maanantai 27. huhtikuuta 2020

SYÖKÄÄ PERUNAA! 35 perunareseptiä


On ollut mielenkiintoista huomata, että epätrendikkäästi vuosien varrella eri muodoissa suosimamme peruna on nyt trendiruokaa. Turun vuosittainen neitsytperunafestivaali jää tänä vuonna järjestämättä, mutta nyt todellakin kannattaa käyttää mahdollisimman paljon perunaa, kotimaista lähiruokaa, ravinteikasta, monikäyttöistä perunaa tuontihiilareiden sijasta. Ensimmäiset kiinteiden lajikkeiden varhaisperunat ovat varmaan jo kohta kaupoissa ja myöhemmin nostettaviin jauhoisiin lajikkeisiin alkaa syksyn puolella muodostua riittävästi tärkkelystä, että niistä saa aikaan erilaisia ruokia joihin tarvitaan soseutettua perunaa. "Syökää silakkaa", tokaisi pääministeri Holkeri aikoinaan. Silakkakin, jos sitä jostain sattuisi saamaan, maistuu hyvältä perunan kanssa.

Kun Vappu on muutenkin peruutettu, niin mikäs tässä on kotoillessa ja nauttiessa tuttua ja turvallista perunaa. Päivälliseksi paistoin peruna-hapankaaliohukaisia (vai röstejäkö ne ovat) ja bratwursteja - eli meidän versiomme vapun perinneruoasta, nakeista ja perunasalaatista (ei tarvitse huolestua, on meillä vapuksi muutakin ruokaa ;-). Poimin samalla vanhoista päivityksistämme erilaisia, maukkaita tapoja käyttää perunaa. Ensin on tämä ”päivän pannu” ja sen perästä löydät kymmeniä muita maukkaita perunaruokia. Resepteihin pääset klikkaamalla ruoan nimeä. 




Peruna-hapankaaliletut

250 g  karkeasti raastettua muusiperunaa
puolikas hapan omena
200 g  hapankaalia (Rasilainen)
1  punasipuli
1  kananmuna
2 rkl  maizena maissitärkkelystä
2 rkl  parmesaaniraastetta
0,5 tl  hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
voita paistamiseen

Kuori omena ja raasta se karkean perunaraasteen joukkoon. Kääri raaste puhtaan, chifonet-liinan (tai caritaliinan) sisään ja puristele raasteesta pois ylimääräinen neste. Kaada raaste sekoituskulhoon. Kääri sen jälkeen hapankaali chifonetin sisään ja puristele siitäkin ylimääräinen neste. Kuori punasipuli ja hienonna se ihan pieniksi kuutioiksi. Sekoita ainekset hyvin keskenään.
Sekoita pienessä kulhossa maissitärkkelys, kananmuna, parmesaaniraaste, suola sekä mustapippuri ja kääntele seos huolella raasteiden joukkoon.

Sulata lettupannulla voita ja nostele koloihin raastemassaa. Painele raaste tasaiseksi ja paista letut kohtalaisen miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Reseptistä tulee 12-15 pikkulettua. Hyvää bratwurstin ja uppomunan kanssa.




Uutta perunaa























Perunapizzaa





Perunamunakkaita









Perunaa liharuokien kanssa


















Muusattua perunaa eri tavoin
























Perunasalaatteja

















Uuniperunaa









Peruna leivonnassa













Ja ekstrana:
Muistaako joku vielä sen ”kevytperunan”, joka oli kalliisti ja suurella vaivalla kehitetty ei-kenenkään-tarpeisiin ja joka lopulta hävisi markkinoilta vähin äänin ;D


3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania perunaohjeita:) Syön normaalisti tosi harvoin perunaa, mutta pitäisi syödä enemmän. Tänään innostuin ostamaan pussillisen uusia pikku perunoita. Ne tillin ja Valion voin, jota nykyään saa täällä,kanssa oli tosi hyvää, vaikka eivät ne tietenkään ole yhtä hyviä kuin maailman parhaat suomalaiset uudet perunat.

Nanna kirjoitti...

Mahtavia perunaohjeita täälläkin! Tuo perunasillipizza sopis vappuun kun nenä päähän!

Tuplaespresso kirjoitti...

@ Jael
Peruna on siitä kiva hiilihydraatti, että siitä voi nauttia sekä sellaisenaan kypsennettynä että sitä voi käyttää raaka-aineena. Perunasta voi valmistaa lähes loputtomasti erilaisia ruokia toisin kuin riisistä tai pastasta, jossa riisi on aina riisiä ja pasta on aina pastaa. Suomalainen varhaisperuna on ihan parasta, mutta sitä jouduttaneen odottamaan vielä kotvasen aikaa. Toiseksi parasta on italialainen "siikli"(?), jota nautimme vappuna sillien kanssa.

@ Nanna
Perunasillipizza on täydellinen vappupizza ;)