maanantai 17. syyskuuta 2018

Soft shell crab burger eli pehmeäkuorirapua burgerin täytteeksi


Löysin Vii-voanin pakastealtaasta soft shell rapuja ja yllytyshulluna laitoin ne tietysti ostoskoriini. Olen kerran aikaisemmin kypsentänyt pehmeäkuorirapuja ja tykästyin niin, että nyt halusin kokeilla millaisia hampurilaisia niistä saisi aikaan. Ravut on pakastettu yksittäin, joten koko pakettia ei tarvitse sulattaa kerralla.

Jos vertaa näitä pakastettuja pieniä soft shell rapuja Youtuben opetusvideoissa nähtyihin isoihin tuoreisiin, ei niistä oikeastaan voi puhua edes samalla viikolla, mutta ovat kuitenkin sitä lajia parasta mitä tavallinen kuluttaja Suomesta voi saada. Eli näillä mennään taas. Ensin perkasin ravut, minkä jälkeen sivelin ne mausteliemellä, dippasin maustettuihin jauhoihin ja uppopaistoin. Ravut voi paistaa myös pannulla, jolloin öljyä tarvitaan vähemmän.

Hampurilaisten lisäkkeenä oli punakaalimajoneesia, jäävuorisalaattia, avokadoa, sweet chili kastiketta sekä tuoretta korianteria. Laiska emäntä ei viitsinyt leipoa sämpylöitä itse, vaan lisäsi miehen kauppalistaan hampparisämpylät. M toi tullessaan pussillisen Pågenin Brioche gourmet sämpylöitä, jotka olivatkin iloinen yllätys. Ei ollenkaan sellaisia mauttomia ja murenevia höttöjä kuten monen muun valmistajan hampurilaissämpylät, vaan laatutavaraa ja ostetaan toistekin (ei ole maksettu mainos).



Soft shell crab burger / pehmeäkuorirapuburgeri

4  soft shell rapua pakasteesta sulatettuna

3 rkl  kalakastiketta
3 rkl  riisiviinietikkaa

3 rkl  perunajauhoja
3 rkl  vehnäjauhoja
1 tl  suolaa
1 tl  valkosipulijauhetta
0,5 tl  chilijauhetta
maun mukaan hiukan  cayennea

5-7 dl  rapsiöljyä uppopaistamiseen

   1 dl  hyvää majoneesia
   1 rkl  punakaalijauhetta *)
jäävuorisalaattia
1 avokado viipaleina
sweet chili kastiketta
tuoretta korianteria

4 hyvää hampurilaissämpylää

*) Punakaalijauheen olin valmistanut pari viikkoa sitten kuivaamalla pikkelöityä punakaalia ja hienontamalla sen jauheeksi. Sekoitin jauhetta majoneesiin ja annoin makuuntua 15-20 minuuttia ennen käyttöä. Majoneesin voi ihan yhtä hyvin maustaa valkosipulilla.

Perkaa soft shell ravut leikkaamalla etupuolen silmät pois. Nosta sen jälkeen kuoren reunoja ja irrota kidukset. Lopuksi leikkaa pois ravun vatsapuolelle kääntyvä pyrstöntapainen. Katso video täältä. Sekoita keskenään perunajauho, vehnäjauho sekä mausteet. Sekoita yhteen kuppiin kalakastike ja riisiviinietikka keskenään. 

Taputtele ravut talouspaperilla ja sivele niille molemmin puolin hiukan kalakastike-etikkalientä. Pyöräytä ravut sitten jauho-mausteseoksessa ja ravista varovasti ylimääräinen jauho pois. Kuumenna öljy 180 -asteiseksi ja uppopaista ravut siinä 1-2 kerrallaan. Nosta ravut valumaan talouspaperille.

Paahda hampurilaissämpylät ja rakenna aineksista niiden sisään maukas soft shell burger.

 

Ei kommentteja: