lauantai 27. joulukuuta 2025

Tapaninpäivän jouluateria ruotsalaisittain


Kun muutama päivä on valmisteltu ja kaksi päivää syöty perinteisiä suomalaisia jouluruokia, alkaa vähitellen kaivata pöytään jo jotain ihan muuta. Joulu on parhaimmillaan, kun pöydän ääressä on paljon perhettä ja sukulaisia. Välimatkat ja erilaiset aikataulut vaan tuppaavat vähän hankaloittamaan yhteisten päivällisten järjestämistä. Siispä toinen puoli sukua kestittiin tapamme mukaan jo muutama viikko ennen joulua ”ei-vähimmässäkään-määrin-joulupäivällisellä” ja toinen puoli nyt Tapaninpäivänä. Pöydässä oli nyt kyllä jouluruokaa, mutta sen osalta mentiin ihan muille maille ja tehtiinkin tarjolle ruotsalaisia jouluruokia. 


Ruotsalaiseen jouluruokaperinteeseen kuuluu joitain sellaisia ruokia, jotka meillä ovat ihan tavallista arkiruokaa.  Tuosta valikoimasta poimittiin Tapaninpäivän ruokapöytään janssonin kiusaus, lihapullat sekä ris á la Malta, ja tehtiin niistä omat versiomme. Sen verran kiireeksi pisti, ettei kuvia liiemmin ehditty ottaa, mutta tässä tärkeimmät.




 

Kylmäsavu(kirjo)lohilaatikko

(ruotsalaisen Janssonin anjovis korvattiin kylmäsavukirjolohella) 
 
3-4                 keltasipulia viipaleina
2 nippua        tilliä
3                    munaa
3 dl                kermaa
1                    sitruunan raastettu kuori
2 tl                 hienoa merisuolaa
maun mukaan mustapippuria myllystä
1,5 kg            pakasteperunaa viipaleina
750 g             kylmäsavukirjolohifileetä viipaleina
 

Kuumenna uuni 175°C:een. Kuori ja viipaloi sipulit, hienonna tilli ja sekoita kulhossa munat sekä kerma. Mausta munakerma suolalla, mustapippurilla ja sitruunan kuoriraasteella.

Voitele vuoka. Lado vuoan pohjalle kerros jäisiä perunaviipaleita sekä tilliä ja lusikoi niille munakermaa. Sitä tulee kaikkien kerrosten väliin ja lopuksi päälle. Asettele lohiviipaleita perunoille ja niiden päälle sipulit. Paina kerroksia käsin tiiviimmäksi. Muista se munakerma väleihin. Sitten perunat, tilli, lohi, sipulit ja munakerma. Viimeksi perunakerros ja munaseoksen loppu sen päälle. Kypsennä 1 - 1,5 tuntia ja jos pinta tuntuu ruskistuvan liikaa, laita folio suojaksi. Anna vetäytyä folion alla vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.




Joulun paremmat lihapullat

 

1500 g           nauta-sika jauhelihaa
3                    keltasipulia
hiukan           voita ja oliiviöljyä
4                    kananmunaa
2 dl                korppujauhoa
2 tl                 jauhettua korianteria
2 tl                 valkosipulijauhetta
3 tl                 suolaa
1 tl                 mustapippuria
4 rkl               sweet chili kastiketta

 

Ota jauheliha jääkaapista lämpenemään. Kuori sipulit, leikkaa ne ihan pieniksi kuutioiksi ja kuullota pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa. Jätä pannu sipuleineen jäähtymään.
Laita uuni lämpenemään 225 astetta ylä-alalämpö.

Riko munat isoon sekoituskulhoon. Mittaa pienempään kulhoon korppujauho sekä mausteet. Vatkaa munat sekaisin, lisää maustettu korppujauho, sekoita hyvin ja anna ainesten turvota 5-10 minuuttia. Lisää sitten isoon kulhoon jauheliha, jäähtynyt kuullotettu sipuli sekä sweet chili –kastike ja sekoita ainekset kunnolla sekaisin. Yleiskone lapavatkaimineen, jos sellainen on käytettävissä, on tässä hyödyllinen apuväline.

Paista taikinasta yksi koepallero, jotta voit tarkistaa mausteiden määrän. Tässä vaiheessa suolaa ja mausteita voi vielä lisätä, jos kypsä lihapulla niitä tuntuu kaipaavan.

Levitä uunipellille leivinpaperi ja pyörittele taikinasta sopivan kokoisia pyöryköitä. Taikinasta tulee kaksi pellillistä lihapullia. Kypsennä pyöryköitä uunissa 15-20 minuuttia ja heti uunista ottamisen jälkeen viimeistele ne vielä pyörittelemällä kuumalla paistinpannulla joka puolelta tasaisen ruskeiksi. Laita toinen pellillinen uuniin heti ensimmäisen jälkeen, jolloin ensimmäiset lihapullat ehtii ruskistaa sillä välin, kun toiset vielä paistuvat.

 

Lihapullat tarjoiltiin perinteisen ruskean kastikkeen kanssa. Lisäksi buffetissa oli kylmäsavuporoa, keitettyä pikkuperunaa, pikkelöityä punasipulia, porkkanaa, maustekurkkua, sweet chili majoneesia ja omatekoista väkevää sinappia.



Ruskea kastike lihapullille

 

2 dl                vehnäjauhoa
noin 15 dl      lihalientä
100 g             voita paloina
1 rkl               worchestershire kastiketta
3 rkl               soijakastiketta
2 dl                kermaa

 

Mittaa vehnäjauhot laakeaan kattilaan ja paahda niitä koko ajan sekoitellen kunnes jauhot ovat ruskistuneet. Varo polttamasta jauhoa. Lisää kuumaa lihalientä muutama desilitra kerrallaan ja sekoita kunnes seos on tasaista. Lisää sitten voi ja kun se on sulanut, keittele kastiketta matalalla lämmöllä 10 minuuttia välillä sekoitellen. Lisää worchestershire sekä soijakastike ja tarkista maku. Lisää lopuksi kerma ja anna vielä kerran kiehahtaa.

 

Maltan riisistä on olemassa erilaisia versioita. Ruotsalaisen etnologi ja folkloristi Jan Öjvind Swahn kertoo, että Ris à la Malta on klassinen ”sunnuntaijälkkäri”, joka nykypäivänä kytkeytyy enemmän ruotsalaisiin joulutraditioihin. Larousse Gastronomique’n mukaan termi ”Maltaise” kuvaa ”ruokaa, jonka oleellisena ainesosana on erityisesti Maltan (veri)appelsiini”. Tällaisen jälkiruoan reseptin väitetään esiintyneen ensi kertaa ruotsalaisessa Hagdahl’in keittokirjassa Kok-konsten jo vuonna 1879 nimellä ”Risgryn med apelsin – Riz à la Malte”. Vielä vanhempi, saman kaltainen, on Gustafwa Björklundin resepti ”Ris-Pudding med frukt”, maustettua riisiä kerrostettuna keitettyjen omenoiden ja pikkuleipämurujen kanssa, tarjoiltuna kristallimaljasta. Nykyisinhän tästä jälkiruoasta on olemassa erilaisia appelsiinilla tai punaisella (mansikka, kirsikka tms) hillolla maustettuja riisireseptejä. Meillä oli ihan oma. Jos kaupassa olisi ollut veriappelsiineja, niitä olisi käytetty tavallisten appelsiinien sijaan.

 


 

Maltan appelsiiniriisi (talon tapaan)

 

2 litraa           vettä
2 tl                 suolaa
1,5 dl             puuroriisiä
2 dl                maitoa
3                    appelsiinia
2                    klementiiniä
2 rkl               vaniljasokeria
2 tl                 hienoa kardemummaa
1 tl                 kanelia
3 dl                kuohukermaa
1 dl                tomusokeria

muruseos:

paahdettua hasselpähkinää
paahdettua valkosuklaata
piparkakkumurua

 

Mittaa kattilaan vesi sekä suola ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää riisi ja keitä välillä sekoitellen 15 minuuttia. Lisää maito ja jatka keittämistä vielä 10 minuuttia. Valuta riisi, levitä se laakealle vadille, sekoita kuohkeaksi ja jäähdytä.

Raasta yhden appelsiinin kuori. Leikkaa appelsiinien kuoret pois ja irrota lohkot fileiksi terävällä veitsellä väliseiniä myöten. Kuori klementiinit, halkaise puolikkaiksi ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Paloittele appelsiinit ja klementiinit vielä pienemmiksi paloiksi ja sekoita riisin joukkoon. Sekoita riisin joukkoon vielä raastettu appelsiininkuori samoin kuin myös vaniljasokeri, kardemumma sekä kaneli ja siirrä riisi jääkaappiin tunniksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Kääntele kermavaahto maustetun riisin joukkoon ja siirrä tarjoilukulhoon. Ripottele pinnalle muruseosta (resepti täällä).

 


Ei kommentteja: