Kun syyskuun alussa löysin erään
maaseudun ruokatorin kauppiaalta vastapoimittuja kotimaisia pieniä päärynöitä,
muistin klassikon viime vuosituhannelta, päärynä-homejuustopiirakan. Ja kun
samana viikonloppuna vietettiin kotimaisen ruoan päivää, tämä oli kuin tehty
sitä varten. Paitsi että jouduin myöhemmin tekemään piirakan uudelleen, koska
valitsin ensimmäiseen versioon väärän homejuuston. Lähikaupassa oli nimittäin
vain Aurajuustoa enkä taas yhtään ajatellut että se sinihomejuusto on niin mietoa,
että maku katoaa täysin piirakkatäytteeseen. Maistaessaan piirakkaa M kysyi
ensimmäisenä: ”mitä tässä piirakassa on?”. Auts! Silloin muistin, miksi meillä
syödään pääasiassa ranskalaisia ja italialaisia sinihomejuustoja. Tämä kakkosversio ei siis ole päärynä-aurajuustopiirakka, vaan piirakka joka
oikeasti maistuu päärynältä ja sinihomejuustolta.
Päärynä-sinihomejuustopiirakka
pohja
150 g voita
3,5 dl vehnäjauhoa
0,5 tl leivinjauhetta
3 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl kylmää vettä
1 kananmuna
(tai vaihtoehtoisesti voit käyttää
valmistaikinaa tai jotain itsetehtyä gluteenitonta)
täyte
3 - 4 isoa päärynää tai vastaava
määrä pieniä kotimaisia päärynöitä
150 g hyvää sinihomejuustoa, kuten
Roquefort Société tai Saint Agur tai Peltola Blue
150 g creme fraichea
1,5 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
0,5 tl jauhettua inkivääriä
2 kananmunaa
pinnalle
1 dl karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
1 dl sokeria
2 - 3 tl kylmää vettä
Sekoita keskenään jauhot,
leivinjauhe, sokeri sekä suola. Valmista pohjataikina nyppimällä voi
jauhoseokseen ja lisäämällä sekaan tarvittava määrä kylmää vettä. Lopuksi lisää
joukkoon kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä
jääkaapissa puolisen tuntia.
Kauli taikina leivinpaperin päällä
piirakkavuokaan sopivaksi ja painele vuokaan niin että taikina nousee vuoan reunoille asti.
Viipaloi päärynät mandoliinilla 2-3
mm paksuisiksi. Ota erilleen suurimmat viipaleet, jotka asetellaan piirakan
pinnalle. Leikkaa loput viipaleet pieniksi kuutioiksi. Riko sinihomejuusto ihan
pieniksi muruiksi ja sekoita creme fraichen, vispikerman, sokerin, inkiväärin
ja kananmunien kanssa tasaiseksi.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Levitä ohut kerros homejuustoseosta piirakkataikinan
pinnalle vuokaan. Ripottele sen päälle puolet päärynäkuutioista. Lisää
vuorotellen homejuustoseosta sekä päärynäkuutioita kunnes koko annos on
käytetty. Lopuksi asettele kokonaiset päärynäviipaleet piirakan pinnalle ja
laita piirakka paistumaan uunin alimmalle tasolle. Kypsennä piirakkaa 30-40
minuuttia kunnes täyte on hyytynyt ja piirakan reunat alkavat ruskistua.
Jäähdytä valmis piirakka ensin
huoneenlämmössä ja lopuksi jääkaapissa yön yli, jolloin täyte kiinteytyy, maut
tasaantuvat ja piirakasta tulee helposti leikattava.
Paahda saksanpähkinät sokerin kanssa.
Ripottele sokeri tasaisesti paistinpannulle ja kostuta se vedellä roiskien. Kun
vesi on imeytynyt sokeriin, laita pannu liedelle ja kuumenna sokeria kunnes se
alkaa ruskistua. Älä sekoita sokeria muutoin kuin pannua kallistellen. Kun
sokeri on muuttunut kullanruskeaksi, ota pannu pois lämmöltä ja lisää pähkinät.
Sekoita pähkinöitä niin että ne ovat kokonaan sokerin peitossa. Kaada pähkinät
leivinpaperoidulle lautaselle ja laita jääkaappiin jäähtymään. Paloittele
sokeripaahdetut pähkinät pieniksi paloiksi ja ripottele piirakan päälle.