lauantai 20. tammikuuta 2024

Helpot airfryer kalapihvit jauhetusta hauesta

Kun airfryer nyt oli kuulemma yksi suosituimpia joululahjoja, niin laitetaanpa tänne vielä toinenkin airfryer kalaresepti. Hauki, joka on Suomessa täysin aliarvostettu kala, on aivan täydellinen valmistettavaksi jauhettuna joko murekkeeksi tai pihveiksi. Haukimurekkeesta tulee parasta kun kalan joukkoon lisää riittävästi kermaa ja voita ja kypsentää murekkeen uunissa vesihauteessa. Kalapihvit sen sijaan valmistuvat vähemmistä aineksista ja kypsyvät todella kätevästi airfryerissa. Lisukkeeksi sopivat samat, tartarkastike ja perunamuusi, kuin edellisessä madereseptissäkin.

 

Haukipihvit airfryerissa

 

500 g             haukea jauhettuna
1 dl                pankoa
runsaasti        tilliä ja ruohosipulia
50 g               parmesaaniraastetta
2                    munaa
1,5 tl              suolaa
0,5 tl              valkopippuria
ripaus            cayennea

1 dl                vehnäjauhoa

2                    munaa
2 dl                pankoa
suolaa
valkopippuria

 

Kuohkeiden kalapihvien salaisuus on se ettei massaa sekoita liikaa ja että sekoitusvälineenä on haarukka, jolloin massan sekaan jää riittävästi ilmaa.

Laita haukifileestä jauhettu massa kulhoon ja sekoita irtonaiseksi haarukalla. Lisää panko, raastettu parmesaani sekä hienoksi hakatut tilli ja ruohosipuli, ja sekoita ainekset haarukalla. Vatkaa kananmunat erillisessä astiassa suolan, valkopippurin sekä cayennen kanssa. Lisää maustettu munaseos ja sekoita kuohkeaksi. Jaa massa kahdeksaan osaan ja taputtele ne hellävaroen ”pihveiksi”.


Mittaa yhteen astiaan vehnäjauho, vatkaa toisessa astiassa kananmunat ja kolmanteen astiaan mittaa panko jonka maustat suolalla ja valkopippurilla. Kääntele ensin kaikki pihvit vehnäjauhossa, minkä jälkeen yksi kerrallaan upota pihvi ensin vatkattuun kananmunaan ja sitten nosta pihvi kahden haarukan avulla pankoseokseen ripotellen pankoa taaisesti joka puolelle.

Kun neljä pihviä on paneroitu, paina kunkin pihvin keskelle kuoppa, aseta pihvit airfyerin koriin (ilman mitään papereita!) ja kypsennä 200 asteessa ensin 8 minuuttia, sitten kääntö ja vielä 3 minuuttia. Kun keskelle pihviä painaa kuopan, se estää pihviä pullahtamasta ”pyörykäksi”. Jos haluaa, pihvien pinnalle voi ennen kypsentämistä suihkauttaa kevyesti öljyä, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä.

Paneroi loput haukipihvit sillä välin kun ensimmäiset kypsyvät. Ihan paras lisuke näille on perunamuusi ja tartarkastike.


Ei kommentteja: