä piirakkapohjaa 20 minuuttia, minkä jälkeen poista leivinpaperi painoineen. Vatkaa jäljellä oleva muna ja sivele sillä taikinapohja. Laita vuoka takaisin uuniin ja paista vielä noin 10 minuuttia kunnes pohja on täysin kypsä ja kuiva. Jäähdytä pohja ja levitä sen päälle lemon curd.

Minun mielestäni sitruunatahna oli vähän turhan tönkköä, joten vatkasin sen sähkövatkaimella kuohkeaksi, lusikoin pursotinpussiin, pursotin piirakan päälle ja tasoitin pinnan. Näin siitä tuli ilmavampaa kuin alkuperäisessä reseptissä.

Anna täytteen asettua vähintään 4 tuntia kunnes se on sopivasti kiinteytynyt.

Piirakka viimeistellään sokeroiduilla sitrusviipaleilla. Viipaloi sitruunat ja limetti ihan ohuiksi viipaleiksi. Laita sokeri ja tonic kattilaan ja kuumenna juuri ja juuri kiehuvaksi. Vähennä lämpöä ja lisää sitrusviipaleet. Keittele sitruksia kevyesti poreilevassa sokeriliemessä 40-45 minuuttia kunnes kuoretkin alkavat olla pehmeitä. Nosta sitrusviipaleet ritilälle kuivumaan. Lisää sokeriliemeen gini ja anna sen jäähtyä. Tarjoiltaessa viimeistele piirakka sitrusviipaleilla ja pirskottele päälle gini-sitrussiirappia.

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Jestas mitä piirakoita, kuola oikein valuu...

Tuplaespresso kirjoitti...

Delicious -lehdessä on aika hyviä ohjeita :)