tiistai 16. tammikuuta 2018

Suomen 50 parasta ravintolaa 2018



Grön - Voittajan on helppo hymyillä

Monen vuoden tauon jälkeen horeca-alojen media, Viisi tähteä –lehti yhdessä Food Camp Finlandin kanssa, laittoi taas Suomen ravintolat järjestykseen. Suomen 50 parasta ravintolaa 2018  -äänestykseen osallistuivat alan parhaat asiantuntijat,  ravintoloitsijat, keittiömestarit, salipuolen johtotehtävissä toimivat, alkoholiala sekä muun muassa ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaiset.

Ylivoimaiseksi ykköseksi äänestettiin helsinkiläinen Grön, josta perusteluna mainittiin mm ”Teki kasvisruoasta ravintolan vetonaulan olematta kasvisravintola." Grön palkittiin myös ”Paras ruoka” –kategorian voittajana.

Toiseksi sijoittui michelintähditetty Olo ja kolmanneksi  rento Basbas, joka kahmi myös ”Paras tunnelma” ja ”Paras palvelu” –palkinnot. Voittajista noin puolet oli Helsingistä, toinen puoli upeita ravintoloita eri puolilta Suomea. Tästä kartasta löytyy linkit kaikkiin äänestyksessä sijoittuneisiin ravintoloihin.

Palkinnot jakoivat Riikka Kannas (Food Camp Finland) ja Eeropekka Rislakki (Viisi tähteä -verkkomedia)

Aikaisempina vuosina fine dining on määrittänyt automaattisesti sijoituksen listan arvostetuimpien ravintoloiden joukkoon. Nyt Viisi Tähteä -verkkomedian päätoimittaja Eeropekka Rislakki kertoo, että Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa talous on ollut eri paria Suomeen verrattuna. Siksi tiemme on eriytynyt omaksi ravintolakulttuuriksi, jota voi kutsua termillä brutaali bistro eli niukkuus on muuttunut tyylilajiksi. ”Sisustukset ovat karuja ja rosoisia, kalusteet ovat kierrätettyjä, kynnys astua sisään on matala, palvelu ja tunnelma ovat rentoja”, Rislakki luettelee. ”Silti ruoan parhaasta mahdollisesta mausta ei tingitä.”


Kaikki ”50 Parasta Ravintolaa 2018” sekä kategoriavoittajat

1 Grön         Helsinki (myös voitto Paras Ruoka -kategoriassa)
2 Olo           Helsinki

BasBas

3 BasBas      Helsinki (myös voitto Paras Tunnelma ja Paras Palvelu -kategorioissa)
4 Finnjävel  Helsinki
5 Vinkkeli    Helsinki
6 Kaskis       Turku
7 Ask           Helsinki
8 Demo        Helsinki
9 Savoy        Helsinki
10 Ora         Helsinki

11 Palace     Helsinki

Chapter

12 Chapter   Helsinki (myös voitto Paras Tulokas -kategoriassa)
13 Lyon       Helsinki
14 C            Tampere
15 Mami      Turku

Juuri

16 Juuri      Helsinki (myös voitto Paras Työnantaja -kategoriassa)
17 Ravinteli Bertha   Tampere
18 EMO        Helsinki
19 Ravinteli Huber   Tampere
20 Shelter    Helsinki

21 Bistro O mat   Kirkkonummi
22 Mikko Utter  Lohja
23 Bistro Sinne   Porvoo
24 Nokka     Helsinki
25 SicaPelle Wining & Dining   Porvoo
26 Fabrik     Helsinki
27 Tintå      Turku

Muru

28 Muru       Helsinki (myös voitto Paras Viinilista -kategoriassa)
29 Ostroferia   Oulu
30 Kuurna    Helsinki

31 Meat District   Porvoo
32 Aito        Helsinki
33 Kakolanruusu   Turku
34 Spis        Helsinki
35 Sky Ounasvaara   Rovaniemi
36 Wino      Helsinki
37 Ludu       Turku
38 Linnankrouvi   Mustion Linna
39 Tertin Kartano   Mikkeli
40 Kuori      Turku

41 BasBas & Staff Wine Bar   Helsinki
42 Werner   Helsinki
43 Roux       Lahti
44 4 Vuodenaikaa   Tampere
45 Storage   Turku
46 Hugo       Oulu
47 Gastro Cafe Kallio   Helsinki
48 Gastropub Tuulensuu   Tampere (myös voitto Paras Olutlista -kategorissa)
49 Yes Yes Yes   Helsinki
50 Local Bistro   Joensuu

Gastropub Tuulensuu

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

San Choy Bau 生菜包 eli possua salaattikääreessä



San choy bau (tai miten se länsimaisittain pitäisikään kirjoittaa), tarkoittaa kirjaimellisesti salaatinlehteen käärittyä. Tämän kiinalaisen ruoan täytteen voi valmistaa perinteisesti kanan- tai (useimmiten) possunjauhelihasta, tai sienistä – tai näitä yhdistelemällä. Tämä san choy bau on kombo useammasta lukemastani reseptistä raaka-aineiden saatavuuden rajoittein. Yhteistä resepteille oli kuitenkin se, että kaikissa oli vesikastanjaa.

Possupaistos salaatinlehdessä on erinomainen alkuruoka, mutta me halusimme siitä kokonaisen aterian neljälle, joten lisäsimme paistoksen joukkoon kiinalaisia pikanuudeleita. Reseptin kastike antaa annokselle niin paljon makua, että suola- tai pippurimyllyä ei tämän valmistuksessa tarvita. Ainesten esivalmisteluun kuluu aikaa, vaikka varsinainen paistaminen sujuukin hetkessä. Paistoksen voi tehdä wokkipannulla jos sattuu omistamaan sellaisen. Meillä ei ole, mutta ihan tavallinen iso paistinpannu sopii tarkoitukseen oikein hyvin. Jos jokin raaka-aine vaikuttaa oudolta, etniset ruokakaupat yleensä osaavat auttaa asiassa.



San Choy Bau eli possua salaattikääreessä
(neljälle)

250 g  kiinalaisia pikanuudeleita

2 tl  maissitärkkelystä (Maizena)
1,5 rkl  tummaa soijakastiketta
1,5 rkl  osterikastiketta
2 tl  seesamiöljyä
1,5 rkl  tuorepuristettua limettimehua
1,5 rkl  kiinalaista riisiviinaa tai Sakea

2 rkl  ruokaöljyä tai maapähkinäöljyä
2  valkosipulinkynttä
4 cm pätkä  tuoretta inkivääriä raastettuna
400 g  possunjauhelihaa
150 g  siitakesieniä
2  porkkanaa
150-200 g  vesikastanjoita (tölkki)

runsaasti keräsalaattia, sydänsalaattia tms  alustaksi possupaistokselle

iso kourallinen  tuoretta korianteria hienonnettuna
pien punaista chiliä ohuina viipaleina (ei siemeniä!)
4  kevätsipulia ohuina viipaleina
1 dl  maapähkinöitä kevyesti murskattuna (suolapaahdetut sopivat myös)



Murskaa nuudelit hiukan lyhemmiksi ja laita ne kulhoon odottamaan.

Sekoita keskenään kastike eli maissitärkkelys, soijakastike, osterikastike, seesamiöljy, limettimehu sekä sake, ja laita nekin odottelemaan.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri.
Leikkaa sienet ohuiksi viipaleiksi, suikaloi porkkanat sekä vesikastanjat ja laita ne kaikki yhteen kulhoon.
Erottele salaatinlehdet (vähintään 20 kpl) ja huuhtele ne.

Aseta kaikki ainekset siihen järjestykseen kuin niitä tarvitaan.

Kaada kiehuvaa vettä nuudeleiden päälle ja jätä ne siihen kypsymään.

Kuumenna pannulla öljy ja kuullota siinä valkosipulia sekä inkivääriä noin minuutin ajan. Lisää jauheliha ja paista sitä 2-3 minuuttia. Lisää sienet, porkkanat sekä vesikastanjat ja paistele niitä jauhelihan joukossa 2-3 minuuttia. Lisää kastike ja sekoita se huolella paistoksen joukkoon. Anna kypsyä vielä minuutin tai pari. Lisää lopuksi kypsät, valutetut nuudelit ja sekoittele vielä vähän.

Lusikoi täytettä salaatinlehdille ja viimeistele korianterilla, chilillä, kevätsipulilla sekä rouhituilla maapähkinöillä.


lauantai 13. tammikuuta 2018

Quesadillaa, salsaa ja guacamolea



Tammikuun ruokamatka maailman ympäri jatkuu Meksikoon ja loppiaisena epätrendikkäässä keittiössä valmistettiin quesadilloja eli kasviksilla, juustolla ja lihalla täytettyjä tortilloja. Quesadillan kanssa lautaselle lusikoitiin keltaista tamarillosalsaa, punaista salsaa sekä guacamolea. Aineksista tulee neljälle kunnon ateria. Valmista salsat makuuntumaan muutamia tunteja ennen varsinaista ruoanlaittoa. Quesadillojen täytteenkin voi valmistaa etukäteen, mutta guacamole kannattaa jättää viime tinkaan, sillä se on parhaimmillaan tuoreena ja vastavalmistettuna.



Guacamole

tee ohjeen mukaan kaksinkertainen annos


Keltainen tamarillosalsa

ohjeemme muutaman vuoden takaa löytyy täältä



Punainen salsa

150 g karkeasti raastettua punakaalia
1 raastettu pieni punasipuli
10 miniluumutomaattia
puolikkkaan granaattiomenan siemenet
1 pieni punainen chili
2 ohutta kevätsipulia varsineen
puolikkaan limetin mehu ja raastettu kuori
3 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
suolaa ja sokeria maun mukaan

Leikkaa ja raasta kaikki ainekset pieniksi ja sekoita keskenään. Anna salsan makuuntua muutamia tunteja ennen käyttöä.



Kanaquesadillat

1 pieni punasipuli ohuina viipaleina
1 rkl ruokaöljyä
100 g pakastemaissia
100 g pakasteherneitä
noin 70 g keitettyjä ja huuhdottuja mustapapuja

400 g pkt kananpojan ohuita fileepihvejä
nokare voita
suolaa, mustapippuria myllystä

1 pakkaus (8 kpl) isoja vehnätortilloja
150 g pussi raastettua mozzarellajuustoa
hiukan voita paistamiseen


Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä punasipuli. Lisää jäiset maissi sekä herneet ja lämmitä ne sipulien kanssa. Lisää viimeksi mustapavut ja anna niiden hetki lämmetä muiden kasvisten joukossa.

Paista kananpojan fileepihvit kypsiksi ja mausta ne suolalla sekä mustapippurilla. Leikkaa liha sormenpään kokoisiksi paloiksi.

Ota tortilla työtasolle ja ripottele puolikkaalle hiukan juustoraastetta. Laita sitten juuston päälle pari lusikallista kasvisseosta ja sen päälle kananpaloja. Lopuksi ripottele vielä juustoa, käännä tortilla puolikuun malliseksi ja laita odottamaan paistamista. Juusto sulaessaan ”liimaa” täytteet tortillan sisään. Käsittele kaikki tortillat samalla tavalla.

Paista pannulla kaksi täytettyä tortillaa kerralla. Sulata ensin hiukan voita ja laita tortillat pannulle vierekkäin. Kun toinen puoli on ruskistunut, käännä ne ja paista kaunis väri niiden toisellekin puolelle.