torstai 7. toukokuuta 2015

Sesonkiruokaa: korvasienikastiketta, karhunlaukkapestoa, pastaa ja lämminsavulohta


Korvasieniä ja karhunlaukkaa! Ihana kevät! Kaikki suosikkiraaka-aineeni alkavat yksi toisensa jälkeen taas kasvaa ja löytää tiensä keittiöömme. Sesongin mukaan: ensin parsa ja sitten raparperi (vaikka olikin hollantilaista). Kun mahdollisimman monet ystävät, tuttavat ja sukulaiset tietävät, että kirjoittelemme ruokablogia, menu voi joskus vaihtua ihan yllättäen. Viime viikolla Virosta kulkeutui pakastimeen iso paketillinen ihanan vienosti valkosipulilta tuoksuvaa tämän kevään karhunlaukkaa (kiitos, Ene!) ja eilen M:n kännykkään tuli tekstiviesti, jossa kuvaliitteessä oli korillinen korvasieniä sekä teksti "alkakaas katsoa näille reseptiä" (kiitos, Anita!). Karhunlaukkaa käytin maustamaan pestoa, jolla sitten maustoin keitetyn pastan. Korvasienet esikäsittelin ensin asianmukaisesti (esikäsittelyohjeet täällä) ja tein osasta niistä kastiketta pastalle ja lämminsavulohelle. Korvasieniä oli niin runsaasti, että niistä kokkaa tämänkin jälkeen vielä soosin tai kaksi.




Karhunlaukkapestoa ja pastaa

30 g hienonnettua tuoretta karhunlaukkaa
30 g raastettua parmesaania
30 g rouhittuja cashewpähkinöitä
1 dl oliiviöljyä
maun mukaan suolaa ja mustapippuria

Mittaa ainekset sauvasekoittimen kulhoon, sekoita ja surauta tasaiseksi pestokastikkeeksi. Viimeistele suolalla ja mustapippurilla.

Mausta keitetty pasta sekoittamalla siihen karhunlaukkapestoa. Varovasti ettei pesto peitä annoksen muiden osien makua! Pestoa voi aina lisätä, mutta liikaa ei voi ottaa pois...



Korvasienikastike

100 g esikäsiteltyjä korvasieniä
2 kevätsipulia ohuina viipaleina
3 oksaa tuoretta timjamia
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoa
2,5 dl kasvis- tai kanalientä
0,5 dl kermaa
(suolaa ja) valkopippuria

Leikkaa esikäsitellyt korvasienet ihan pieniksi muruiksi ja laita ne paistinpannulle lämpiämään. Sekoittele sienenpaloja kunnes ne alkavat olla melko kuivia. Lisää voi ja anna sen sulaa. Lisää sen jälkeen kevätsipulit sekä timjami ja sekoittele vähän aikaa matalalla lämmöllä. Ripottele pannulle vehnäjauhot ja sekoittele kunnes jauhot ovat saaneet hiukan väriä. Lisää kana/kasvisliemi ja keitä viitisen minuuttia koko ajan sekoitellen. Poimi pois timjamin varret ja lisää kerma. Kiehauta vielä kerran ja tarkista mausteiden riittävyys. Suolaa on varmaankin tarpeeksi liemestä, mutta pari rouhaisua valkopippuria tekee hyvää.

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Mä en kestä näitä sun aineksia. Korvasieniä. Karhunlaukkaa. kevätruokaheaven!

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Mahtavat ainekset! Voi kun löytäiskin jostain karhunlaukkaa.. korvasieniä saattais löytyä.

Soppasirkus kirjoitti...

Jospa löytäisin korvasieniä!

Tuplaespresso kirjoitti...

:)
Korvasieniaika on nyt alkanut, joten jos lähistöllä on tuoreita tai enintään muutaman vuoden takaisia avohakkuualueita, niistä kannattaa etsiä. Tai sitten voi yrittää etsiä kauppahallin vihanneskauppiailta.
Karhunlaukka on vähän harvinaisempi tuttavuus. Muistelisin, että Suomessa se on jopa rauhoitettu. Virossa sen sijaan karhunlaukkaa on ihan yleisesti myytävänä toreilla. Karhunlaukkaa on kuulemma helppo kasvattaa kotipihalla kunhan se saa ravinteikkaan, kostean ja varjoisan kasvupaikan.