sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Giant skillet cookie eli pannupipari



Reseptejä kertyy taas nopeammin kuin niitä ehtii kokeilla. Tämäkin suklaa”pikkuleipä” oli Serious eatsissa jo tammikuussa, mutta vasta nyt ehdin tarkastella ohjetta lähemmin.

Rakastan suklaata. Joskus nuorempana sitä sai syödä vaikka ihan urakalla ilman, että missään näkyi. Nykyään pitää olla vähän varovaisempi. Oi, jos voisikin syyttää lihomisesta ”laiskaa kilpirauhasta”, mutta kun ei voi. Läskit ovat ihan omaa syytä. Silti – eihän pieni pala suklaapikkuleipää VOI lihottaa?

Pikkuleipä on tästä reseptistä kuitenkin ehkä hiukan väärä ilmaisu. Pitäisi kai sanoa että isopikkuleipä tai isokeksi? Mietimme pitkään, mitä sanaa kuuluisi käyttää koko paistinpannun kokoisesta suklaaleivonnaisesta, joka ei kuitenkaan ole mikään varsinainen kakku. Ja vielä kun paistoastiana pitää käyttää nimenomaan valurautapannua, joka varaa ja luovuttaa lämpöä ihan eri tavalla kuin muut materiaalit. Leivonnainen, joka on pinnalta rapea kuin keksi, mutta sisältä pehmeä, hiukan sitkeä. Keksi? Pikkuleipä? Pipari? Cookie ei ole suomenkieltä, vakka sanaa yleisesti käytetäänkin. Miten englanninkielinen skillet cookie parhaiten kääntyisi suomeksi? Valurautapaistinpannupikkuleipä? Paistinpannukeksi? Pannupipari? Siinä se! 
Se on pannupipari.

Unohtakaa munkit ja donitsit, tänä vappuna leivotaan pannupipari!
Kun ryhtyy leipomispuuhaan heti vappuaaton aamuna, vapunpäivän brunssilla suklaahipuilla maustettu pannupipari on parhaimmillaan.



Suklaahippu-pannupipari
LEIVONNAINEN KYPSENNETÄÄN UUNISSA VALURAUTAPANNULLA

225 g huoneenlämpöistä voita
125 g valkoista kidesokeria
225 g ruokokidesokeria
1 rkl vaniljauutetta
2 rkl maitojauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl mämmimaltaita
1,5 tl hienoa merisuolaa
1 tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
ripaus jauhettua muskottipähkinää

1 jääkaappikylmä kananmuna (koko L)
350 g vehnäjauhoa
400 g suklaata karkeasti rouhittuna (eri suklaalaatuja, tummaa ja vaaleaa)
voita paistinpannun voiteluun


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Rouhi suklaat jääkaappikylmänä isolla veitsellä, jolloin niistä tulee kaikenkokoista murua, isompaa (jopa herneen kokoista) palaa ja hienompaa lähes suklaajauhetta.

( Alkuperäisessä reseptissä käytettiin yhtenä ainesosana maun syventämiseksi ”malted milk powder”ia, jota ei tiettävästi nykyisin ole millään tuotenimellä myytävänä Suomessa, ainakaan tavallisessa lähikaupassa. Korvasin sen yhdistelmällä muita aineksia, joista kyseinen jauhe teollisesti valmistetaan. Kelpaa korvikkeeksi.)

Yhdistä kaikki ainekset huoneenlämpöisestä voista muskottipähkinään yleiskoneen vatkauskulhoon. Vatkaa ensin vähän aikaa K-vatkaimella hiljaisella nopeudella ja jatka sitten keskinopeudella vatkaten kunnes massassa on paljon ilmaa eli seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Koneen käydessä lisää kananmuna ja jatka vatkaamista kunnes taikina on tasaista. Vähennä sitten taas nopeus hitaalle, lisää jauhot yhdellä kertaa ja heti sen jälkeen suklaamurut. Vatkaa vielä hetki kunnes taikina on sopivasti kiinteytynyt.


Voitele halk. 25 cm valurautainen paistinpannu runsaalla voilla, kaada taikina pannulle ja tasoita se painelemalla. Minun paistinpannuni on vain 21,5 cm, joten taikinaa riitti sen lisäksi kahteen blinipannuun vähän pienemmiksi pipareiksi. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa kunnes taikina on kohonnut, se on keskeltä vielä pehmeä ja väri on kullanruskea, noin 35 minuuttia. Pikkupannuja paistoin vain 30 minuuttia ja sinä oli pari minuuttia liikaa. Jos käytät suurempaa kuin 25 cm valurautapannua, laske sen ja 25-senttisen pannun tilavuus ja suurenna annosta oikeassa suhteessa. Muutoin piparista tulee liian ohut ja kova. 

Ota pannu pois uunista ja anna pannupiparin vielä jäähtyä pannussaan noin tunnin. Se jatkaa kypsymistään kuumassa valurautapannussa uunista ottamisen jälkeen, jolloin pinta rapeutuu.


Nauti pannupipari lämpimänä kylmän maidon tai vaniljajäätelön kanssa, tai peitä foliolla odottamaan. Tarvittaessa pannupipari säilyy huoneenlämmössä jopa 3 vuorokautta.

 Hauskaa vappua kaikille!


perjantai 27. huhtikuuta 2018

Superhyvä Mac & Cheese + broilerin reisipaistit



Tämä oli taas yksi niitä päiviä, jolloin ei kertakaikkiaan meinannut osata päättää, mitä ruokaa laittaisi. Olin jo lähtemäisilläni kauppaan hakemaan jauhelihaa lihamakaronilaatikkoa varten, mutta sitten M ehdotti mac & cheeseä. Kun ideaa sitten kehiteltiin eteenpäin, vuokaan päätettiin lisätä pussillinen pinaattia sekä kirsikkatomaatit, jotka pari päivää sitten olin paahtanut uunissa. Lohturuoaksikin nimitetty mac & cheese sisältää juuri optimimäärän rasvaa ja hiilihydraatteja koukuttamaan pahaa-aavistamattoman ruokailijan ja ennen kuin huomaakaan, tätä täytyy saada lisää ja lisää ja lisää ja…  Ettei ateria olisi jäänyt kovin epätasapainoiseksi, päivän pakolliset proteiinit nautittiin broilerin mehevistä reisipaisteista. Resepti on neljälle.



Superhyvä Mac & Cheese

2 rkl voita
1 keltasipuli
1/2 dl valkoviiniä
250 g uunissa paahdettuja kirsikkatomaatteja
1 tl sokeria
2 rkl vehnäjauhoa
5 dl kanalientä
2 dl ruokakermaa
3 dl maitoa
250 g ihan tavallista makaronia
100 g pinaatinlehtiä
150 g Mozzarella juustoraastetta

500 g broilerin luuttomia reisipaisteja
suolaa, mustapippuria myllystä
vähän oliiviöljyä paistamiseen

Mittaa kaikki valmiiksi ja kuori ja kuutioi keltasipuli. Kuumenna laakeassa kattilassa (tai syvässä paistinpannussa) voita ja kuullota siinä sipuli. Lisää valkoviini ja anna sen kiehua lähes kuiviin. Lisää kirsikkatomaatit sekä sokeri ja sekoittele hetki. Ripottele kattilaan vehnäjauho, sekoita ja anna kiehua minuutin tai pari. Lisää kanaliemi, kerma sekä maito, sekoita hyvin ja kuumenna matalalla lämmöllä kunnes seos alkaa kiehua. Lisää sitten kuivat makaronit ja keitä välillä sekoitellen erittäin matalalla lämmöllä noin 8 minuuttia tai kunnes makaronit ovat lähes kypsiä. Lisää sitten pinaatinlehdet ja sekoita kunnes pinaatti on pehmennyt. Ota kattila kokonaan pois lämmöltä ja sekoita juustoraaste pastan joukkoon. Kun juusto on sulanut, mausta vielä suolalla ja mustapippurilla jos on tarpeen.

Sillä välin kun mac & cheese kiehuu, leikkaa reisipaistit kahtia, mausta palat suolalla sekä mustapippurilla ja paista kullanruskeiksi pienessä määrässä oliiviöljyä. Kun juustopasta on valmista, nosta broilerinpalat pastan päälle,(viimeistele basilikalla ja lehtipersiljalla) ja tarjoile heti.

Tämä ruoka näyttää lautasella aika epämääräiseltä, mitä lieneekään, mutta ihana maku korvaa ulkonäön puutteet.