sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Punainen lohikeitto




Kun perinteiset reseptit kyllästyttävät, lohikeiton voi valmistaa tomaattimehuun. Tillikään ei ole kalakeitossa välttämätön mauste. Punainen lohikeitto ei kuitenkaan ole liian tulinen tai erikoisen makuinen maistuakseen koko perheelle.


Punainen lohikeitto

2 rkl   voita
1   sellerinvarsi
1   pieni purjo
1   pieni fenkoli
1 rkl   tuoretta timjamia (vain lehdet)
1 tl   fenkolinsiemeniä
1 tl   suolaa
2   laakerinlehteä
10    pientä kiinteää perunaa
5 dl   kasvislientä
7 dl   tomaattimehua
1 dl   kermaa
2 rkl   crème fraichea
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
1 kg   ruodotonta ja nahatonta lohta
silputtua lehtipersiljaa

Sulata voi isossa kattilassa ja kuullota siinä pieniksi paloiksi leikatut sellerinvarsi, purjo sekä fenkoli. Lisää timjami, fenkolinsiemenet, suola sekä laakerinlahdet ja hauduta matalalla lämmöllä välillä sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää sitten kuoritut ja peukalonpään kokoisiksi paloitellut perunat sekä lihaliemi ja tomaattimehu ja keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Tähän menee noin 15 minuuttia riippuen vähän perunan lajikkeesta.

Sillä välin kun keitto kiehuu, paloittele lohi parin sentin paloiksi. Ota kattila pois liedeltä, sekoita joukkoon kerma, crème fraiche, mustapippuri sekä lohenpalat, peitä kattila kannella ja anna lohen kypsyä muutaman minuutin ajan. Viimeistele keitto lautasella ripauksella lehtipersiljaa.


Ei kommentteja: