sunnuntai 11. elokuuta 2024

Pintxoviikot Helsingissä ja Tampereella 2024

Ne tulevat taas, pintxot (lausutaan pintsot), baskimaan ja pohjoisen Espanjan kuuluisat pikkuherkut. Pintxoviikkoa vietetään Helsingissä 13.–17.8. ja Tampereella 27.–31.8.2024
Kuvat on lainattu pintxoviikkojen mainosmateriaalista.

Noin 3 000 000 asukkaan Baskimaa on itsehallintoalue Espanjan pohjoisrannikolla, Ranskan rajalla, pinta-alaltaan hiukan suurempi kuin Suomessa Kainuun maakunta. Sieltä ovat kotoisin pintxot, tapasten ”sukulaiset”. Pintxoja nautitaan usein oluen tai viinilasillisen kanssa alkupaloina baareissa ja tavernoissa, ja ne ovat eräänlainen paikallisen kulttuurin kulmakivi.

Pintxot koostuvat yleensä muutamalla suupalalla haukattavasta pienestä leivästä, jonka päällä on valikoitu lajitelma lihaa, kalaa ja/tai kasviksia, ja se onkin saanut nimensä tikusta (esp. pincho = tikku) joka pitää leipäsen eri elementtejä yhdessä. Klassinen pintxo on espanjalaista ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa ja aurinkokuivattua tomaattia tikutettuna vaalealle leivälle, mutta vain kokin mielikuvitus asettaa rajat. Toisin kuin tapakset jotka jaetaan koko seurueen kesken, pintxot tilataan jokaiselle aina erikseen. Asiakas jättää pintxojen tikut lautasen reunalle, mistä tarjoilija sitten laskee ne ja laskuttaa kappalemäärän mukaan.

Pintxoviikon esikuva löytyy Baskimaan itsehallintoalueelta Pohjois-Espanjasta. San Sebastianissa vietetään vuosittain vuorokauden pituista Tamborrada Fiestaa, joka on juhla hyvän ruoan ja kokkien kunniaksi.

Suomeen pintxojuhla Tamborrada rantautui virallisesti vuonna 2013, jolloin Tampereella järjestettiin Suomen ensimmäinen ”Tamperrada”, pintxokierros eri ravintoloissa ympäri kaupunkia. Helsingissä pintxoviikko on tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat tarjoilevat edullisia pikkuherkkuja, joista yleisö voi äänestää suosikkiaan. Myös ammattilaisraati arvioi kilpailuannokset ja valitsee festivaalin parhaan pintxon.

 


Lisätietoa ja tätä kautta karttalinkkiin Helsingin pintxoviikolle


Lisätietoa ja tätä kautta karttalinkkiin Tampereen pintxoviikolle



Ei kommentteja: