tiistai 12. joulukuuta 2017

Herkulliset broileripyörykät kookoskastikkeessa



Joulukuu on paras aika kokata sellaisia ruokia, joiden mausteet vievät ajatukset kaukomaille. Ensinnäkin sen vuoksi, että jos nyt sotkee joka paikkaan glögimaustesekoitusta, jouluna siihen on jo totaalisen kyllästynyt. Toiseksi siksi, että kun vetää verhot eteen ja nauttii etnomauista, ulkona vallitseva loska ja räntäsade ehkä unohtuvat hetkeksi. Koiratkin kulkevat ulkona sen näköisinä kuin viestittääkseen vastaantulijoille ”Mitä pahaa me ollaan tehty että näin rangaistaan pakottamalla ulos tähän keliin? Eikö meillekin voisi laittaa sellaista hiekkalaatikkoa johonkin nurkkaan?”…


Broileripyörykät

400 g             broilerin jauhelihaa
2,5 cm           eli sormenpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1                    valkosipulin kynttä raastettuna
1 rkl              korppujauhoja
0,5 dl             kermaista kookosmaitoa
                      hienoa merisuolaa
                      mustapippuria myllystä
                      öljyä paistoon

Sekoita kaikki mausteet broilerinjauhelihataikinaan. Sekoita korppujauhot kookoskermaan, anna hetki turvota ja sekoita pyörykkätaikinaan. Muotoile massasta noin 12 pyörykkää ja paista ne pannulla.
Niiden ei tarvitse olla läpikypsiä vielä tässä vaiheessa, koska ne kypsyvät loppuun kastikkeessa. Älä siis turhaan polta niitä liian kuumalla pannulla.

Kookoskastike

3,5 dl             kermaista kookosmaitoa (4 dl:n purkista loppuosa)
2,5 cm           pala inkivääriä raastettuna
1                    valkosipulin kynsi raastettuna
1                    sitruunaruoho veitsen hamaralla murskattuna
1 rkl              light soijakastiketta
1 rkl              osterikastiketta
ripaus            currya
ripaus            cayennepippuria
                      mustapippuria myllystä
tilkka            öljyä
(1/2 – 1 rkl    demerarasokeria)

Laita tilkka öljyä kattilaan ja lisää siihen inkivääri, valkosipuli, curry ja cayennepippuri ja sekoittele niitä hetki. Lisää sitten kookoskerma, sitruunaruoho, mustapippuri, soija ja osterikastike ja anna kiehua hiljaa nelisen minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Kaipasin itse siihen hieman lisää makeutta ja lisäsin n. 1 rkl demerarasokeria tässä vaiheessa. Lisää sitten pyörykät ja anna niiden hautua hiljaisella lämmöllä kypsiksi.

Tarjoa riisin kera.


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Pika”kinkku” ja pikkujouluateria puolessa tunnissa



Pikkujouluna ruoanlaiton ei tarvitse olla kovin ryppyotsaista puuhaa. Notkuvien herkkupöytien sijasta aterian voi valmistaa helposti, edullisesti, todella nopeasti ja vähemmälläkin ruoanlaittokokemuksella - ja silti siinä maistuu joulu. Hyvässä seurassa vaatimattomampikin ateria on yhtä juhlaa. Ei oteta turhia paineita, sillä tämä onnistuu kaikilta:


Pikkujoulun pikakinkku kahdelle

1                    HK:n sininen lenkki kuori poistettuna
                      Dijon sinappia
                      korppujauhoa
                      kokonaisia neilikoita

Lisäkkeet

1 loota           Saarioisten jouluperunalaatikkoa (400 g) 
(HUOM! Ei sponsoroitu, se nyt vaan on ihan semi ok)

1 pss              pakasteherneitä
3-4                siivua ilmakuivattua kinkkua tai pekonia suikaloituna
1                    sipuli kuorittuna ja suikaloituna
½                   lihaliemikuutio                      
1 dl                vettä
( ½ dl            kermaa)

Kuumenna uuni 200°C :een. Poista perunalaatikosta kansi ja laita sen pinnalle kaksi reilua viipaletta voita. Poista ”kinkusta” kuori, sivele makkarat Dijon –sinapilla ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Tökkää makkaroihin vielä kokonaisia neilikoita ihan kuten oikeaankin joulukinkkuun. Laita makkarat voideltuun tai tarttumattomaan uunivuokaan. Kun uuni on kuumennut niin laita makkaravuoka ja perunalaatikkovuoka uuniin keskitasolle ja kypsennä n. 30 minuuttia.

Sillä aikaa laita pieni liraus öljyä paistinpannulle ja ruskista siinä ilmakuivattu kinkku. Siirrä se sivuun lautaselle odottamaan ja lisää vähän voita pannulle. Kuullota siinä suikaloitu sipuli ja siirrä sekin lautaselle odottelemaan. Laita pannulle vesi (ja kerma), murenna siihen liemikuution puolikas, lisää herneet suoraan pakkasesta ja anna kiehua hiljalleen kunnes herneet ovat kypsiä ja neste lähes kokonaan haihtunut. Lisää sitten ilmakuivattu kinkku ja sipuli ja sekoita ja siirrä sivuun odottamaan ”kinkkua” ja laatikkoa. Rakenna annos ja nauti mieleistesi juomien kanssa. Hilpeää pikkujoulua!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Piece of cake eli maustekakku joulun kahvipöytään



Voiko joulu tulla ollenkaan ilman tuoksuvaa maustekakkua? Ei voi, ei ainakaan meille. Joulutortutkin voi jättää väliin, mutta maustekakku täytyy olla.


Mehevä vaalea maustekakku

150 g sulatettua voita jäähdytettynä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
1 dl omenasosetta
2 dl kermaviiliä tai hapanta kermaa


Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon jäähtynyt voisula, puolet jauhoista sekä omenasose ja kermaviili. Kääntele taikinaan loppu jauhoseos ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan.

Kypsennä kakkua 175 asteessa 45-50 minuuttia. Kun kakkuun pistettyyn cocktailtikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ennen kuin kumoat sen. Malta antaa kakun odottaa foliossa tai kelmussa seuraavaan päivään, jolloin kakun rakenne paranee kun kosteus tasaantuu.


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta - iloista itsenäisyyspäivää

Joka ikkunalla kaksi kynttilää...


Hyvää itsenäisyyspäivää ja Suomen 100-vuotispäivää toivottaa epätrendikäs ruokablogi.
Tänään mekin laitamme parhaat päälle ja nautimme muiden valmistamia ruokia.