sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ravunkuorista lientä ja rapukeittoa - mitään ei heitetä pois


Kun rapujuhlista jää ravunkuoria, niitä ei pitäisi heittää pois, vaan valmistaa niistä rapuliemi. Se on parasta ”hävikistä herkuksi” –ruokaa, mitä mikään! Tiedän kyllä, että houkutus on suuri viedä kuoret ja sisälmykset äkkiä ulos roskiin ennen kuin ne alkavat haista – ja sen ne tekevät jo yhdessä yössä… Mutta kannattaa jaksaa nähdä pieni ylimääräinen vaiva, kerätä kuoret yöksi viileään ja seuraavana päivänä keittää niistä mahtavan aromikas rapuliemi, jota voi käyttää niin rapukeiton kuin –kastikkeenkin valmistukseen. Jos ei ole heti aikaa sellaiseen ja pakkasessa sattuu olemaan tilaa, kuoret voi myös pakata tiiviiseen muovipussiin ja pakastaa sopivampaa liemenkeittoajankohtaa varten. Sama kannattaa tehdä hummerinkuorien kanssa.



Rapuliemi

30-40 ravun kuoret (päät, selkäpanssarit, sakset, jalat tai 3-5 hummerin kuoret)

                      Levitä kuoret uunipellille ja paahda niitä 120 asteessa noin 30 minuuttia.

2 rkl oliiviöljyä
2 uutta sipulia varsineen
3 valkosipulinkynttä
1 iso porkkana
1 pieni palsternakka
2 sellerinvartta
1 pieni fenkoli
100 g herkkusieniä
4 tomaattia
2 rkl tomaattipyreetä
2,5 dl valkoviiniä
2 laakerinlehteä
1 rkl mustapippureita
6 persiljanoksaa
6 tillinoksaa

Leikkaa sipulit, valkosipulinkynnet, porkkana, palsternakka, sellerinvarret, fenkoli sekä herkkusienet kohtalaisen kokoisiksi paloiksi. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kääntele kasviksia kuumassa öljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää ravunkuoret ja murskaa niitä kasvisten joukkoon. Lisää tomaatit sekä tomaattipyree ja kääntele seosta muutaman minuutin ajan. Lisää valkoviini sekä loput ainekset ja kuumenna kunnes seos kiehuu. Lisää sitten vettä sen verran että kattilan sisältö peittyy runsaaseen veteen (1-2 litraa) ja anna liemen kiehua hiljalleen kannen alla 1-1,5 tuntia. Lopuksi siivilöi ja jäähdytä liemi. Mausta suolalla vasta, kun liemestä valmistetaan ruokaa.

Jos rapukeitto ei nyt houkuttele, liemen voi keittää kokoon ja pakastaa.




Rapukeitto
(neljälle)

50 g voita
50 g vehnäjauhoa
1 l kotitekoista rapulientä
4 dl kookosmaitoa
maun mukaan suolaa ja mustapippuria
hiukan chilihiutaleita myllystä

10-12 ravun lihat tai saman verran kuorettomia katkarapuja tai yhden ison hummerin lihat
tuoretta tilliä

Kuumenna voi kattilassa ja lisää siihen vehnäjauho. Kypsennä jauhoja melko matalalla lämmöllä muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen kunnes seos alkaa hiukan ruskistua. Lisää kuuma rapuliemi ja vatkaa keittoa niin ettei siihen jää kokkareita. Lisää kookosmaito ja keitä vielä 5-10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Jos keitosta haluaa ihan ohutta, lähes lientä, voi-jauhosuuruksen voi puolittaa.

Jaa ravunlihat neljälle lautaselle ja kaada rapukeitto päälle. Viimeistele ripauksella chilihiutaleita ja tuoreella tillillä.


Ei kommentteja: