sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Hirven paahtopaisti

On syksy ja metsästyssesonki. Punalakkisia ja –takkisia miehiä näkyi tien varrella siellä täällä kun ajoin autolla Rukalle ja takaisin. Lähdimme aamupimeässä liikkeelle Turusta kohti Tamperetta, nelostietä, Oulua ja Kuusamoa. Heti alkumatkasta pelloilla oli melkoisen kokoisia peuralaumoja aterioimassa. Joukossa oli jokunen hirvikin, mutta onneksi kaikki pysyivät poissa tieltä. Oulun ja Kuusamon välillä oli useita porotokkia jäkälämetsässä. Ne kaipasivat ilmeisesti suolaa, jota lienee kylvetty tielle edellisen lumimyräkän aikana. Niinpä nelisen kertaa saksalaiseen tapaan laitoin varoitusvilkut päälle hiljentäessäni tiellä olevien porojen vuoksi vauhtini alle kävelyvauhdin tai jopa kokonaan pysähdyksiin. Rikoin varmaan jotain sääntöä varoitusvilkkujen ”oikeaoppisesta” käytöstä, mutta ainakaan kukaan ei ajanut perääni eikä, herra paratkoon, yrittänyt ohittaa minua porotokan läpi.

Metsästysaikaan sopiva viikonlopun ateria on tietenkin riistaa. Olin tilannut Turun Kauppahallista luottokauppiaaltani hirven paahtopaistin ja perjantaina matkani jälkeen sellainen odotti minua. Paino oli 1,7 kg ja paisti hienosti puhdistettu. Siitä puuttuivat ainoastaan mausteet ja kypsennys. Pyhäinpäivän juhla-ateria oli laittamista vaille valmis.


Hirven paahtopaisti uunissa

n. 1,5 – 2 kg  hirven paahtopaisti
hienoa merisuolaa
valkopippuria myllystä
katajanmarjoja maun mukaan (n. 12)
karkeaa merisuolaa
muutama       valkosipulinkynsi makusi mukaan
                      voita ruskistamiseen
1 litra            lihalientä

Ota paisti huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Poista se mahdollisesta vakuumistaan, kuivaa ja anna lämmetä. Rouhi katajanmarjat morttelissa yhdessä karkean merisuolan kanssa ja siirrä sivuun odottamaan. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ne pitkittäin neljään osaan. Mausta paisti hienolla merisuolalla ja valkopippurilla. Laita uuni lämpiämään 140°C:een. (Jos sinulla ei ole kiire, voit käyttää matalampaakin lämpöä, esim. 100°C. Tällöin kypsennysaika luonnollisesti on merkittävästi pidempi.) Kuumenna voi paistinpannulla ja ruskista paistin pinnat. Nosta paisti työlaudalle ja pistele siihen terävällä veitsellä reikiä molemmille puolille ja työnnä niihin valkosipulin neljänneksiä.

Kuumenna lihaliemi ja huuhdo osalla siitä paistinpannu. Nosta sitten paisti ritilän päälle uunipannulle ja kaada pannun huuhteluliemi uunipannulle. Hiero katajanmarja-suolaseos paistin pinnalle ja lisää vielä lientä uunivuokaan niin, että noin puolet on jäljellä. Aseta paistinlämpömittari 54°C:een ja laita paisti uuniin.  Valele puolen tunnin kuluttua paistia puolella uudelleen kuumennetulla lihaliemellä ja vielä toisen kerran puolen tunnin kuluttua lopulla liemellä. Kun haluttu lämpötila 54 -56 °c on saavutettu, nosta paisti uunista ja anna sen vetäytyä ainakin puoli tuntia ennen leikkaamista.



Monen mielestä parasta paahtopaistissa on kastike. Me epätrendikkäässä keittiössä arvostamme sekä paistia että kastiketta, mutta varma mielipiteemme lienee se, että paahtopaisti ilman kastiketta on… no, keksikää itse sopiva vertaus. Siksi teimme taaskin kastiketta vähintään riittävästi.

Paistinkastike

                      valeluliemi uunivuoasta (meille jäi 7,5 dl)
3 rkl              voita
n. 4 rkl          vehnäjauhoja
2 dl                kermaa
                      (suolaa ja valkopippuria tarpeen mukaan lopuksi, me emme tarvinneet)

Kuumenna kattila ja voi. Kun voi on sulanut, lisää jauhot ja ruskista ne. Kaada sitten paistoliemi pannulle sekoittaen samalla vispilällä. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia koko ajan sekoittaen ja lisää sitten kerma. Sekoita, kiehauta ja siirrä sivuun.


Maistuu mahtavalta esimerkiksi perunamuhennoksen, voissa haudutettujen porkkanoiden ja broccolinin sekä paistin kanssa uunissa muhineiden miniterttutomaattien kanssa. Mustaherukkahyytelö kruunaa tämän pyhäpäivän paistiannoksen.


Ei kommentteja: