maanantai 28. toukokuuta 2018

Risteytetään taco ja omenapiirakka



Taco ja omenapiirakka? Kyllä, niistä tulee ihan uudenlainen makea tarjottava kesäjuhliin. Eikä sen täytteen tarvitse olla edes omenaa, vaan sesongin mukaan mansikkaa tai jotain muuta hyvää, vaikka mustaherukkamoussea. Näistä kannattaa tehdä niin pieniä sormisyötäviä, että koko minitacon voi syödä kerralla yhdellä haukkauksella.



Makeat tacot (omenasta)

1 paketti vehnätortilloja
50 g voisulaa
3 rkl hienoa kidesokeria

3-4 hapahkoa omenaa
50 g voita
1 dl fariinisokeria
maun mukaan kanelia

1 dl vispikermaa
3 rkl crème fraîchea
1 rkl vaniljakreemijauhetta


Leikkaa tortilloista pyöreällä muotilla halkaisijaltaan 5-8 cm ympyröitä. Sekoita keskenään voisula sekä sokeri ja dippaa kaikki minitortillat seokseen. Asettele palat taitettuna uunivuokaan, jossa on ritilä. Ritilää voi tarvittaessa nostaa ylöspäin muutaman pienen foliovuoan avulla, että taitokset pysyvät kasassa tacon muodossa. Paista tacokuoret 200 asteessa 5-6 minuutin ajan ja anna niiden sitten jäähtyä muotoonsa.


Kuori omenat, poista siemenet ja leikkaa hedelmät viipaleiksi. Sulata paistinpannulla voi, lisää sokeri sekä kaneli ja kuumenna sen verran että sokeri on sulanut. Lisää omenaviipaleet ja kääntele niitä voi-sokeriseoksessa niin kauan että ne pehmenevät. Jäähdytä omenapalat.


Kaada kermavaahdon ainekset kulhoon ja vatkaa ne napakaksi vaahdoksi. Täytä tacot omenalla ja viimeistele hapankermavaahtonokareella.


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Onpas hyvä idea:)

Tuplaespresso kirjoitti...

Tortillalätty kelpaa moneen tarkoitukseen :) Siitä valmistetun ruoan ei aina tarvitse olle perinteistä suolaista texmexiä.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava jälkkäri noutopöytään! :)
- Kati

Tuplaespresso kirjoitti...

Ainakin vähän erilainen :)