perjantai 15. joulukuuta 2017

Violetti porkkanalaatikko ja muita joululaatikkoja



Pitkin syksyä olen ostanut porkkanoita värilajitelmapusseissa, jolloin oranssien joukossa on ollut muutama keltainen ja violetti porkkana. Nyt violetteja oli kertynyt riittävästi, jotta sain tehdyksi pitkään suunnittelemani violetin porkkanalaatikon. Siis kyllä, violetin porkkanalaatikon. Violetti porkkana maistuu porkkanalta, mutta siinä on ihan omanlaisensa porkkanamaku johtuen violettia väriä tuottavista, ekstraterveellisistä antosyaaniyhdisteistä. Samoja hyviä polyfenoleita on mm mustikassa ja punakaalissa.

Porkkanalaatikon voi valmistaa paistokuntoon jo hyvissä ajoin ennen joulua ja laittaa pakkaseen odottamaan. Niin minäkin tein, mutta pieni puolen litran vuoka tätä laatikkoa oli ihan pakko paistaa maistiaisiksi jo etukäteen vain todetaksemme, että erikoisesta väristä huolimatta (tai juuri siitä johtuen) tämä oli ihan supersuperhyvä porkkanalaatikko. Vielä kun sen kaveriksi viipaloitiin viime syksyn katajanmarjagraavattua hirveä, niin olihan aika täydellinen lounas. Loppu violetti riisi-porkkanamassa odottelee pakastimessa pääsyä joulupöytään.


Violetti porkkanalaatikko

1,3 kg violetteja porkkanoita
1 l vettä
hiukan suolaa
1 rkl voita
1,5 dl puuroriisiä
7 dl maitoa
2 kananmunaa
1 tl suolaa
0,5 dl tummaa siirappia
hiukan valkopippuria myllystä
pinnalle
korppujauhoa
voinokareita


Joissain violeteissa porkkanoissa on vain hyvin ohut violetti pinta ja oranssi sisus, joten älä kuori porkkanoita, vaan hankaa ne puhtaiksi harjalla tai karkealla sienellä. Leikkaa porkkanat pienemmiksi paloiksi ja kypsennä ne miedosti suolatussa vedessä täysin kypsiksi. Soseuta porkkananpalat sauvasekoittimella ja säästä 3 dl porkkanoiden keitinlientä riisipuuroa varten.

Sulata voi kattilassa ja kuullota siinä riisejä hetken aikaa. Lisää violetti keitinliemi ja anna riisin kiehua välillä sekoitellen kunnes vesi on pääosin imeytynyt riisiin. Lisää sitten maito ja keitä riisit melkein valmiiksi puuroksi.


Vatkaa kevyesti keskenään munat, siirappi, suola ja valkopippuri ja sekoita seos porkkanasoseen joukkoon. Lisää riisipuuro, sekoita huolella ja kaada massa kahteen noin 1,5 litran vuokaan. Ripottele pinnalle hiukan korppujauhoa ja lopuksi muutama ohut voilastu. Kypsennä uunin alaosassa 175 asteessa noin 2 tuntia.



Ei kommentteja: