tiistai 14. toukokuuta 2019

Korianteririsottoa ja rapeaksi paistettua siikaa



Jotenkin on paljon helpompaa päättää aterian proteiinista vasta sitten, kun ensin on mietitty lisukkeet. M heitti ajatuksen korianteririsotosta ja siitä se sitten lähti. Vaalea kala toimii hyvin korianterin kanssa ja kun halusin paistaa kalaan syötävän rapean nahan, päivän valinta oli siika. Sitten vielä kalan ja korianterin kanssa sopivat salaattiainekset, joista suurin osa löytyi omasta jääkaapista, ja ostoslista alkoikin olla valmis. Ohje on neljälle.

Korianteri on mauste, joka jakaa voimakkaasti mielipiteet. Yksi rakastaa, toinen ei voi sietää. Minultakin meni vuosia ennen kuin totuin tuoreen korianterin makuun, mutta nykyisin se on yksi suosikkimausteistani. Risoton maustaminen korianteriöljyllä täytyy silti tehdä varovasti, vaikka pitäisikin mausta. Korianterin tulee vain antaa makua taustalla ilman että se peittää annoksen kaikki muut maut.

Salaattiin ei ole sen kummempaa reseptiä kuin että siinä on avokadoa, mangoa, kevätsipulia, punasipulia ja rucolaa sekä mausteena ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria.


Korianteririsotto

1 ruukku  tuoretta korianteria
0,5 dl  rypsiöljyä
1 rkl  voita
1  keskikokoinen sipuli
2 dl  risottoriisiä
1 dl  valkoviiniä
8 dl  kanalientä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 rkl  sitruunan mehua

Leikkaa korianteriruukusta kaikki irti varsineen. Irrota puolet lehdistä annosten viimeistelyä varten ja silppua loput lehdet ja varret sauvasekoittimen kulhoon. Lisää muutama ruokalusikallinen rypsiöljyä ja soseuta sauvasekoittimella vihreäksi korianteriöljyksi. Tätä käytetään risoton maustamiseen.

Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota siinä sipuli. Lisää risottoriisi ja kuulottele sitä sipuleiden joukossa minuutin tai pari. Lisää valkoviini ja anna se kiehua riisin joukossa lähes olemattomiin. Lisää sitten pari desiä kanalientä ja pari lusikallista korianteriöljyä ja keitä risottoa keskilämmöllä. Hämmennä risottoa aina nuolijalla, joka ei riko riisinjyviä kuten puuhaarukka tai vispilä. Lisää kanalientä pari desiä kerrallaan ja kun risotto alkaa olla lähes valmista, sekoita joukkoon vielä sen verran korianteriöljyä kuin katsot maun riittävyden kannalta kohtuulliseksi. Lopuksi mausta risotto suolalla, mustapippurilla sekä sitruunan mehulla. Tarjoiltaessa risoton tulee olla kohtalaisen löysää ja riiseissä hiukan puruvastusta.


Rapeaksi paistettu siika

Neljä annoskokoista suomustettua siikafileetä (à noin 130-180 g)
rypsiöljyä
voita
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä

Taputtele siikafileet kuiviksi. Ne voi myös leikata kahteen osaan. Kuumenna paistinpannu todella kuumaksi ja lisää pannulle rypsiöljyä. Kun öljy on erittäin kuumaa, nosta pannulle siikafileet paistumaan ensin nahkapuoli alaspäin, jotta tulee rapea nahka. Sitten lisää pannulle voita, käännä fileet jotta toinenkin puoli paistuisi ja valele siikaa voi-öljyseoksella. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tämä siika ei tarvitse erillistä kastiketta, mutta maukas öljy paistinpannulta kannattaa lusikoida siikojen päälle lautaselle.


Ei kommentteja: