Erityisesti etätöissä ja
lapsiperheissä kaivataan nopeita lounaita ja välipaloja. Isosta peltipiirakasta
tulee 16-20 reilun kokoista palaa, jotka on helpot pakastaa ja pakasteesta sulattaa ja lämmittää.
Isommassa perheessä nämä sieni-lihapiirakkapalat eivät ehdi edes pakkaseen
ennen kuin tulevat syödyksi. Pakastimesta puheen ollen, jos sieltä sattuu löytymään paketti hirven tai jonkun muun vastaavan riistaeläimen jauhelihaa, siitä vasta erinomainen lihapiirakka tuleekin.
Rahkavoitaikinaan leivottu piirakka ei tarvitse
lautaselle lisäkseen muuta kuin pienen tuoresalaatin. Ja senkin voi ”unohtaa”
jos on oikein kova kiire.
Uunipellillinen sieni-lihapiirakkaa
400 g
maitorahkaa
300 g pehmeää
huoneenlämpöistä voita
6,5 – 7 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl ruokaöljyä
2 pientä
sipulia
5 dl suppilovahveroita
tai muita metsäsieniä
700 g vähärasvaista naudan jauhelihaa (tai riistaa)
4 katajanmarjaa
1 tl paprikajauhetta
hienoa merisuolaa ja mustapippuria
myllystä
2 dl rikottuja
ohrasuurimoita
10 dl kanalientä
0,5 tl kuivattua rosmariinia
0,5 tl kuivattua timjamia
3 raakaa
kananmunaa
1 kananmuna
voitelemiseen
Valmista ensin rahkavoitaikina
sekoittamalla keskenään rahka ja voi sekä lopuksi jauhot joiden joukkoon on
sekoitettu leivinjauhe. Älä sekoita taikinaa liikaa. Jaa taikina heti painon
mukaan kanteen osaan (pohja ja kansi) ja taputtele niistä matalat suorakaiteen
muotoiset kappaleet kumpikin taitetun leivinpaperin väliin. Laita nämä
jääkaappiin kovettumaan vähintään tunniksi tai jopa yön yli.
Keitä rikottuja ohrasuurimoita rosmariinilla
ja timjamilla maustetussa kanaliemessä kunnes ovat pehmeitä eli noin 30
minuuttia. Valuta kypsistä suurimoista siivilässä ylimääräinen neste, mutta
jätä ne kuitenkin melko kosteiksi ja kaada takaisin kattilaan.
Sillä välin kun ohra kiehuu, kuori
sipulit ja leikkaa ne ihan pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulit pannulla
ruokaöljyssä. Kuumenna sienet pannulla ja haihduta niistä ylimääräinen neste. Leikkaa
sienet ihan pieniksi paloiksi. Ruskista naudan jauheliha, lisää sienet ja
mausta hienoksi rouhitulla katajanmarjalla, paprikajauheella sekä suolalla ja
mustapippurilla. Anna lihan, sienten ja ohran jäähtyä kädenlämpöiseksi. Riko
munat pieneen kulhoon ja vispaa sen verran että rakenne hajoaa. Sekoita keskenään
sipuli, sienet, jauheliha, ohrasuurimot sekä kananmuna piirakan täytteeksi.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Ota
jääkaapista toinen taikinalevy, taputtele hiukan jauhoa kummallekin puolelle, kauli
taikina uunipellin kokoiseksi ja nosta se leivinpaperin päälle uunipellille.
Levitä täyte taikinalle niin että reunoille jää pari-kolme senttiä tyhjää. Kauli
sitten toinen taikinalevy, nosta se piirakan kanneksi ja nipistele reunoilta
tiiviisti kiinni. Pistele piirakan kanteen reikiä haarukalla ja voitele pinta
vatkatulla kananmunalla.
Paista piirakka uunin alatasolla 200
asteessa noin 30-40 minuuttia.