torstai 4. heinäkuuta 2019

Tillirisottoa ja savulohta


Uudet perunat ovat aivan ihania ja kala erinomainen seuralainen niille. Mutta kun tekee mieli vaihtelua tai jääkaapin perunalaari on tyhjä, helppo ja maukas risotto on silloin paikallaan. Yksinkertaiset aineet, syntyy lähes itsestään ja on kesäinen kuin mikä. Resepti on kahdelle.


Tillirisottoa ja savulohta

1,6 dl            risottoriisiä
7 – 10 dl       lientä kuutioista, 1 kana ja 1 kasvis
2 rkl              voita
1                   pieni sipuli hienonnettuna + kevätsipulien valkoinen osa hienonnettuna
0,75 dl          kuivaa valkoviiniä
½                  sitruunan kuori raastettuna
muutama      tillinoksa, höytyvät hienonnettuna
2                   kevätsipulia ohuina viipaleina
300 - 400 g   lämminsavulohta (tai muuta kotimaista savukalaa)

Sulata voi kasarissa ja kuullota siinä hienonnettu sipuli. Älä ruskista tai paista, vain kuullota. Lisää sitten riisit ja pyörittele niitä hetki voissa. Lisää valkoviini ja anna sen kiehua lähes kokonaan. Lisää sitten kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan ja hämmennä lastalla aina välillä, kunnes neste on imeytynyt riiseihin ja riisit ovat kypsiä niin, että pieni purutuntuma on jäljellä, mutta eivät ole enää kuvia tai jauhoisia. Sekoita hienonnettu tilli, raastettu sitruunankuori ja viipaloidut kevätsipulin varret joukkoon.

Nosta lautasille, revi savulohi sen päälle ja nauti!


Ei kommentteja: