Omenapiirakka kuuluu ihan erottamattomasti syksyyn. Mutta kun kokonaisen uunipellin tai kakkuvuoan kokoinen piirakka tuntuu aina vähän liian isolta, niin nyt muffinivuoka sai toimia piirakkavuokana. Jostain syystä 12 minipiirakkaa ei tunnu ollenkaan suurelta määrältä, vaikka niissä on vähintään saman verran syötävää kuin yhdessä isossa piirakassa. Ihanaa, kun onnistuu huijaamaan itseään? Onneksi kaikkea ei tarvitse nauttia kerralla ja itse asiassa nämä minipiiraat ovatkin parhaimmillaan vasta päivän, parin päästä, kun piiraiden kosteus on tasaantunut eli täytteen kosteus on mureuttanut taikinan.
Tässä leivontaan on käytetty valmistaikinaa kaupan pakastealtaasta, mutta kukaan ei estä tekemästä piirakka-murotaikinaa itse.
Muffinin kokoiset omppupiirakat on myös helpot pakastaa. Sitten tarpeen mukaan pakastimesta hetkeksi mikroon. Laadukas vaniljakermajäätelö kruunaa tämän herkun.
Miniomenapiirakat
Valmista ensin täyte. Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Eri omenalajikkeet, makeat, hapahkot, ym, antavat täytteelle monipuolisemman makuprofiilin kuin vain yhden ainoan lajikkeen omenat. Sulata pannulla voi, lisää kaneli, fariinisokeri, vaniljasokeri sekä kardemumma ja sekoita hetki. Lisää pannulle puolet omenakuutioista ja sekoittele mausteseoksen kanssa muutaman minuutin ajan. Kaada paistettu seos kulhoon, lisää joukkoon loput omenakuutioista ja sekoita. Anna täytteen jäähtyä. Sekoita keskenään 1 rkl sokeria ja 1 rkl perunajauhoa, ja kääntele tämä vielä tasaisesti täytteen joukkoon.
Kauli taikina 2-3 mm ohueksi levyksi ja ota siitä pyöreitä paloja Ø10 cm muotilla. Paina levy kerrallaan muffinivuoan koloon siten, että taikinan reuna jää vuoan yläreunan tasolle. Täytä kaikki kolot ja lusikoi sitten niihin pari ruokalusikallista omenatäytettä. Vatkaa kananmuna ja voitele taikinan näkyviin jääneet reunat munalla.
Tee sitten piiraiden kansi. Kansi voi olla ihan tavallinen pyöreä Ø7 cm taikinalevy, johon on leikattu muutama reikä paistossa muodostuvan höyryn poistamiseksi. Minä askartelin vähän haastavamman korinpohjakannen, joka valmistetaan näin:
Kauli taikina 2-3 mm ohueksi levyksi ja leikkaa siitä noin sentin levyisiä kaistaleita. Puno näistä taikinanauhoista korinpohjakuvio ja leikkaa siitä Ø7 cm muotilla kansia, jotka nostat varovasti täytteen päälle. Voitele piiraiden kannet ja ripottele niille lopuksi vielä hiukan kidesokeria.
Kypsennä miniomenapiiraat uunissa 220 asteessa noin 18-20 minuuttia. Anna piiraiden jäähtyä kunnolla ennen kuin irrotat ne muffinivuoasta.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti