sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Karhunlaukka / ramslök / ramsons / wild garlic / karulauk / bärlauch / l'ail des ours / allium ursinum



Nyt on ihan paras karhunlaukka-aika. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Villivalkosipuli
eli karhunlaukka on (minun mielestäni) yksi parhaista luonnonyrteistä. Tämä yrtti on Suomessa harvinaisuus, jota Wikipedian mukaan kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan Länsi-Suomessa (luvallista poimia) sekä Ahvenanmaalla (rauhoitettu). Suomenlahden eteläpuolella sen sijaan karhunlaukkaa kasvaa isoina mättäinä kun vaan tietää, mistä sitä lähtee etsimään. Esimerkiksi Virosta. Sen verran Virossakin on rajoitteita, ettei paikalliset kuulemma nykyään saa myydä karhunlaukkaa, ainoastaan poimia omaan käyttöön – ja vaikka kavereille. 

Tänä keväänä myös jotkut kaupalliset ruukkuyrttiviljelijät ovat ottaneet karhunlaukan valikoimiinsa. Karhunlaukan viljely kotipihallakin kuulemma onnistuu. Joku viherpeukalo voi varmasti kertoa asiasta enemmän. Pihaa ei ole ja kerrostalon ikkunalaudalla en onnistu kasvattamaan yrttejä, mutta onneksi on virolaisia ystäviä. Nytkin leikkelin ja täytin pakkaseen monta pikkupurkkia Virosta tuliaisena saamaani karhunlaukkaa.

Mistä päästäänkin säilöntäohjeisiin. Niin ihanaa kuin olisikin lykätä iso pussillinen karhunlaukan lehtiä kuivuriin ja varastoida ne kuivamausteena, se ei kannata. Kuivatessa karhunlaukan maku häviää olemattomiin. Sen sijaan karhunlaukkaa voi säilöä pakastamalla. Huuhdotut ja pyyhkeellä kuivaksi taputellut lehdet veitsellä silpuksi, silppu lasitölkkiin, kansi tiukasti kiinni ja purkki pakkaseen. Lasitölkki on ehdottomasti paras astia säilöä voimakkaita yrttimausteita, kuten karhunlaukkaa ja tilliä. Kaikki muut astiat, pakastepussit ja muovirasiat, päästävät läpi sen verran mausteiden tuoksua, että kohta koko pakastin tuoksuu. Marjatkin. Ja lihat ja kalat. Lasipurkkia on myös helppo käyttää. Purkin voi ottaa nopeasti ulos pakastimesta, raaputtaa lusikalla tarvittava määrä maustesilppua ruokaan, äkkiä kansi tiiviisti päälle ja purkki takaisin pakkaseen. Maustesilppu myös säilyy käyttökelpoisena parhaiten lasitölkissä.

Tiiviskantinen lasitölkki sopii parhaiten pakastusastiaksi voimakkaille yrttimausteille, kuten karhunlaukalle ja tillille.

2 kommenttia:

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Hyvä vinkki tuo lasipurkki! Kiitos, pitääkin ottaa käyttöön!

Tuplaespresso kirjoitti...

Tällaiseen irtotavaraan lasipurkki toimii oikein hyvin. Mitään muuta en kylläkään lasipurkissa pakastaisi.