lauantai 3. elokuuta 2019

Noin puolen tunnin pestokana



On aika palailla kesälomilta takaisin arkeen. 

Broileri on kyllä nopeaa arkiruokaa. Puolessa tunnissa valmistui neljän hengen ”kana”-ateria, tai no, lisätään aikaan viisi minuuttia joka kului peston valmistamiseen. Kotitekoinen pesto on vaan niiiiin paaaaaljon parempaa kuin yksikään kaupan pesto, joista jotkut ainakin minun suussani maistuvat todella tunkkaisilta. Kun broileri oli uunissa ja siiklit kypsymässä kattilassa, niin odotellessa ehti vielä pyöräyttää lisukkeeksi pienen salaatin.

Tähän ruokaan on paras käyttää broilerin luuttomia ja nahattomia reisipaisteja, jotka kypsyvät tosi meheviksi. Maustamattomia tietenkin ehdottomasti, joskin ne ovat melkein aina lopussa jos menee ruokakauppaan vasta myöhään iltapäivällä. Kuudensadan gramman paketissa on 6-7 reisipaistia, joka riittää oikein hyvin tähän ruokaan.


Noin puolen tunnin pestokana

Pesto
pieni ruukku basilikaa (vain lehdet)
puoli kourallista korianterin lehtiä
1 dl raastettua parmesaania
1 dl (paahtamattomia pistaaseja ja) cashewpähkinöitä
noin 0,5 dl hyvää oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
(ripaus sokeria, muutama tippa balsamiviinietikkaa)

Laita kutterin kulhoon basilikan ja korianterin lehdet, parmesaaniraaste sekä pähkinät. (En siis käyttänyt pinjansiemeniä, koska ensinnäkin ne olivat minulta lopussa ja toiseksi ne ovat ihan törkeän kalliita joten enpä viitsinyt lähteä kauppaan niitä ostamaan. Pähkinät ajavat tässä reseptissä ihan saman asian.) Käynnistä kutteri ja anna terien soseuttaa ainekset samalla kun lirutat joukkoon oliiviöljyä. Lopuksi mausta pesto suolalla sekä mustapippurilla. Mikäli pesto jäi kovin kitkeräksi (yrtit voivat joskus tehdä sellaista), tasapainota maku ripauksella sokeria ja balsamicoa.

600 g  maustamattomia broilerin paistileikkeitä
runsas puoli teelusikallista pestoa jokaista paistileikettä kohden
3-4  viipaletta parmankinkkua
(hiukan suolaa ja mustapippuria)

Leikkaa paistileikkeiden reunoilta valkoinen rasva pois mikäli niissä sellaista vielä on. Irrota parmankinkkuviipaleet toisistaan ja leikkaa ne pitkittäin kahteen osaan. Laita pieni lusikallinen pestoa paistileikkeen sisäpinnalle, kääri liha rullalle ja kieritä parmankinkkusuikale sen ympärille. Asettele paistikääryleet voideltuun uunivuokaan väljästi vierekkäin saumapuoli alaspäin ja kypsennä uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia tai kunnes liha on kypsää. Pestossa ja parmankinkussa on sen verran suolaa ja makua, että ruoka ei välttämättä tarvitse enää lisää suolaa tai mustapippuria, mutta jokainen voi lisätä itse jos siltä tuntuu.

Tarjoile peston, uusien perunoiden ja salaatin kanssa.


Ei kommentteja: