lauantai 28. tammikuuta 2023

Philadelphia Cheesesteak


Kuuluisa paikallinen herkku Philadelphiassa on Philly Cheesesteak. Ohuita ribeye -pihvisuikaleita, meheväksi haudutettua sipulia, pehmeän venyvää ja maukasta Provolone juustoa sekä sämpylä – siinä ainekset. Mitenkä tämä sitten eroaa tavallisesta cheesesteak sandwichistä? No sillä, että sen tulisi olla valmistettu Philadelphiassa, ei mitenkään muuten.

Resepti on peräisin 1930-luvun Philadelphiasta ja siitä on tullut suosittua pikaruokaa niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin. Mainitsemani ainekset ovat ne alkuperäiset aineet ja lisäksi tarvitaan valkosipulivoita, majoneesia, suolaa ja mustapippuria. Erilaisia variaatioita löytyy todella paljon ja niihin on sitten lisätty esimerkiksi paprikaa, jalapeñoa, herkkusientä… maun mukaan. Käytin ensin kaupan valmiita hot dog briossisämpylöitä, mutta niiden rakenne oli liian pehmeää, eikä annoksen kokoaminen onnistunut kuten olisin halunnut. Toiseen erään käytin sitten esipaistettua maalaispatonkia, jonka paistoin uunissa ja puolitin. Tällä kokoaminen kävi paremmin, mutta oikeasti olisin kaivannut leveämpää itse leivottua sämpylää tähän.

 

 

Philly Cheesesteak

(4 sämpylää tai 2 pientä patonkia)

500 g             naudan välikyljystä (entrecôte, rib-eye) tai marmoroitunutta ulkofileetä

4                    sämpylää
200 g             Provolone juustoa
1                    keltasipuli karkeaksi pilkottuna
                      hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä
2 rkl              öljyä paistoon
1 rkl              voita paistoon

50 g               pehmeää voita

1                    valkosipulin kynsi raastettuna (tai valkosipulijauhetta)
                      majoneesia

 

Viipaloi liha ohuiksi viipaleiksi tai suikaleiksi. Hienonna sipuli karkeasti. Ota Provolonesta juustohöylällä viipaleita.

Avaa sämpylä saranaa rikkomatta ja sivele sämpylöiden leikattu puoli ohuelti valkosipulivoilla. Paista halkaisupinnalle kuumalla kuivalla pannulla kaunis väri. Siirrä sivuun odottelemaan.

Paista lihat öljyn kera pannulla kahdessa erässä, mausta ja siirrä lautaselle. Kuullota sipulikuutiot voissa kauniin karamellisoiduksi ja siirrä lihojen kanssa lautaselle.

Palauta puolet liha-sipuliseoksesta pannulle, jaa kahteen osaan ja levitä niiden päälle juustoviipaleet.

Kun juusto on sulanut, levitä majoneesia sämpylöiden halkaisupinnoille, kumoa sämpylät lihojen päälle ja paistinlastan avulla taita sämpylä kiinni täytteen kanssa.

Jos olet onnellinen paistotason omistaja, voit kypsentää ensin sämpylät ja sitten lihat ja sipulit tasolla ja yhdistää ne. Jaa silloin seos neljään osaan ja tee kuten edellä. Tässäkin olisi ollut huomattavasti helpompaa koota annos tasolta kuin paistinpannulta, joten seuraavat teen mökin grillin paistotasolla.. Kuitenkin maku oli tässäkin mitä mainioin.

Ei kommentteja: