maanantai 29. lokakuuta 2018

Suppilovahverokeittoa, kirvelikermaa ja kaurakrutonkeja



Parhaaseen suppilovahveroaikaan niitä pitää käyttää aina kun vain voi. Nyt suppiksista valmistui keittolounas. Jotta sienisoppa ei olisi jäänyt liian tavanomaiseksi, tein sen mausteeksi kirvelikermaa ja viimeistelyksi rapeita kauraleipäpaloja. Keiton nesteeksi voi käyttää sieni-, kasvis- tai kanalientä. Tässä on nyt kanalientä siitä syystä, että sulatin pakasteesta syyskuisen kanaviillokin valmistuksesta yli jääneen kanaliemen. Sienikeittoon saa myös mahtavasti lisämakua, kun tuoreiden sienten joukkoon laittaa liotettuja kuivattuja sieniä.


Suppilovahverokeitto

3 rkl kuivattuja suppilovahveroita
1,5 dl lämmintä vettä
150-200 g tuoreita suppilovahveroita
1 pieni sipuli
2 rkl voita
pieni loraus marsalaviiniä tai sherryä
2 rkl vehnäjauhoa
5-6 dl kanalientä (kasvislientä/sienilientä)
3 rkl hienonnettua ruohosipulia
1 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Kaada kuivatut suppilovahverot pieneen kulhoon ja kaada niiden päälle lämmin vesi. Anna sienten liota huoneenlämmössä parin tunnin ajan.
Pannuta tuoreista suppilovahveroista ylimääräinen vesi sekoittelemalla sieniä kuumalla paistinpannulla.
Valuta liotetut kuivatut sienet ja säästä liotusliemi. Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi.

Sulata kattilassa voi ja kuullota siinä sipulit. Lisää kaikki sienet ja sekoittele niitä muutaman minuutin ajan. Possauta viini sienten päälle kuumaan kattilaan ja anna sen haihtua. Ripottele kattilaan vehnäjauho ja sekoittele parin minuutin ajan kunnes jauho saa hiukan väriä. Lisää sitten sienten liotusliemi ja sekoittele kunnes se kiehuu. Lisää kanaliemi sekä ruohosipuli ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä soppaa 5-10 minuuttia välillä sekoitellen.

Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderissä. Ei ihan smoothieksi, mutta kohtalaisen sileäksi. Lisää kerma ja kuumenna keitto kattilassa vielä kerran kiehumispisteeseen. Lisää maun mukaan suolaa ja mustapippuria.


Kirvelikerma

puoli ruukkua kirveliä
0,5 dl kuohukermaa
ripaus suolaa
(tilkka maitoa jos tarvitsee ohentaa)

Nypi kirvelinlehdet siivilään ja laita siivilä sopivan kokoisen kulhon päälle. Kaada lehtien päälle kiehuvaa vettä ja anna niiden liota siinä noin 20-30 sekuntia. Siirrä sen jälkeen siivilä jäävesikulhoon ja jäähdytä yrtit nopeasti, jolloin ne säilyttävät värinsä. Nosta siivilä kirvelinlehtineen pois kulhosta ja taputtele talouspaperilla siivilän alapuolelta ylimääräinen kosteus pois. Kaada yrtit leikkuulaudalle ja hienonna ne.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, mausta suolalla ja sekoita joukkoon hienonnettu kirveli. Jos vaahdosta tuli liian napakkaa, sitä voi ohentaa pikkutipalla maitoa.


Krutongit

kourallinen kauraleivästä revittyjä pieniä paloja
1-2 tl ruokaöljyä

Sekoita leipäpalat ja öljy pienessä kulhossa ja levitä leipäpalat uunipellille joka on päällystetty alumiinifoliolla. Kuivaa leipäpaloja uunissa 175 asteessa 10-15 minuuttia.


Ei kommentteja: